lauantai 13. maaliskuuta 2021

Tervetuloa seuraajani!



Viime postaukseen saamistani viehättävistä kommenteista alkaen olen pohdiskellut, miten ihmeessä esittelisin itseni blogin kirjoittajana uusille matkaseuralaisilleni. 

Miten kaikki alkoi? -tekstini suosittelen lukemaan alkapalaksi, koska näin saat perspektiiviä Koti meidän -blogin maailmaan. Kolmekymppisistä lapsiperheellisistä on tullut mummi ja vaari. Edelleen Villa Iiris herättää intohimoja kodin laittamiseen ja uusia unelmia putkahtelee mieleen säännöllisesti. Lähtökohdat kotielämään ovat nyt erilaiset kuin alkuaikoina, jolloin emme onneksi tienneet, mitä kaikkea tulisikaan eteen vanhan talon pidossa. Kieltämättä vieläkin yllättävä sähkökatkos tai oudot äänet pilkkopimeässä saavat varpailleen ja sydämen läpättämään, mutta niihin osaamme suhtautua jo miltei huumorilla. Minä siis piilottelen peiton alla ja suostuttelen toista rohkeasti tarkistamaan tilanteen vakavuuden. 

Koti meidän -blogi on saanut alkunsa kevättalvella 2013 ja puoli vuotta kypsyttelin sekä suunnittelin ennen kuin ensimmäisen kerran uskalsin julkaista ajatuksiani blogistanian syövereihin. Näiden kahdeksan vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut monenlaista puhumattakaan vuosina ennen blogia. 

Kodissamme on vieraillut monenkirjavaa väkeä sekä juhlissamme että media-alan edustajina. Meillä kotona -sivustolta on luettavissa valokuvaaja Krista Keltasen ja sisustustoimittaja Jonna Kivilahden tekemä juttu Villa Iiriksestä. Kivilahtikeltasen tekemä artikkeli on ilmestynyt myös ruotsalaisessa ja saksalaisessa sisustuslehdessä. Ganska fint eller hur? Lempilukemistoni Lantliv on vielä haavelistalla. 

  Tämä kaunis koti haluttiin... -otsikolla puolestaan ajauduin kansikuvatytöksi laajalevikkiseen lehteen. Arvaa vaan jännittikö sekä kuvaustilanteissa että lehden ilmestyttyä postilaatikkoomme. Onneksi vastaanotto oli kaikin puolin mukavaa. Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri -elokuvan kuvaukset pihapiirissämme kesällä 2011 olivat käänteentekevä kokemus.  Ihan kuin kesämökillä olisi ilmestyi Hanne Foxin kuvaamana Unelmien Talo&Koti -lehdessä sekä 
Saunamatka on loistojuttu puolestaan Maalla -lehdessä. Kotivierailulle Villa Iiriksen jouluun pääset linkkiä klikkaamalla. Kuvat ovat samoja kuin Ilona Pietiläisen toimittamaan Talven hopeiset hiutaleet -kirjaan kirjoittamassani ja kuvaamassani Kotivierailulla -kirjeessä. 


31.3.2012 alkoi Instagram -polkuni tyttäremme loistavalla opastuksella. 

Ensimmäinen Instagram -kuvani 2012.


Jos olet kiinnostunut kuvakertomuksistamme niin ota seurantaan tilimme:




JIM eli jotain ihan muuta on Maaret Kallion lanseeraama nimitys arjen taukopaikoille, joista saa huoahdushetkiä arjen keskelle. Bongasin sen tänään kuuntelemassani Helsingin Sanomien Livelähetyksessä.  Imurointi oli rattoisaa Maaretin lempeän äänen säestyksellä ja kiitos toivoa valaneen sanoman. Yhdenlainen taukopaikka sekin, kun pölypallerot sujahtivat söpön imurimme kitaan. Konkreettisia työn tuloksia on palkitsevaa nähdä. Itse asiassa tämän postauksen kuvat tallentuivat heti tuon jälkeen. Pysähtyminen kiitollisuutta tuovien asioiden äärelle on itselleni merkityksellistä. 

Muutettuamme aikanaan tähän kotiin niin tuon ensimmäisen kuvan näkymän paikalla oli parisänkymme ja iso erkkeri-ikkuna oli puolitettu väliseinällä. Karhulan lasipurkki ja pinnatuoli muuttivat tähän kotiin kanssamme Tampereen keskustasta. Taisivat olla enteitä tulevasta, kun ne matkaamme tarttuivat nuoruuden vuosina. Pienessä sänkykamarissa nukuimme koko pieni perhe nauttien mielettömästä hiljaisuudesta. Tuon jälkeen seiniä on kaatunut ja rakentunut entistä ehommaksi. Lattioiden maalaus on minun lempipuuhiani kuten myös tapetointi tuottaa valtavaa iloa ja onnistumisia varsinkin, kun mikään nurkka ei ole suora. Onnistumisen ilo sinnikkään väännön jälkeen on palkitsevaa. Vanhojen rakennusten laittelu on inhimillistä ja armollista, koska täydellisyyden tavoittelun olemme suosiolla jättäneet tämän tontin rajojen ulkopuolelle. Riittävän hyvä on oikein hyvä. 



