Pysähtynyt hetki

Tiistai-illan rauhoittava hetki pyykkituvalla pysäytti ajan kulun. Kellon tasainen raksutus seuranani silmäilin kameran linssin takaa omaa tilaani, jossa "mankelointi" on yleisnimitys monenlaiselle muullekin puuhalle kuin sananmukaisesti liinavaatteiden pyörittämiselle ikivanhalla Upo -mankelilla. 

Olen ympäröinyt itseni silmääni miellyttävillä asioilla ja esineillä, joilla on kaikilla jokin tarina kerrottavanaan. Rikkaharjan ja kihvelin meille antoi Kirsti -mummi, jonka kertomus näiden tiestä hänelle on valitettavasti vaipunut unholaan. Ensimmäiset keittiötölkkini otin talteen jo nuorena tyttönä isoäitini jäämistöistä. Nyt kotoilun noustua muoti-ilmiöksi huomaan olleeni koti-ihmisenä uranuurtajien joukossa. 

Käytettyjen tulitikkujen kodiksi olen ripustanut miniatyyriroskapöntön cappucino -kupin vierelle keikkumaan. Pauligin -keittimen olen puolestaan kätkenyt vanhan ompelukoneen kuvun alle tiskialtaan kupeeseen. Silloin tällöin sunnuntaisin on ohjelmassa herkullinen kahvihetki, vaikka sisimmässäni olenkin enemmän teen ystävä, jollaiseksi hurahdin tutustuttuani taitavaan teeihmiseen. 

Olen mietiskellyt, mistä innostukseni käsillä tekemiseen lähti ja olen päätynyt siihen, että tämän oranssinpunaisen kahvan ote jätti vahvan jäljen sisimpääni. Muistan elävästi kuinka lämmitin pientä rautaa puuhellan kulmalla ja silitin pyyheliinan päällä pirttipenkillä nenäliinoja. Rakkaimpia leikkejäni oli saada järjestellä Fanni -mamman nappilaatikkoa ja samalta näytti äidin mittanauha, joka oli ahkerassa käytössä venähtänyt. 

Tällä rullalla on saavutukseni Wetterhoffin ajoilta, jolloin opintoihini kudontalinjalla kuului kehruu -kurssi. Tämän verran sain valmista villalankaa mamman vanhalla rukilla. Saavutus sekin!

Ikkunan ylle olemme ripustaneet Ikean telineen, jossa säilytän tarveaineita inspiraation varalle. Ruosteiset piikkilangat kaivoin osittain pensaan juurelta ja osittain Punalan alta. Palapelin paloista saa aikaan mainioita korvakoruja, jos sille päälle sattuu.

Nyt on aika lähteä tästä ovesta kotiin iltapuuhiin. Leivinlapio oven yläpuolella muistuttaa ajasta, jolloin tämä tila saunan seinän takana palveli pakarina. Naapurilta kuulin, kuinka heidän äitinsä on täällä leiponut suuren perheensä leivät vielä 60 -luvun alussa. Punalamme oli tuolloin heidän kotinaan. 

Pöydälle voin jättää keskeneräiset työni ilman, että se ketään häiritsee. Yhdestä kuvasta retusoin pois hiirenloukun, joka on viritetty kutsumattomia vieraita varten. Iik, sanon minä.

Tärkeintä ei ole tekeminen vaan mitä tekeminen tekee sinulle, luki taannoin Tiimarin kassissa ja kyllä jokaiselle meistä on hyväksi löytää oman elämänsä voimaannuttavat asiat. Tämä blogi on jo nyt muodostumassa minulle sellaiseksi. 

Toivottavasti hyvä mieleni välittyy myös sinulle lukijani!