Romuromantiikkaa

Simon & Garfunkel soi taustalla tämän tekstin syntyessä. Linkistä klikkaamalla pääset nostalgisiin tunnelmiini. 

Aurinkohuone, joksi ensimmäistä Laurin rakentamaa kasvihuonettamme nimitän, on nykyisin inspiraatiotilani näperryksille ja väkerryksille. Joku saattaisi sanoa sitä romuvarastoksi. Minä puolestani näen sen mahdollisuuksien aarreaittana, jossa luovuus saa puhjeta loistoonsa. 

Kevään tullen aurinko lämmittää tilan ihanan kesäiseksi, vaikka ulkona olisi vielä lunta maassa. Riippumatolle on omat koukkunsa ja voi, miten siihen oikaistessa päiväunoset tai unelmointi maistuvat makeilta. 

Joutilaisuus virittää mielen uusien ajatuskulkujen temmellyskentäksi. Säiden riipimä harmaa puu ja ruosteen pilkuttama metalli ovat hurmaavia valkeaksi maalattua lautaseinää vasten, minun silmissäni. Eiliset auringonsäteet saivat minut metsästämään niitä, mutta aavistuksen myöhästyin. Löysin muuta piristävää.

Siniharmaa airo rapistuneine maaleineen on mitä mainioin verhotanko tai ihan mitä vain siihen nyt innostunkaan ripustamaan. Piikkilankakieppi puolestaan on löytö takapihan sammaleisen kannon kupeesta. Lapsuudessa tuollaiseen tuli revittyä erinäisiä äidin vaivalla ompelemia vaatteita ja polven arvista osa taitaa olla perua noilta ajoilta, jolloin en onneksi osannut nolostua hameen helman alta paljastuneista klohmuista.

Kiihtyvä maailma, josta Koiviston Riikka syksyisellä luennollaan otsikolla Sinä riität puhui, mennä viuhtoo eteenpäin siihen malliin, että suosittelen välillä pysähtymään tuijottelemaan tähtitaivasta talvi-iltana tai viimeistään kevään tullen kuuntelemaan muuttolintujen liverrystä. 

Mieluiten heti tässä ja nyt klikkaa The Sound Of Silence -biisi soimaan. Sulje silmäsi ja nauti!

Kokka kohti kevättä! Tuija

Metsän rauhaa

Vihreän talven lumo

Joulurauhaa

Aurinko pilkotti houkuttelevasti metsän siimeksestä, kun kurvasin kotipihaan. Pehmeillä sammalmättäillä tallustelu ja sopivien kuvakulmien etsiminen saivat mieleni levolliseksi. 

Metsätontun ystävä

Toivottavasti joulutontun ystävä metsätonttu välittää viestin Korvatunturille. Tämä kirja olisi mieluinen lahja löydettäväksi joulupaketista. 

Metsämieli - Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin

Metsässä aistit keskittyvät ympäristön havainnointiin, ajatus siirtyy käsillä olevaan hetkeen. Arjen huolet ja murheet joutuvat väistymään. Myös tutkimuksissa on havaittu metsän elimistöä rauhoittava ja mieltä virkistävä vaikutus. Verenpaine laskee, syke hidastuu ja veren stressihormonipitoisuudet pienenevät. Luonto siis hoitaa kehoa ja mieltä kuin itsestään.

Pikkusydän 

Miltä vaikuttaa villaenkeli kannossa keinahtelemassa ja pikkusydän kuusen oksalla keikkumassa? Sainko välitetyksi sinullekin metsän aurinkoisen, hyvää tehneen pilkahduksen? 

Aurinkoista joulun odotusta! tuikku

Pääsiäisen rauhaa

Yläaulan kattokoukussa killuu kauniisti harmaantunut puukarahka, jonka kiikutin Padasjoen Arrakosken maisemista pari vuotta sitten. Kieputin siihen ohutta metallilankaa, johon pyöräytin muutaman valkean sulan.  "Höyhensaarilla" valvoo untamme heilahdellen herkästi ilmavirrassa.

Postissa sain ystävältäni lahjaksi Sari Sirkkiä-Jarvan ja Ilpo Kuparisen hurmaavan teoksen Romuromanttinen sisustuskirja, jota kuvataan alkuaukeamalla seuraavin sanoin: "Harrastajasisustajan havaintoja ja tarinoita tavaroista, ajatuksia asetelmista, sanoja sisutuksista ja muistoja myös siitä, kun sukset seinälle hiihtivät."

