Villasukkien vuosi

Voihan villasukka! 

Yhtäkkiä oivalsin, että tänä vuonna olen neulonut sukkia enemmän kuin koskaan aiemmin. Neulominen on ihanaa! Käsillä on aina oltava sukka tai parikin tekeillä. 

Alkuvuodesta ihastuin vai olikohan se viime vuoden puolella näihin pellavansävyisiin ylipolven sukkiin, joista on tullut lempisukkani. Instagramissa näin Ellenin tilillä hänen tekemänsä vastaavat. Rohkeninin kysyä ohjetta ja sillä tiellä olen, kiitos ohjeen laatijan ystävällisyyden! 

Tämä kaksi oikein, yksi nurin -joustinneule on jostakin syystä erityisen rentouttavaa neulottavaa. Teen nykyisin aina kahta sukkaa yhtä aikaa niin takaan, että niistä tulee kutakuinkin samanlaiset. Ylipolven sukat voi vetää viluisena korkealle tai pitää makkaralla säärissä. 

Puolukkavillasukat päätyivät työn alle kaverin innostuksesta alkuvuodesta. Työ eteni aluksi takkuisasti, mutta lopulta tuli valmistakin ja saaja ilahtui kovasti kirjoneulesukistaan, jotka sopivat erityisen hyvin luontoihmiselle. Junasukkia on syntynyt niin monet, että olen seonnut jo laskuissa. Ensimmäiset pikkuruiset valkeat tein vauvalangasta Kreikassa jo toissa kesänä. Olen luvannut pitää pienet jalat villasukissa. 

Syksyllä, kun meidän elämäntavastamme vanhan maalaiskiinteistön vaalijoina tehtiin juttu paikallislehden teemanumeroon, toimittaja Annukka Tammilehto halusi ikuistaa minut puulieden kupeessa neulomassa.  Kuvattavana oli luonnollista olla, koska tuo on yksi lempipaikkojani hellittää hetkeksi lankojen lumossa tulen rätistessä viehättävästi pesässä.

 

Äänikirja ja neuletyö ovat mainio parivaljakko varsinkin, kun sukka on selkeä. Kirjoneule vaatii keskittymistä, mikä sekin on äärimmäisen hyvää tekevää aivoille. Oikein huvitti, kun etsin kuvia tähän postaukseen. Useissa kuvissa oli kerä ja puikot sekä puikonpidikkeet

Neuletyö on siitä mainio, että se kulkee hyvin mukana erilaisiin paikkoihin. Samoksen naapurissa Agathonisin saarella, kun olin junasukkainnostukseni alkutaipaleella, käsityöni herätti ihmetystä. Tänä vuonna olen heilutellut puikkojani ainakin kotisohvalla, töissä, webinaareissa, kokouksissa, luennoilla, opiskellessa, Zoomissa, Netflixin äärellä, riippumatossa, pihaterassilla, veneessä, Ruissalossa, YO -kylässä, Kalasatamassa, Fiskarissa, junassa, bussissa ja automatkoilla sekä pitkillä retkillä että lyhyillä kauppamatkoilla. Minusta on siis tullut pesunkestävä mummi tai ainakin intohimoni on villasukat sekä käytössä että tekemisenä. 

Olisi mukava lukea, herättääkö villasukat sinussa tunteita niiden puolesta tai vastaan. Entä neulominen? Onko se sinun juttusi vai inhokkisi numero yksi? 

                                       Lauantai-illan terveisin Tuija

 

Juhlahetkiä Villa Iiriksessä

                            Villa Iiris 

                            est. 6.12.1996

Tänä aamuna heräsimme 25. itsenäisyyspäivän aamuun Villa Iiriksen saumapeltikaton alla. Aika kiitää -sanonta on totta minulle tässä hetkessä. Juurihan allekirjoitimme kauppakirjaan nimemme ja astelimme Hämeensiltaa käsikkäin tietämättöminä muista mukavista yhteiseloamme mullistavista uutisista. Siltä siis tuntuu, vaikka ajankulun huomaankin monestakin syystä. Tuo talokaupoista viikkoa myöhemmin valjennut vauvauutinen oli ihanista ihanin yllätys. Huokaisin helpotuksesta, kun syy väsymykseeni selvisi. 

Tarkistin oikein isoon paperiin kirjoittamalla, että totta se on. Neljännesvuosisata  huvilan haltijoina on täyttymässä. Vuosilukuja on pitkä liuta. Silmissäni ja mielessäni kiisi monia hauskoja tilanteita ja tapahtumia sekä myös niitä, joiden yli mieluusti loikkaisin. 

Unelmoi. Usko. Tee. Toista. -sanat kuvaavat loistavasti elomme polkua antiikkisen kiinteistön vaalijoina. 

