Mokkapalarakkautta

Tiedätkö tunteen, kun kaupassa näet 30 kananmunan kennon alle kolmella eurolla ja iskee pakottava tarve sujauttaa se ostoskärryihin? Olin tuossa samaisessa tilanteessa kahdesti viikon sisällä. Ensimmäisellä kerralla vähän mielessäni naureskelin ihmisten hillittömälle hamstraukselle, mutta toisella kertaa päätin itsekin tehdä ostoksen, vaikka vähän arvelutti lukumäärä. Tosin siinä oli jo harkinnan hiven mukana. Päätin täyttää pakastinta leipomuksillani.

Kahdentoista tunnin virkistävien yöunien jäljiltä sain itseni virkoamaan jo kertaalleen lopettamani Lattekahvi -tavan voimin. Kuukausi sitten jouluna oivalsin, että ei kahvi todellakaan ole minun juttuni. Tee sopii elimistölleni paremmin, mutta kyllä tämän päivän puhdista osittain saan kiittää myös espresson kofeiinitujausta ja leppoisan lauantaipäivän hyvää tekevää kiireettömyyttä. 

Ah, ihanuus!

Ensimmäistä kertaa oikein tietoisesti nautin keittiömme pikkuremontin tuomista uudistuksista. Pitkäaikainen toiveeni sähköuunista katseen korkeudella toteutui joulun alla ja samalla saimme laatikon ja kaapin, joiden mekanismit ovatkin kaiketi moderneinta osiota keittiössämme. Ne sulkeutuvat sulavasti kuin huomaamatta, mikä on kiintoisa kontrasti nariseville lattialankuille.

Tuota alakuvan raitaa en kyllästy tuijottamaan keittiömme ikkunasta puuhieni lomassa. Maisemat olivat kuin matkailumainoksesta. Puuhella huokui suloista lämpöä ja Kitchen Aid vaahdotti munat ja sokerin silkkiseksi seokseksi. Spotifyn soittolista takasi viihtyvyyden.

Verannan ikkunoiden jääkukat ilahduttivat, kun kipaisin peltejä jäähtymään ennen kuorrutusta. Samalla riisiomenapuuro hautui kuin huomaamatta valmiiksi ja siinä sivussa kalakeitto muhi herkulliseksi. 

Tällaiset päivä, jolloin ei ole mitään erityistä suunnitelmaa tai ohjelmaa ovat huippukivoja. Huomaamattaan saa monta hauskaa puuhaa samaan aikaan valmiiksi. Tuli aivan kotiäitivuodet mieleeni. Tuolloin leivoimme lasten kanssa miltei joka toinen päivä tuoreita sämpylöitä ja puuhailimme keittiössä yhdessä.

Nyt kahden aikuisen taloudessa on toisaalta aika hupaisaa, että pakastin on pullollaan mokkapaloja. Laskeskelin, että jos aamukahvin kanssa söisi yhden joka päivä niin ne riittävät miltei pääsiäiseen. Minä siis lopetin kahvin juonnin, joten tämä oli tällainen käytännön rakkauden osoitus elämänkumppanilleni, joka pitää puuvarastot kunnossa, saunan lämpimänä ja pihan lumettomana sekä kompostin käynnissä. Osaltaan tämä oli myös konmaritusprojektia purkeissa ja purnukoissa. Kaakaojauhe tuli käytettyä vihon viimeistä ripausta myöten. Tai hippusia voi vielä olla pöydällä, jonka siivoan, kohta. 

Saunalla on pian pesuvedet valmiina. On siis aika hipsiä pakkasillan iloihin pihapolkua pitkin. 

Lauantai-illan terveisin Tuija

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/puut/raita

Vuosi 2018 lempikuvina

https://www.amandalehtola.com/

Onnellista Uutta Vuotta 2019!

Villa Iiriksen vuosikooste 2018

Ajattelin ihan tuossa pikaisesti tehdä pikkuruisen koosteen viime vuoden parhaista paloista, joiden herkuttelussa menikin sitten tovi jos toinenkin. Samalla karsin kuvavirtaani ja jumituin tunnelmoimaan kaikkea ihanaa, mitä kulunut vuosi pitikään sisällään. 

Tammikuussa nautiskelin vielä jouluisen kodin tunnelmasta ja sitten siirryinkin tulppaanikauteen, joka oli vahvana läsnä pitkälle kevääseen erilaisten oksien versottua lasipurkeissa. Lopulta ennätysvaltaisien luminietosten vihdoin muututtua vesipuroiksi sainkin ihastella kukkapenkin kaunottaria lumilänttien vierellä. 

Huomaan haikailleeni tuolloin kevättä jo ennen varsinaisen talven tuloa. Helmikuussa luistelimme, ulkoilimme ja nautimme hangessa kierimisestä, josta nuori morsian suositteli ottamaan puhtia puheen pitoon. Sieltä ainakin inspiraatio puheen kirjoittamiseen tuli saatettuani hänet kotimatkalle maalaislomasensa jälkeen. Tunnelma oli sopivan haikea ja rentoutunut. Sanahanat aukesivat ja sanottavalle ei ollut tulla loppua. Kyynelvirrat olivat myös aikamoiset tapaillessani oikeaa ilmaisutapaa kaikelle, mitä teki mieleni jakaa tähän astisen elämäni tärkeimmässä juhlassa. Kyllä, omat vihkiäiset jäivät kauas historiaan tämän elämyksen rinnalla. 