Juuri tällaistä rouheaa kauneutta näen tässäkin Ekokekon metallinkeräysastiasta pelastamassani ruosteisessa hangossa, jolla olisi pitkä elämäntarina kerrottavanaan sieltä helteiseltä heinäpellolta vuosikymmenten takaa meidän kodin keväiseen kukkapenkkiin.

      "Elämä piirtää taidetta
        kasvoihin ja tukkaan.
        Niin vanhaa ei olekaan
        ettei se puhkeaisi kukkaan!"

Kiitos ystäväni tästä kirjan välistä putkahtaneesta värssystä.
Se sopii myös Villa Iirikselle.
                  
                
Pitkäperjantai. 
Tartun hetkeen ja nautin elämästäni.  
Taustalla, salin puolella, lauleskelee puuseppäni 
Martininsa säestyksellä.
-tuikku-

Pysähtynyt hetki

Tiistai-illan rauhoittava hetki pyykkituvalla pysäytti ajan kulun. Kellon tasainen raksutus seuranani silmäilin kameran linssin takaa omaa tilaani, jossa "mankelointi" on yleisnimitys monenlaiselle muullekin puuhalle kuin sananmukaisesti liinavaatteiden pyörittämiselle ikivanhalla Upo -mankelilla. 

Olen ympäröinyt itseni silmääni miellyttävillä asioilla ja esineillä, joilla on kaikilla jokin tarina kerrottavanaan. Rikkaharjan ja kihvelin meille antoi Kirsti -mummi, jonka kertomus näiden tiestä hänelle on valitettavasti vaipunut unholaan. Ensimmäiset keittiötölkkini otin talteen jo nuorena tyttönä isoäitini jäämistöistä. Nyt kotoilun noustua muoti-ilmiöksi huomaan olleeni koti-ihmisenä uranuurtajien joukossa. 

Käytettyjen tulitikkujen kodiksi olen ripustanut miniatyyriroskapöntön cappucino -kupin vierelle keikkumaan. Pauligin -keittimen olen puolestaan kätkenyt vanhan ompelukoneen kuvun alle tiskialtaan kupeeseen. Silloin tällöin sunnuntaisin on ohjelmassa herkullinen kahvihetki, vaikka sisimmässäni olenkin enemmän teen ystävä, jollaiseksi hurahdin tutustuttuani taitavaan teeihmiseen. 

Olen mietiskellyt, mistä innostukseni käsillä tekemiseen lähti ja olen päätynyt siihen, että tämän oranssinpunaisen kahvan ote jätti vahvan jäljen sisimpääni. Muistan elävästi kuinka lämmitin pientä rautaa puuhellan kulmalla ja silitin pyyheliinan päällä pirttipenkillä nenäliinoja. Rakkaimpia leikkejäni oli saada järjestellä Fanni -mamman nappilaatikkoa ja samalta näytti äidin mittanauha, joka oli ahkerassa käytössä venähtänyt. 

Tällä rullalla on saavutukseni Wetterhoffin ajoilta, jolloin opintoihini kudontalinjalla kuului kehruu -kurssi. Tämän verran sain valmista villalankaa mamman vanhalla rukilla. Saavutus sekin!

Ikkunan ylle olemme ripustaneet Ikean telineen, jossa säilytän tarveaineita inspiraation varalle. Ruosteiset piikkilangat kaivoin osittain pensaan juurelta ja osittain Punalan alta. Palapelin paloista saa aikaan mainioita korvakoruja, jos sille päälle sattuu.

Nyt on aika lähteä tästä ovesta kotiin iltapuuhiin. Leivinlapio oven yläpuolella muistuttaa ajasta, jolloin tämä tila saunan seinän takana palveli pakarina. Naapurilta kuulin, kuinka heidän äitinsä on täällä leiponut suuren perheensä leivät vielä 60 -luvun alussa. Punalamme oli tuolloin heidän kotinaan. 

Pöydälle voin jättää keskeneräiset työni ilman, että se ketään häiritsee. Yhdestä kuvasta retusoin pois hiirenloukun, joka on viritetty kutsumattomia vieraita varten. Iik, sanon minä.

Tärkeintä ei ole tekeminen vaan mitä tekeminen tekee sinulle, luki taannoin Tiimarin kassissa ja kyllä jokaiselle meistä on hyväksi löytää oman elämänsä voimaannuttavat asiat. Tämä blogi on jo nyt muodostumassa minulle sellaiseksi. 

Toivottavasti hyvä mieleni välittyy myös sinulle lukijani!