Kesä 2000

Yhdessä me olemme suunnitelleet ja toteuttaneet valtavan määrän kohennuksia sekä pieniä että isoja näissä rakennuksissa. Lantliv -lehdet tutkittiin tarkkaan ideoita kerätessämme. Sohvalla kainalossa istui usein lapsista keskimmäinen, joka nautti lukuhetkistämme. Iltamyöhällä pikkuväen uinuessa millimetripaperille tehdyt piirrokset muuttuivat toteutuksiksi, jos ei konkreettisiksi siinä hetkessä niin ainakin mielikuva vahvistui toteutuksista. Useina pyhäpäivinä alkoi tapahtua ajatuksella: 'Kurkistetaan vähän...' 

Saunaremontti ei ollut mitenkään pienimmästä päästä! Urakka työllisti meidän lisäksemme isovahemmat ja lapsista isoinkin tarttui siveltimeen omasta aloitteestaan. Työmaalla oli tilaa myös mielikuvituksellisille leikeille. Ilmeistä päätellen rakenteilla on kokonainen kylä tai kaupunki. Luovuus on meidän perhettämme yhdistävä vahvuus. Tässä miljöössä on ollut tilaa toteuttaa itseään sekä pienillä että isoilla ihmisillä.

Kirsti -mummin tallentamiin hetkiin on hyvä aika ajoin palata ja kokea kiitollisuuttta elämän kaikista sävyistä. Väriä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole puuttunut. Nyt onkin sitten oiva aika ottaa rauhallisemmin ja edetä edelleen teemalla Unelmoi, Usko. Tee. Toista. 

Karsimalla olemme löytäneet ne meille olennaiset tavat kokea harmoniaa tässä unelmiemme pihapiirissä. Valmista ei tule koskaan, mutta näinhän elämä menee. Käännän katseeni ilonaiheisiin. 

Juhlapäivän illan terveisin! Tuija

Valoisa Villa Iiris

Avaatko ovesi joulun tulla?
Joulu on jo täällä!
Vai pidätkö visusti ovesi kiinni,
salvat oven päällä?
Sadun huoneessa salaisessa
saat lahjaksi ruusut ja tähdet.
Ota ne reppuun evääksi,
kun matkoillesi lähdet.
– Hannele Huovi –

Aamusella tiesin, 

mikä on tärkeintä tänään:

* Tonttukynttelikkö keittiön kaapin päälle tuomaan tunnelmaa.

* Ikkunoille sähkökyntteliköt.

* Valosarjat parvekkeen kaiteelle ja eturappusten kuuseen. 

Mikä tekee joulun tunnelman? 

Mielentila ja asenne ratkaisee. 

Hyvän mielen joulun ainekset ovat lähempänä kuin arvaankaan. Tässä ja nyt. 

Pikkumetsämme siimeksestä hain kuusia tuomaan iloa lähi-ihmisille. Hyvän mielen teko. 

Teen asioita, jotka ovat itselleni merkityksellisiä.

Joko joulu kurkkii teidän nurkilla? 

Sykähdyttävin sunnuntaiajatuksin, Tuikku

 

Valoa marraskuuhun

Tanskalaistyylinen talvi, totesi tyttäremme viime viikonloppuna, kun perheineen saapui isänpäivän viettoon kotikotiin. Tuolloin lähimetsän sammalikot vihersivät houkuttelevasti. Askel upposi lempeästi mättäisiin. Onneksi viivähdimme hetken niiden äärellä. Nyt ne ovat muisto vain. 

Vahvuuteni on toiveikkuus, mutta rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että kyllä kesti löytää myönteisiä puolia lähimetsän huvettua motokoneen kitaan rytinällä ja ryskeellä.  

Tänään havahduin outoon valoilmiöön kahdestakin syystä. Yleensä marraskuussa aurinko loistaa poissaolollaan ja ottamiani kuvia tovin katsottuani tunnelmasta tulikin keväinen olo. Siis marraskuun puolivälissä! Kyllä nyt on maailman kirjat sekaisin, mutta en valita. Auringon säteet ulottuivat jopa keittiöön niin mikähän on näkymä huhtikuussa, jolloin valon voima on todellinen, lämmittävä ja häikäisevä. Jotain hyvääkin maiseman avartumisessa...

Perjantaina nautiskelimme perjantaisushit, vaikka verstaan uusin tuotos olikin vielä vaiheessa. Käsintehdyt puikot toimivat erinomaisesti. Tuskin maltan odottaa hetkeä, jolloin pääsemme upeiden sushilautojemme äärelle maukkaiden annosten kera. Sushirakkaus voi saada aikaan luovuutta ja inspiraatiota. Paras miljöö maukkaaseen ateriaan näkyy kuvissa. Ihailen kädentaitajani innostusta! 

