Villa Iiris 14.11.1996

 

Tänään on 29 vuotta päivästä, jolloin Einola siirtyi meidän omistukseemme. Kävelimme kahdestaan kaupantekotilaisuudesta Tampereella Hämeensiltaa pitki kohti silloista kotiamme Rautatienkadulle Tuomiokirkkoa vastapäätä. Iiriksen päivästä tuli käänteentekevä elämänpolullamme. Villa Iirikseen pääsimme muuttamaan itsenäisyyspäivän aattona eli silloin vietämme vuosipäivää. 

Seuraavana kesänä perheemme sai lapsikatraan pienimmäisen Iiriksen iloksemme. Hämmentävää, miten vuodet ovat vierineet sukkelaan. Pikkulapsiarkea oli ihana elää täällä maaseudun rauhassa. Nyt on onni nauttia kodistamme toisenlaisen arjen näyttämönä. 

Villa Iiris on osoittautunut elämämme merkityksellisemmäksi valinnaksi. Elämä on mukautunut vanhan miljöön ehtoihin ja kannustanut meitä löytämään vahvuutemme ja luovuutemme. Ilman kekseliäisyyttä sinnikkyydellä höystettynä emme olisi tässä pisteessä, jossa koti luo uudenlaiset puitteet viettää elämäämme. Vapaus nauttia meille tärkeistä asioista rauhallisessa elinympäristössä on arvokasta. Luovuus on elintärkeää.

Hämärän hyssyn keskellä puulieden rätinään on ihana askeltaa aamusella. Keittiömme sydän valaisee harmaimmankin aamun. Kiitos Lauri aamuhetkien tunnelmasta. Ja kitara soi...

Tunnelmallisin perjantai-illan ajatuksin, Tuija

Syyskuu, yllätit

Alkukuussa arvailin kauanko pelargoniani pärjäävät pihapöydillä. Eilen ennakoin ja nostin ne saunakamarin suojiin viileältä yöilmalta. Onneksi, koska aamu valkeni huurteisena ja kylmyys nipisti nenän päästä ensimmäisen kerran. 

Ihmettelen, miten kuukausi saattoi hujahtaa vauhdilla. Olihan siinä yhtä sun toista tuulen tuiverrusta. T-huoneellani olen askarrellut, suunnitellut ja valmistellut. Pikkuruisia villasukkia on viittä vaille valmiina jo muutamat. 

Kesäkamarille heitimme hyvästit haikein mielin, vaikka talvikamarikin mieluinen unimiljöö on. Samos -muistoni karttuivat kesällä taas yhdellä pikkupaatilla. Krooninen ikävä Potokakin rannoille kuljeskelemaan ja vuoristoteille ajelemaan on osa elämääni. Matkoilta tallennetuista kuvista saan hyvän mielen. Niitä katsellen palaan hetken tunnelmaan, tuoksuihin ja äänimaisemaan, joka hivelee tinnittävää korvaani.

Kiikkustuolissa on ilo neuloa kerros tai pari omiin ajatuksiin vaipuen. Voisinpa käpertyä talviunille  ja herätä kevään tullen uuteen kasvukauteen. Haikeilu on osa minua ja siinä on jotain todella kaunista ja hyvää, armollista. Villa Iiris näyttää yli 100 vuotiaan viisaudella, että hötkyillä ei parane. Asia kerrallaan hyvä tulee. 

Kotimme on elänyt monen monituista vaihetta matkassamme mukana. On pysyvää ja muuntautumiskykyistä samalla tontilla. Vanhan talon tunnelma on kuin lämmin halaus. Muistan elävästi, kuinka tänne muutettuamme koin tulleeni Kotiin. 

Oletko sinä kokenut vastaavaa?

Nostalgia-ajatuksin, Tuija alias tuikku

 

Villa Iiriksen syystunnelmat

Taas on aika tuplaikkunoiden. Pinosin alkukesästä tusinan verran talven jäljiltä talteen rapunaluskomeroon, joka on kuin suunniteltu niille. Jokainen ruutu on numeroitu suloisella, vanhanaikaisella kaunokirjoituksella. Lyijykynän jälki on säilynyt hyvänä puupinnalla pokien yläpinnalla. 

Kapusin tutisevalle, anopin vanhalle keittiöjakkaralle kurottuakseni verhotankoihin yläilmoissa. Hellästi keräsin ikivanhat kesäverhomme, jotka ovat jo hiutunutta pitsiä. Asettelin ne säilytyslaatikkoonsa odottamaan ensi kesää, jolloin toimenpide taas toistuu toisin päin. Riisu, pese, ripusta...

