Puiden tarinoita

Sinä Koti meidän -blogia jo pidempään seuranneena tiedät, että meidän kesätraditioihimme kuuluvat autoretket milloin minnekin. Nyt te uusimmat pääsette ensimmäistä kertaa matkassani Lahteen. Sataman ja Sibeliustalon lähellä sijaitsee Pro Puu, joka on Laurin toivelistan kärjessä aina vain uudestaan. Linkkien takaa löydät lisätietoa halutessasi.

Viime viikon keskiviikkona maltoin jättää tuikitärkeät kotipuuhat (=siivoustajasensellaista) ja innostuin matkaseuralaiseksi. Onneksi lähdin! Joskus sitä kuuntelee toisen höpinöitä puolella korvalla ja minä useinkin tinnituksen heikentämällä korvallani. Matkamme päämäärä oli hyvin selvillä, mutta näyttelyn aiheesta en ollut noteerannut tuon taivaallista. Puutöitä luulin siellä olevan. Pöllit keskellä salia...

Puiden tarinoita luki isolla heti sisäänkäynnissä, mutta minäpä tapani mukaan ihailin interiööriä ja tunnelmaa. Salin perimmäisestä nurkasta kuului ääntä, joka sopi paremmin kuin hyvin tilaan. Tuosta mystisestä kerronnasta tuonnempana lisää. 


Matkavarusteita kotona kasatessani päätin jättää kameran ja kepeät kengät kotiin ja viettää blogivapaata aikaa. Toisin kävi, taas kerran. Kameran puutteen paikkasi loistavasti älyttömän hyvä puhelimeni, mutta helteessä olisi varvastossut, Calout tai kiilakorot olleet parempi valinta, vaikka ajokengiksi niitä en suosittele. Kyytiläiselle käypä vaihtoehto kylläkin ja lyhyille kävelymatkoille eli lopulta hyvä juttu, että läkähdyin Converseissani. Siitäkin lopussa lisää, jos sinne asti jaksat lukea. 

Aikani näyttelysalissa haahuiltuani pysähdyin vieraskirjan viereen ripustetun lehtileikkeen äärelle. Muistan hämärästi lukeneeni tuon Helsingin Sanomista, mutta täytyy myöntää vasta tässä vaiheessa ymmärtäneeni, missä näyttelyssä olin. Julisteiden suuret kuvat saivat minut havahtumaan, että nuo olen nähnyt Punalan kirjahyllyssä. 

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen  ovat tehneet yhdessä kolmiosaisen kirjasarjan, jonka ensimmäinen osa on nimeltään Puuseppä . Se aiemmin mainitsemani kertomus, joka kuului salissa, on tämä samainen tarina äänikirjana. Kotona asiaa tutkaillessani minulle selvisi, että tuo tutunkuuloinen ääni kuului Samuli Edelmanille. Tuossa yhteydessä en osannut ääntä ja ihmistä yhdistää. Tuon hoksatessani ajattelin yhtä ihmistä, joka taitaa seota sukissaan tämän kuullessaan. 

Ritari on nimeltään kirjasarjan toinen itsenäinen osa ja kolmas on Merenkulkija. Jokaisen kirjan voi lukea omana tarinanaan, mutta itse ahmaisin ensimmäisen iltapalaksi, toisen varhaisaamun iloksi ja kolmannen myöhäistä aamiaista nauttiessani. Olin onnellinen, että kaikki kolme löytyivät puuseppämme hyvin varustellusta kirjastosta. Toivottavasti myös trilogian kaksi seuraavaa osaa ilmestyvät yhtä vaikuttavina ääneen luettuina elämyksinä.

Esteetikkona kirjan kuvitus ja teksti anfangeineen tukivat kokonaisvaltaista lukuelämystä. Tarinoiden monisyisyys houkuttelee palaamaan niihin uudestaan ja uudestaan. Uskomattoman miellyttävää vaihtelua uppoutua kertomukseen, jonka saa luettua yhdellä rupeamalla.  

Mielessäni loin yhdyssiteitä kaikkien kolmen Puusepän, Ritarin ja Merenkulkijan tarinan välille. Pieni, mutta ihastuttava yksityiskohta, on kirjanmerkkkinauhat, joiden värit ovat osa tarkkaan harkittua taide-elämystä. 

Allekirjoitan täysin tuon ylläolevan lainauksen näyttelyn seinältä. Kiintoisaa olisi lukea lapselle nämä kirjat, mutta sitä jäin miettimään, kuinka nuorelle sisältö aukeaa. Varmasti viriäisi yllättäviä keskusteluja. Oma kokemusmaailma ja ennakko-odotukset sävyttävät aikuisella tilannetta eri tavoin kuin pienellä ihmisellä, joka saattaisi ihmetellä erikoisia sanavalintoja sekä jännittäviä käänteitä.

Uppouduin Puiden tarinoita -näyttelyyn takaperoisessa järjestyksessä, mutta vaikutuin ja kirjoja lukiessani liikutuin. 

Tämä on Puun aika -näyttelysarjan ensimmäinen osa ja se on avoinna vielä kolme päivää. Pro Puu Facebook -sivuston mukaan galleria on avoinna ympäri vuoden ja näyttelyt vaihtuvat kuukausittain, useimmiten kuun vaihteessa. Aihepiiriltään näyttelyt liittyvät tavalla tai toisella puuhun. Vielä ehdit, jos kirjan kuvituksen alkuperäistyöt kiinnostavat viehättävässä kontekstissa! Galleriamyymälästä löydät kauniita lahjoja joko ystäville tai itsellesi. Meille sieltä kotiutui jalavakynä verstaalle. 

Kierrettyämme näyttelyn päätimme poseerata toisillemme pihan mustanpuhuvan rakennelman kulmalla. Sibeliustalo häämöttää taustalla, mutta ei suostunut samaan kuvaan kanssani. Liekö syynä läkähtyneet koipeni tennareissa vai se, että kuvaaja sijoitti minut hienosti kolmioon. Jalkateräni näyttää järisyttävän isolta, mutta oikeasti se on siro 39. 

Matka-asuni on kesän lempivaate, jonka asustan aina tilanteen mukaan. Sillä olen viipottanut Ruissalon poluilla, lakkiaisjuhlissa ja kaupungilla. Kotonakin se toimii pyhäpäivän mekkona, koska normaalisti jalassani on useimmiten Hait farkkuhaalareiden kaverina. Maksimekkovilliinnyin muutama vuosi sitten ja loppua ei näy. 

Hyppäsin pois raiteilta, mutta summa summarum, tässä on Küttner-Tietäväisen ahmaisten nautittava kirjapino, joka ei ihan pian palaa Punalan hyllyyn. Huomionarvoista on, että tämä kolahtaa varmasti poikiin, jos lukeviin miehiinkin. Aion lukea ne uudestaan itsekseni tai jos hollille osuu joku sopiva uhri niin voi, kuinka nautinkaan ääneen lukemisesta miltei yhtä paljon kuin kuuntelemisesta. 

Aurinkoisin kesäterveisin, Tuija (lat.arborvitae = elämänpuu)