Kuurankukkia, haikeutta ja ylipolvensukkia

Eilen, kun #tärkeintätänään oli joulukuusen kantaminen pihalle jatkamaan eloaan saunan terassin kupeeseen toimettomana lojuvan lumikolan vierelle, ihastelin parvekkeella pörröisiä tolpan pampuloita. Erikoinen sääilmiö herätti hilpeyttä mielessäni samoin kuin tämän iltapäivän yllättävä auringon kajo lähimetsikön takana. Otin virkistävän metsäkylvyn istahtaen kannon nokkaan syömään vihoviimeisen jouluisen enkelisuklaan nautiskellen syvän vihreästä sammalpeitteisestä metsiköstä ja herkun mausta kielelläni.

Elä paremmin, käytä pöytäliinaa

Joulun jälkeen iskee helposti haikeus, kun perheen rattoisa yhdessäolo vaihtuu arjen hyörinään, jossa jälkikasvumme ei enää ole päivittäin mukana. WhatsApp -viestit kulkevat tiuhaan ja maratonpuhelut ovat ihanista ihanin yhteydenpitotapa, mutta vierekkäin kyhnääminen sohvalla tai pitkät, yhteiset kävelyt metsissä ja pelloilla ovat harvinaista herkkua. 

Paha Nuutti vei meidän joulun jo ennakkoon miltei kokonaan lipastojen kätköihin, mutta vasta huomenillalla aion sammuttaa ikkunoilla valaisevat kyntteliköt, joista olikin ennakoitua isompi ilo jo marraskuun lopulta asti. Yritän tässä samalla sopeutua ajatukseen, että huomisen jälkeen olen taas vuoden vanhempi. 

Tärkeintä tänään -kirjan teemat:


"Tänään on hyvä päivä, juuri tänään. Ei huomenna tai ylihuomenna vaan tänään. Tänään on se päivä, jota olet odottanut."


"Tärkeintä tänään on kirja, jossa elämää tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta: koko elämän, yksittäisen viikon sekä päivittäisen toiminnan tasolta. Kirja tuo esiin näiden kolmen näkökulman taustalla olevan ajattelumallin, minimalismin, jonka avulla omaa elämää on mahdollista jäsentää niin, että siihen tulee lisää selkeyttä, tuloksellisuutta ja merkitystä."


"Kun karsii pois sen, millä ei ole merkitystä, jää tilaa ja aikaa sille, millä on merkitystä."

Onni on menneessä, onni on tässä, onni on huomisen hämärässä.

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut minusta on vaikea saada pesunkestävää minimalistia, mutta olenkin huomannut joiltakin osin olleeni sellainen jo pitkään. Vuosien varrella olen rajannut asioita, joihin tartun ja joista iloitsen. Jonkun mielestä varmaan itsekkäästikin, mutta oma hyvinvointini vaatii pitkiä neulomissessioita, joutilaita sunnuntaiaamuja maukkaan aamiaisen parissa kynttilän valossa ja aikatauluttomuutta vapaa-ajalla. Luovuuteni kumpuaa omissa maailmoissa olemisesta, inspiroivien kirjojen ja lehtien ympäröimänä. Tulisin täysin ilman televisiota toimeen. Mites sinä? 


Kotimme tyyli on rakentunut pala palalta ja edelleen nautimme valinnoistamme, jotka ovat kestäneet aikaa. Helmiponttipaneeli on talon alkuperäisiin pintoihin kuuluva ja myös meidän kohennuksiemme osatekijä. Olen onnellinen, että rohkenimme heittäytyä maalaiselämään ja vanhan kiinteistön koulutettaviksi. Elämäntapa on johdattanut tämän blogin kirjoittajaksi. Joskus olen pohtinut, että olisinko aloittanut jo 90 -luvulla, jos tämä genre olisi jo silloin ollut vallalla. 

Nyt on nyt ja hyvä niin! Tässä elämänvaiheessa on paljon ihania asioita, joista ammennan voimaa ja vahvuutta, vaikka hetkittäistä kaikkivoipaisuuden tunnetta tuskin enää koskaan koen. Elämä on hyvää juuri tällaisena epätäydellisyyksineen ja onnen tulvahduksineen. Erityisen iloisena voin todeta ikääntymisen myötä huomanneeni tarkemmin itselleni sopivat kohtaamiset ja elämykset päästäen irti vahingollisista toimintamalleista unohtamatta leikillisyyttä ja lapsenmielisyyttä. 

Missä mietteissä sinä olet aloitellut uutta 20-lukua? Minä neulon vimmatusti itselleni ylipolvensukkia pakkaspäiviä lämmittämään ja kuuntelen samalla äänikirjoja. Näin saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: nautinnon tarinoista ja käsillä tekemisen riemun. 

Merkityksellistä tammikuista viikkoa! Tuija Toiveikas