Ruokasalin ikkunaruudut nro 1-8 pääsivät kuumalla vedellä pestyinä ja sanomalehdellä kiillotettuina paikoilleen.  Seuraavaksi on vuorossa rakojen tilkitseminen ja paperointi ennen ilmojen viilenemistä. Ylimpien ruutujen ulkopuoli jäi pesemättä, kun en rohjennutkaan keikkua ikkunalaudalla niihin ylettyäkseni. Vielä tulee kauniita päiviä niiden kirkastamiseen pihatikkaiden avulla.

Sohvat saivat yllensä syksyisemmän ilmeen ja kuultavat pellavaverhot suojaavat hämärtyvissä illoissa näkymää. Mårbackani, jotka kesäkuun alussa kävin noutamassa Fiskarsin Ruusupapu -puutarhalta, voivat paremmin kuin hyvin. Salin viileydessä niillä on oivalliset olosuhteet viettää talvikauttaan. 

Puikoilla on ollut jo muutamat pikkuruiset villasukat ja tilauksesta neulon muutamat lisää Turkuun tuliaisiksi. Selkeiden perussukkien neulominen on rentouttavaa ja antoisaa. Lasten sukat valmistuvat suitsait, mikä innostaa heiluttelemaan puikkoja vauhdilla. Pienistä lankakeristä aion sommitella raitasukkia, vaikka niissä päättely onkin tylsin vaihe. Toisaalta palkitsevaa, kun tulee valmista konkreettisesti. 

Kynttilät ja kirjat ovat syksyn merkkejä. Luen tosin ympäri vuoden, aina ja kaikkialla. Lomamatkoilla, kotona, sohvalla, sängyssä, riippumatossa, junassa, ruokaa hämmentäessäni. 

Uni tulee hyvin, kun viimeiseksi lueskelen hetken verran. Jännärit säästän Samoksen aurinkoisiin päiviin, koska syyspimeillä mielikuvitukseni alkaa herkästi laukkaamaan liian villisti.

Millaisia syystapoja sinun kodissasi vaalitaan? Puuliedessä on ollut jo ensimmäiset viileitä aamuja sulostuttaneet tulet. Kynttilä aamiaisella on vielä ollut sytyttämättä. Eiköhän niitäkin tuiki tuonnempana lukuisia. Syyskuun lempeän lämmin sää on tuntunut hyvältä. Talvi, tule maltilla.

Syysillan ajatuksin, Tuija

Suomen luonnon päivä 30.8.2025

Dagmarin lähde, Raasepori

Suomen kesä on vehreä ja vaihteleva. 

Meteorologeja ei käy kateeksi, koska säiden vaihtelut saanevat ihmiset oikkuineen myrtyneiksi, jos ennuste menee pahasti pieleen. 

Meidän kesäretkiemme osalta olen onnellinen. Ehdimme vierailemaan lukuisilla Suomen luonnon lumoavilla kohteilla. 

Keskellä kesää heinäkuussa helle helli Dagmarin lähteellä ja merivesi oli suloisen lämmintä, päivettynyttä ihoa hivelevää. Alkukesällä Mustilan Arboretumissa oli miltei kesän ainut retkien sädesää, kun taivalsimme tuttuja polkuja Tuija -metsän kautta upealle luonnon konserttisalille. Linnut liversivät säveliään ja metsän humina hyväili lempeällä äänimaisemallaan. Sateen ropina ja pisaroiden timanttinen loiste auringonvalon siivilöityessä oksiston lomasta loivat satumaisen tunnelman.

Mustilan Arboretum

Kevään mittaan kirjasin puhelimeni muistioon listan kiintoisista retkikohteista ja yllättäen muutaman päivän aikana kiersimme niistä monia matkaseurueemme toiveiden mukaisesti. 

Mathildedahl

Teijon lehtipuukujalle on aina yhtä mukavaa pysähtyä ihmettelemään luonnon värejä ja muotoja sekä hiljaisuutta. Mathildedahlin kylässä katseeni kohdistui kohisevaan koskenuomaan ja koivujen alle tehtyyn somistukseen. Ruukkumobile on haaveenani viritellä kotikoivun oksalle samaan tapaan kuin tuossa yläkuvassa. 

Teijon ruukki

Hangossa Tulliniemen rannalla olisin mieluusti vieraillut myöhemminkin kesällä meriveden lämmittyä. Sillä on luja jalansija listallani tulevia matkoja silmällä pitäen. Alkukesän näkymät seesteisyydessään olivat kesän yksi huippuhetki illan hämärtyessä. Harmaankirjavilla kallioilla loikkiminen oli ihanaa. Tuskin maltoin jatkaa matkaa. 

