Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusenkynttilä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusenkynttilä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. joulukuuta 2014

Lumoava joulu





Vielä on muutama päivä tätä juhlavuotta jäljellä. Puuteriluminen maisema on houkutellut happihyppelyille yksin ja yhdessä.  Aurinko on pilkahtanut ilahduttamassa. 

Tänään minuun iski into kuvailla pikkukatajaa maakellarin vierustalla edestä ja takaa. Asettelin sen oksalle hellästi lahjaksi saamani kuusenkynttilän pidikkeineen. Ihmeekseni liekki lepatti kauniisti vienossa tuulen vireessä sammumatta. Sain napsittua liudan otoksia, joista voin karsia onnistuneimmat  myöhempään, salaperäiseen käyttöön.

Joulu on yksi vuoden ihanimmista asioista monen muun ohessa. Otsikon postaukseeni lainasin itse itselleni lahjaksi ostamastani inspiroivasta Lumoava joulu -kirjasta. Ohessa Ilona Pietiläisen kuvaus kirjastaan. 

"Olen kirjoittanut tämän kirjan lumihiutaleiden leijaillessa ja tähtien valaistessa pakkastaivaan. Lumoavan joulun rakentaminen aloitetaan pienessä vanhassa talossa jo varhain. Sivuilla matkataan läpi syksyn puuhastelun siirtyen joulun ihaniin valmisteluihin. Parhaimmat ideat ja rakkaimmat valmistelut olen koonnut sinulle mukaan poimittaviksi.
Näet mitä syntyy räsymatoista, narunpätkistä tai tuohesta. Yhdessä jäädytetään kristallipalloja ja listataan joulun tärkeimpiä sanoja. Mille tuntuu jalan alla narskuva pakkaslumi, usko joulupukkiin tai mille maistuu metsäinen ateria ystävien kanssa. Sen ja paljon muuta kerron sinulle matkan varrella.
Pääsemme vierailulle suloisimpiin joulukoteihin ja kuulemme heidän kotiensa tarinan. Jokaisen perheen kirjoittamassa kirjeessä kuullaan, kuinka lumoavin joulu syntyy näiden kattojen alla.
Kuuluvatko jouluun hennot pastellisävyt, tummanpunainen vai lumenvalkoinen – sen voit valita kurkkiessasi ideoita.
Lumoavaa joulua minulta sinulle!"

Onnellisia loppuvuoden päiviä Sinulle lukijani!
tuikku 


perjantai 31. lokakuuta 2014

Laskuvirhepaholainen











Sadatta postausta ei tulekaan vielä, kun Bloggeri oli tehnyt kepposen ja laskurissa oli mukana pari luonnosta, joiden aika ei ollut vielä tullut. Niiden aikakin vielä koittaa, kunhan olemme selättäneet tulevan talvikauden. Toiseen aiheeseeni on materiaalitkin valmiina ja yhden isomman urakan saatamme valmiiksi kevään tullen. Toukokuun lopussa pitäisi olla valmista. 






Huomenna voisin sytyttää sänkykamarin kynttelikön tuohukset tuomaan tunnelmaa aikaisin hämärtyvään iltaan. Pentikin isompi versio Tuisku ilahduttaa minua pyykkituvalla. Siinä käytän tuoksutuikkuja, tässä sirommassa valkeita pikkukynttilöitä. Kuusenkynttilätkin käyvät vallan mainiosti. Koristelin kristallikilkuttimen valkealla höyhenellä ja pitsin pätkällä, kun onnistuin taannoin hukkaamaan mukana tulleen metallikoukun. Löydettyäni sen molemmat viritykset saivat jatkaa vierekkäin.

Marraskuu koittaa huomenissa. Olisipa ihana käpertyä talviunille ja herätä kevätauringon pilkottaessa ruudun takaa, tuuppaista Unelma vesille ja lähteä seikkailemaan. Valon kaipuutani helpottaa, kun katselen kuvia kesän aurinkoisista hetkistä retkillämme, joista erityisesti Samoksen lempeä lämpö muistuu mieleeni. Silmät kiinni ja mielikuvituksen siivin lennähdän Egeanmeren rannalle aaltojen kohinaa kuuntelemaan.

Marraskuulla on kalenterissa jo merkintöjä, joten haaveilut sikseen. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 14. - 16.11. järjestetään Kädentaidot -tapahtuma, jonka runsasta tarjontaa pääset tutkailemaan linkkiä klikkaamalla. Tämä tapahtuma on muotoutunut perinteeksi perheellemme ja sen ainoan kerran, jolloin en sinne päässyt muistan erityisen hyvin. Onneksi muilla oli antoisaa ja sain osani heidän ilostaan palattuaan kotiin. Alkuaikojen seikkailuja ihmisvilinässä tuplarattainemme en kylläkään kaipaa. Onko tapahtuma sinulle tuttu ja jos on niin mitä sieltä erityisesti menet hakemaan? 

Olisi hauska kuulla, miten sinun kotisi valmistautuu talven varalle? Muuttuuko teillä elämä vuodenaikojen vaihtuessa? Meidän kesäkotimme muuttuu talvisemmaksi huovin, viltein, tyynyin ja matotkin olisi kaiketi kohta levitettävä lattioille, vaikka lautalattiat ovatkin mielestäni kauneimmillaan tuollaisenaan. Kynttilöitä ja tuikkuja kuluu kilokaupalla. LED-kynttilöitä olen harkinnut verannan lyhtyihin ja salin "kaakeliuunin muistoksi" -lyhtyihin. Onko sinulla kokemusta isoista LEDeistä? Haluaisin mahdollisimman luonnollisen näköisen kynttilän tunnelman luojaksi viileälle verannalle ja salin kaapiston ylle ilman huolta aidosta tulesta. Ilomielin ottaisin vinkkejä vastaan.

Pyhäinpäiväviikonvaihde on tuloillaan ja minulle riittävät mainiosti nämä pikkukepposet Bloggerin parissa. Mieluiten hissuttelen hämyisästi tulta tuijotellen rauhallisessa kodissa rakkaideni seurasta nauttien.

Tuikkumaisin terveisin Tuija