Maaliskuu alkoi muuttopuuhissa paukkupakkasessa Turussa, jossa piipahdin toisenkin kerran junalla saman kuun aikana. On suorastaan ylellistä, että sekä Helsingissä että Turussa on kivat majapaikat. Jälkimmäisellä retkellä onnistuin löytämään itselleni jo aiemmin Marimekosta löytämääni mekkoon sopivat korkokengät. Huisin hauska muisto sekin!

Huhtikuussa käynnistyi toden teolla viirinauhatehdas. Pääsiäisen aikana hääjuhlan somistus muotoutui suunnittelua pidemmälle. Verannalla tarkeni jo tunnelmoimaan lämpimämmän vuodenajan saapumista. 

Toukokuussa saunan tuplaovi otettiin pois ja ilta-aurinko pääsi kurkistelemaan kylpijöiden varpaita yläpihan puiden latvuston lävitse. Unelmakin pääsi laineille vapuksi ja putputtelu leppeässä kevätsäässä on vieläkin tuoreen mielessä.

Toukokuu 2018

Jännitys alkoi tihetä omenanpuiden kukinnan lähestyessä. Hälventääksemme odotuksen tuskaa poikkesimme pikimmiten Helsingissä. Kuvat kertovat, missä ja miksi. Mukaan tarttui jotakin erityisen kaunista ja jokaista päivää ilahduttavaa. Arvaatko, mistä iloitsemme päivittäin?

Tsemppasin itseäni miettimällä vahvuuksiani ja nauhoittamalla tulevan puheen moneen kertaan puhelimeni sanelimella. Osa meni totaalisen plörinäksi kuten juhlan aattona testini hääsalissa. Takaporttina oli yksi riittävän hyvä otos, jos karkaisin tilaisuudesta ennen H-hetkeä tai jäätyisin täysin. Helteinen hääpäivä lämmitti suloisesti ja lasillinen viiniä sisäisesti. Mottonani oli Inspiraatiokorttien sanoma: Ajattele sitä tunnetta, kun tavoitteesi on totta. Lisäksi kaftaanini kuosin sanoma: 

Unikko syntyi vuonna 1964 sen jälkeen, kun Armi Ratia oli julkisesti pamauttanut, että Marimekossa ei kukkakankaita paineta. Maija Isola ei moisista rajoituksista piitannut, vaan suunnitteli vastalauseeksi kokonaisen sarjan uhkeita kukkakuoseja. Yksi niistä oli Unikko, jonka tarina on vuosien saatossa innoittanut meistä monia. Onhan se oiva esimerkki luovuuden voimasta, rohkeudesta ja uskosta omaan itseen.

loi omalta osaltaan uskoa selviytymiseeni kunniatehtävästä sekä bestmanin yllättävän ihastuttava kannustuspuhe. Unikko on lempikuosini, koska olemme samaa vuosimallia, parhaimmillani itsekin luova, rohkea ja toiveikas. 

Vuosikatsaustani laatiessa pääsin kesäkuun alkuun, jolloin toteutimme haaveemme Tammisaaren telttamatkasta, jota kadonneen nuoruuden metsästykseksi myös nimitämme. Kaikki tammiin liittyvä on erityisen mieluista varmaankin sukujuuristani johtuen. Alimmaisessa kuvassa on edustettuna yksi Tammirannan haara. 

Loppuvuosi kuluikin nautiskellessa ihanaakin ihanammista muistoista, kuvista, kokemuksista, unelmista, joista osa onkin jo blogissa kerran jos toisenkin kuvattu. Viime vuonna tähän aikaan aloin orientoitua rooliini morsiamen äitinä ja nyt olen jo vanha tekijä. Singer pääsi uudestaan vauhtiin, kun koostin lastemme pieniksi jääneiden vaatteiden tilkuista peiton ystäviemme pikku-Iirikselle tuliaisiksi Kreikkaan. 

Viirinauhatehdas toimi tehokkaasti ja häärekvisiittaa kertyi niin, että voisin pistää vuokraamon pystyyn. Täytyisiköhän harkita oikeasti toimialan laajentamista hääsuunnitteluun tai tilkkupeittotehtailuun. 

Vihkisormukset bestman ojensi kauniissa Koti meidän -verstaalla rakkaudella tehdyssä rasiassa ja tyttären sormessa kimaltelee minun aikanani tuolta taitavalta puusepältä saamani kultarinkula. Ympyrä sulkeutui ja rakkaus leiskukoon meille itse kullekin tavallaan. 

Toiveikkain ajatuksin tanssahtelen uuteen, alkaneeseen seitsemänteen blogivuoteen. Julkaistuja postauksia on kertynyt noin  450. Aikas huikea luku, joten en taidakaan olla enää aloittelija vaan opinhaluinen ihminen. 

Myötätuulta purjeisiin! Tuija

Ritva Kaarina tyttöineen