Tulliniemen ranta, Hanko

Hanko

Päiväretkeily ex tempore Ruovedelle Runebergin lähteelle tuntui kuin olisi kaukanakin matkaillut. Veden lorina ja lehdon tuoksut kukkineen ja pensaineen pysäyttivät ajan. 

Runebergin lähde, Ruovesi

Oletko sinä vieraillut Hatanpään arboretumin ruusupuistossa?

Hatanpään arboretum, Tampere

Entä Aulangolla Hämeenlinnassa?

Aulanko, Hämeenlinna


Joutsenlammella ei enää näe joutsenia, mutta paikalla on erityinen sijansa elämänpolullamme. Ensimmäisillä treffeillämme kävelimme noissa maisemissa. Liekö tuolta alkanut yhteinen ihastuksemme erilaisiin luontokohteisiin, joissa viihdymme erityisen hyvin edelleen. 

Taalintehdas, Kemiö

Onko Mustion linnan puisto tuttu?

Mustion linnan puistossa sielu lepää.

Aurajoen rannalla luonto on läsnä, vaikka kaupungin keskustassa ollaankin. 

 

Kotiin on aina yhtä ihana palata. Elämä maaseudun rauhassa on valinta, jonka teimme nuorina vanhempina. Halusimme suoda omalle jälkikasvullemme kokemuksia lähimetsän seikkailuista, pelloista ja oman pihan puissa kiipeilystä. Kiireettömyyttä, tekemisen riemua, kekseliäisyyttä...

Tänään verannalla aamiaistani nauttiessa mietin, mitä Suomen luonnon päivä minulle merkitsee. Ensimmäisenä tulvahtivat mieleeni muistot talvisesta metsästä, jossa istuin tukkipinon päällä Taika -hevosen vetäessä isäni ja pappani tukkisaksille miesvoimin pinoamaa kuormaa kohti kotia. Siellä minä keikuin mukana pakkasen punaamin poskin hymy huulillani villapipo korvilla. 

Onneksi nuoruudessa koimme myös kaupungin sykkeen niin sitäkin suuremmalla syyllä arvostamme tekemäämme valintaa ryhtyä vanhan miljöön vaalijoiksi. Huvilamme hirret hengittävät 1800 -luvun alkuvoimaa, joka luo aivan omanlaisen kodin hengen. Pikkumetsässämme on tilaa elämän monimuotoisuudelle. 

Kiitollisin ajatuksin, Tuija

Koti meidän -blogin 12 -vuotispäivä

Kaksitoista vuotta, mitä ihmettä!

Laskin moneen kertaan, että voiko tämä olla todellista. Adolf ja Maria -postaus aloitti kiintoisan polun blogimaailman syövereissä viime vuosikymmenellä. Matkan varrella on tullut monenlaista mukavaa vastaan. Olen onnellinen, kun blogi kulkee matkassamme mukana vaikkakin rauhallisempaan tahtiin kuin alkuaikoina. 
 

Suurin osa kuvista on itse tallentamiani hetkiä, mutta silloin tällöin kuvaajana on Koti meidän -elämää kanssani taivaltava osapuoli. Kiitos Lauri pitkämielisyydestä ja esteettisestä taituruudesta!

Tänään saatte maistiaiset kuluneen kesäkauden retkiltä, joista tulen kertomaan tarkemmin paremmalla ajalla. Retkeilimme kesän aikana tutuissa ja ennestään tuntemattomissa paikoissa ja paikkakunnilla. 

Kuulumisiin! Nyt on juhlan aika! 

Elokuisin terveisin Tuija

20.5.2025

Hupsista keikkaa, kolme kuukautta sitten helmikuussa kirjoittelin mietteittäni otsikolla Mitä mahtaa nurkan takan lymyillä? Jäärata suli ja niittyunelmat itävät edelleen. Kevät tuli tänä vuonna aikaisin. Turussa oli pääsiäisen alla erityisen lämmintä, kun unelmani toteutui ja pääsin Maaret Kallion Mielenrauha -iltaan. 