Hyvinvointia elämään tuo tietoinen pysähtyminen itselle merkityksellisten asioiden äärelle. Koti meidän antaa tilaisuuden elää oman näköistä arkea, jossa on tilaa monenlaisille ajatuksille ja toteutuksille sekä visioille. 

Vanhassa miljöössä on tunnelmaa, joka edellyttää keskeneräisyyden ja säröjen sietokykyä. Aiemminkin olen kirjoittanut, miten valitsemamme elämäntapa on koulinut meitä ihmisinä. Kolmikymppisinä pienten lasten vanhempina otimme huikean rohkean loikan kaupungin keskustasta tänne palveluiden ulottumattomiin. Innostus, toiveikkuus ja sinnikkyys ovat olleet kantavia voimia, kun on tullut lunta tupaan. Onneksi ei sananmukaisesti kuitenkaan.

Isovanhempina uusi elämänvaihe tuo näkökulmaan avaruutta. Millaisen mummolakokemuksen tarjoamme ja mikä meille aikuistuneiden lastemme vanhempina on nyt arvojen keskiössä. Kahdenkeskiset sushihetket ovat ainakin iso ilo, josta en hevin tingi. Nyt on vielä uniikit kattaukset tiedossa niin eihän edes marraskuun hämäryys voi hyvää mieltä himmentää. 

Sunnuntaisin sushilautaterveisin Tuija

Photo by Lauri

 

Kuppi teetä ja sympatiaa

Lokakuu on hujahtanut vauhdilla päivien vaihtelevissa tunnelmissa ja mietteissä. 

                  Olkoon aamu, päivä tai iltahetki niin kuppi teetä ja sympatia ovat aina oiva pari. 

Arjen pienet mikrohetket ovat merkittäviä. 

Pysähtyminen kauneuden äärelle on minulle ensiarvoisen tärkeää päivittäin. Klohmuinen risa peltipannu kätkee sisäänsä lukemattomia tarinoita, joista minulla ei ole aavistustakaan. Juuri ennen pakkasyötä turvaan poimimani daaliat ainakin viihtyivät hyvin sen suojissa. 

Jokainen pienikin auringon kajo saa hymyn huulilleni. 

Syksyni sulostuttajia ovat kynttilät, joiden loimu tuo lempeän hehkun ja lämmön sisimpääni. Kuivahtaneet unikon siemenkodat ropisevat suloisesti. Olen kahden vaiheilla ripottelenko niiden sisällön ennen lumen tuloa kukkapenkkiin odottamaan ensi kasvukautta vai vasta kevään tullen. Suippojen kotien pysähtynyt ulkomuoto sopii jotenkin tähän ajanjaksoon, kun kesä on ohi ja talvi tekee tuloaan. Hämärä laskeutuu varhain ja kietoo syliinsä täällä metsän siimeksessä katuvalojen tavoittamattomissa.

Tänään mieleni kiitää Samokselle, jossa on tänään ollut maanjäristys merellä saaren pohjoispuolella. Eilen ihailin kesäisiä kuvia, tänään kauhistuin kaaosta. Ymmärtääkseni henkilövahingoilta ei ole vältytty. Surullinen vuosi saarelaisille, koska ensin korona pysäytti turismin ja nyt vielä tämäkin. 

Sytytän kynttilöitä. Pyhäinpäivä oli lapsuudessani harras päivä, mistä johtuen minun on vaikea suhtautua Halloweenin viettoon. Onneksi kukin voi toimia omia arvojaan kunnioittaen sisintään kuunnellen. 

Hyvän mielen koti on ensi maaliskuun lopulla ilmestyvä kirja, jonka kirjoittaja on Maaretta Tukiainen. Kuvat on ottanut valokuvaaja Krista Keltanen. Kaksikon aiemman työn perusteella odotan jotakin todella ihanaa. "Mikä tekee kodista paikan, jossa voit hyvin?" -kysymys kiinnostaa minuakin. Mitä sinä siihen vastaisit? 

Tunnelmallisin terveisin tuikku

 

Lähimatkailua

Isoisän siltaa Mustikkamaalle ja takaisin Kalasatamaan sunnuntaikävelyllä.

Lähimatkailu avartaa...

"Värför Paris, vi har ju Åbo." Herkuttelua aistit avoimina keskellä arkipäivää. 

Aulangon Onnentemppelillä syystunnelmissa

Rauniokirkko oli vaikuttava. Lukemattomat kerrat olemme ohi ajaneet. Nyt pysähdyimme hengähtämään.

Lokakuisin ajatuksin, Tuija