Huhtikuun lopulla teimme pikkuretken Hämeenlinnaan. Löysimme Kasarmin Aarteet -kirpparilta aavistelemamme peltisen lääkekaapin yläkerran pikkuvessan seinälle. Tätä nykyä me saamme pieneenkin remonttiin kulumaan työtunteja aika lailla tai sitten muistoni ovat kullalla sivellyt. Voi olla myös, että tekemisemme ovat järkevöityneet ja muistamme myös levätä aherruksen lomassa. Saatanpa joku kaunis hetki kuvata toiletin uuden ilmeen, mikä on kyllä haasteellista pikkiriikkisessä tilassa. Suurin kunnia valmiista suloisuudesta kuuluu meistä toimeliaammalle ihmiselle, joka en ole minä tässä tapauksessa. Lukematon määrä askelia ja siveltimen vetoja, kannustusta, innostusta, iloa sinnikkyydellä höystettynä olivat tälläkin kertaa avain onnistuneeseen lopputulokseen. 

Aulangolla on iki-ihana Tuijametsä, jonka löytäminen on ollut iso ilo. Kiitos Ullan vinkin!

Siellä pääsin rakastamiseni valkovuokkojen keskelle. Kevätmieli täytti sieluni!

Eilen selailin vanhoja blogitekstejäni etsiessäni muutamaa kuvaa. Löysin ne ja samalla oli hauska palata menneiden aikojen mietteisiin, jotka ilmiselvästi seuraavat tietynlaista kulkua vuodenaikojen mukaan. Jos olet uusi seuraaja blogissani niin voit hypätä visiitille tuonne vuosiin, jolloin julkaisin tekstejäni säännöllisemmin tai oikeastaan tiuhempaan tahtiin. 

Tänään on kaunis päivämäärä 20.5.2025 eli juuri oiva hetki palata rakkaan Koti meidän -blogin maailmaan. Viesti kommenttilaatikossa olisi ilahduttava. 

Valkovuokkoterveisin, Tuija

 

Mitä mahtaa nurkan takana lymyillä?

Noinkohan maaliskuussa viimeisetkin lumet haihtuvat pihamaaltamme ja niittyunelmani voivat todenteolla lähteä itämään. Tämän hetkinen jäärata pihamaalla ei innosta, vaikka luistelun ystävä olenkin. Kevät on lempivuodenaikaani lintujen saapuessa ja luonnon herätessä talviunestaan. 

Surettaa talovanhuksiemme puolesta nämä vaihtelevat sääolot, jotka laittavat maalipinnat koville. Punamultaseinät eivät juuri ole moksiskaan, mutta päätalon pellavaöljypinnat kaipaavat rapsutusta ja ehostusta pikapuoliin. Harmaa, vetinen ja kalsea sää on aika tavalla toisenlainen kuin lapsuustalvien paukkupakkaskelit, joita sinnikkäästi uhmasin rivakasti sivakoiden läpi peltojen ja metsien lempimäkiä valloittamaan. Olinpa sinnikäs, rohkea ja innokas, vaikka varusteet olivat tyyliä villapusero ja polvisukat hiihtohousujen päällä. 

Kummallinen aikakausi meneillään silläkin tavalla, että kuvia (jotka kelpuuttaisin) blogiin saa etsimällä etsiä kansioistani. Katseeni hakeutuu kesäisiin tunnelmiin, valoon ja väreihin, jotka tuovat lohtua kesän kaipuussa niin talven lapsi kuin olinkin. 

Uppoudun mielikuvamaailmoihini ja kirjojen sivuilta lennähdin tänäänkin Kreikan saarelle. Äänikirjan miellyttävä lukijaääni kuljetti minut mukanaan Skopeloksen maisemiin sukkapuikoilla edenneen kutimeni tahdissa. Iltasella otan käteeni pokkarin ja annan mieleni vaeltaa toisenlaisiin maisemiin ennen yöunia. 

Kuvakansioita katsellessani nämä Krista Keltasen otokset Kotona -sivuston Vanhojen talojen kuvagalleriassa tuovat tuon kymmenen vuoden takaisen kesän tunnelmat selkeinä mieleeni. Kevään tullen kotielämä laajenee taas lasiverannallemme, mikä on yksi upeimmista asioista tässä kiinteistössä monen muun ihanuuden ohessa. 

Aiemminkin olen kirjoittanut, että lista tehdyistä ja vielä tekemättömistä remonteista ja kohennuksista olisi pitkä, miltei loputon. Onneksi olemme löytäneet paikan, jossa myös (alakuvan) ahkeruuden perikuvakin osaa ottaa rennosti. Olemme rauhaa ja seesteisyyttä rakastava pariskunta, mikä näkyy myös matkailutottumuksissamme. Kaipaamme tuttuja arkisia asioita matkoiltamme: lähikauppa, leipomo, polkupyörät, majapaikat, meren aallot, aamiainen omissa oloissa lempijogurttia nautiskellen aamu-uinnin virkistäminä.

"Teen asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä" on yhden lempikorttini sanoma. Olen kiitollinen, että saan jakaa merkitykselliset asiat elämässäni sielunkumppanini kanssa. Hyvän mielen taidoista on paljon iloa arkipäivien hetkissä, mutta myös elämän helmihetkissä. 

Mitä taitojen kategoriaa sinä lukijani pidät itsellesi tärkeänä:

myönteisyyden taidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, luovuustaidot, läsnäolotaidot vai itsensä johtamisen taidot?

Vanhan talon vaalijana voin kertoa, että kaikkia on tullut harjaannutettua näiden ikimuistoisten vuosien aikana. Lapsemme ovat varttuneet ja lennähtäneet maailmalle tukevien juurien voimalla. Kotimme on nyt mummola, josta toivomme muotoutuvan uusien muistojen maailma jälkikasvullemme.

Valoa kohti, Tuija

Vuosi 2024 paketissa

Blogi -parka, olet ollut ajatuksissani usein, päivin ja öin. En ole sinua hyljännyt. Olen keskittynyt välttelemään tietokoneen äärelle jämähtämistä. 

Sen sijaan innostuin joulukuussa leikkaamaan paperipusseista isoja lumihiutaletähtiä poikineen. Suurta iloa tuotti yksinkertainen tekniikka, johon löytyy läjäpäin ohjeita internetin syövereistä. Lopullisen sysäyksen sain, kun näin @talotarinoi-tilin huikeat kuvat ja videon Eerikan väkertämistä somistuksista. Ensin matkin hänen ohjeidensa leikkausmalleja, mutta tavoilleni tyypillisesti aloin tehdä oman pääni mukaan. Materiaali ei ollut hinnalla pilattu niin ei harmittanut, vaikka yhden pinon hassasin epähuomiossa. 

Joulua säilöessäni sujautin puolivalmiin ruskeiden pussien tekeleen adventtitavaroiden päälle niin voin jatkaa inspiraatiotani taas marraskuussa. Tällä vauhdilla jos aika laukkaa niin sehän on jo kohta taas kalenterissa. 

 

Ikätoverini Unikko 60 -vuotta väritti minunkin eloani. Muistona juhlavuodestamme selässäni keikkuu usein Unikko -reppu, jonka aion napata seuraavalle Samoksen matkallemmekin mukaan. Täytyyhän senkin päästä tuntemaan rakkaan saaren tunnelmat omakohtaisesti. Yösydännä olen mietiskellyt matkavaatetusta, joka voisi ollakin vähän uudenlainen. 

Ihana ystäväni muisti minua lahjakortilla ja nyt nousee hymy huulille, joka kerta, kun astun maton päälle suihkusta tullessani. Unikkorakkautta kaikki tyynni!

Eilen sammuivat kyntteliköt ikkunoilla. Ihmettelin, miten nopeasti ne saa napattua pois, kun paikoilleen virittelyyn sain käytettyä moninkertaisen ajan. Pelargoniat pääsevät pikapuoliin salin ikkunoille. Vuodenkierto maaseudulla on yksi ihanimmista asioista. Joulun viehätyksessä merkittävää on, että ehtii nauttia pienistä asioista kiireettä. Vanhetessaan sitä joissain asioissa viisastuu ja niin käärinkin psuloiset paketit ensimmäiseksi ennen kaikkea muuta tähdellistä tekemistä. 

Haikeus iskee, kun joulun aika on ohi. Viikonlopun aurinko viritti kuitenkin jo kevättalven tunnelmiin. Eilen kuitenkin leikin vielä hetken joulua, kun postilaatikkoomme oli ilmestynyt kauan kaipaamani Lantliv 12/24 -lehti. Olen pakahtua onnesta! Selailin ja samaiselle unikonrakastajasisustusintoilijaystävälleni lähetin kuvia, joista iloa hänellekin. 

Tänään lusikoidessani mifukeittoa tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että kotimme tuo niin suurta rauhaa ja levollisuutta elämäämme. Kotoisuus on kerrostumien summa. Siihen voi lisätä ja vähentää tarpeen mukaan. Viherkasveja lisää on päämääräni sekä sisällä että ulkona. 

Onkohan siellä vielä lukijoita matkassa mukana? Jos olet linjoilla niin viskaapa viestillä! Kiitos!

Tyynen tammikuun toivotuksin, Tuija