Kitarat soivat huoneessa jos toisessa ja matkalaukkuihin rakastuin jo kahdeksan vuotiaana matkatessani yksin linja-autolla kummitädin luo Helsinkiin, elämänkumppaninikin kohtasin jo kauan sitten. Nyt nuo appivanhemmiltani perimämme matkalaukut säilövät hellehepeneni tuleville matkoille valmiina. Kreikka vei sydämeni kesän 1984 reppureissulla.  Vaaterekissä ovat toivoa valamassa kesäiset rekvisiitat. Yöpöydällä on yleensä aina pino luettavaa. Muihin maailmoihin matkaaminen sanojen siivin on ihanaa.

Tällainen kuvaus tästä sitten sukeutui. Estetiikka eri muodoissaan on minulle elinvoimaa lisäävää ja harmonia sekä sisäisesti että tiloissa, joissa elän ja olen, on olennainen osa bloggaamisen viehätystä. Bloggaajana ammennan luovuudestani ja taidostani nähdä hyvää hankalaltakin tuntuvissa tilanteissa ja asian tiloissa. Koti meidän on hyvän mielen blogi. Toivon jakavani tunnelmia ja maailman, jossa lukijakin viihtyy vierailullaan ja piipahtaa aina uudelleen.  

Leppoisin lauantai-illan terveisin, Tuija






                    ”Kaikkea saa tehdä. 

                        Kaikkea pitää tehdä. 

                            Kaikkia ovia pitää tempoa, 

                                   kaikkia kuita kurkotella. 

                                        On vain yksi ehto, elinehto: 

                                            Värisevää sielua ei saa tallata.” 

                                                – Tommy Tabermann




 

8 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ihanasta postauksesta ja tunnelmasta teille Villa Iiriksessä <3

    Karhulan lasipurkit, erilaiset korit ja matkalaukut näyttävät olevan meidän yhteinen intohimo. Kävin toissa kesänä pelastamassa ison määrän Karhulan lasipurkkeja purettavasta vanhasta talosta tässä meidän lähellä. Siellä pidettiin "ota mitä haluat" -tapahtuma kun asukkaana ollut vanhempi herrahenkilö oli myynyt talon ja oli muuttamassa palvelutaloon. Vanha herra oli tapahtumassa mukana kertoen mielenkiintoisia juttuja elämässään.

    Ihana vanha puutalo 20-luvulta on nyt purettu ja sen tilalle on rakennettu neljä erillistaloa. Joka kerta kun kuljen paikan ohi muistan sen vanhan rakennuksen piharakennuksen missä pengoin kaikkea ihanaa. Kaikkea mitä olisin siellä halunnut en yksinkertaisesti voinut ottaa tilanpuutteen takia. Siellä oli ollut vaikka mitä aarteita mutta lopulta otin vain noita lasipurkkeja ja pari koria.

    Ihana talo teillä on ja useissa lehtiartikkeleissa olen sen nähnytkin. Voi kun kevät ja kesä jo tulisivat niin luonto ja teidän puutarha puhkeaisi kukkaan.

    Kivaa sunnuntaita Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Oletpa päässyt huikeaan paikkaan, vaikka surulliseksi tekee se, että talo on sitten purettu pois. Lasipurkit ovat monikäyttöisiä. Meillä niissä on pääasiassa kuivatavaroita keittiössä ja tässä isoimmassa aina tilanteen mukaan milloin mitäkin. Nyt Samoksen kävyt ovat päässeet sinne majaa pitämään.

      Keväisiä luminietokset pois puhaltavia tuulia ja aurinkoa kaipaisin jo kovasti. Vielä on nimittäin aika rämpiminen, että pääsee yläpihan kasvihuoneelle. Toivon, että inspiraationi säilyy eikä käy kuten vuosi sitten, että hyydyin täysin toukokuun lumisateissa. Se hyvä puoli tässä talven tunnussa on, että ainakin huomaa kevään tulevan. Viime vuonna muutos ei ollut niin iso.

      Sinun kommenttisi tuovat aina hyvän tuulen mukanaan! Olet ihana! Terveisin Tuija

      Poista
  2. Hurjan kiva idea kertoa itsestä uusille lukijoille! Teidän talonne on niin ihastuttava ja omaa silmää viehättää tuo vanhojen hirsien läsnäolo ja lämpö, jota valkoinen raikastaa kauniisti ja hallitusti. Vaikka varmasti työtä on paljon niin kuin omakotitalossa aina, se on elämäntapa ja niin asian kuuluu ollakin. Ei voi soittaa talonmiehelle, kun kuuluu rapinaa... :)
    Oli niin kiva aihe, että saatan napata idean itsellekin.
    Mukavaa talviviikkoa Tuija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Innostuin ja kipinän sytyttyä oli hauskaa kirjoittaa. Mukava kuulla, että ideani oli sinustakin kiva!

      Minä olen iloinen, että tekemämme väri- ja materiaalivalinnat ovat ajattomia ja edelleen mieluisia. Hirsiseinät huokuvat rauhaa ja elämän syvyyttä. Vuosirenkaista voi laskea kauas menneisyyteen. Punahongat ovat humisseet tällä mäellä kauan ennen tämän kiinteistön rakentumista. Aikanaan tie päättyi tähän ja nykyisen naapurin talon paikalla on ollut navetta-/tallirakennus, josta olisi huikeaa nähdä kuvia. Sitä pitäisi joskus selvittää, löytyisikö dokumentteja jostakin. Adolf oli hevosmies ja puutarhuri. Hän eli tässä vajaa kolmisen kymmentä vuotta siskonsa kanssa. Vieläkin heidän aikaisiaan perennoja putkahtelee ympäri pihapiiriä.
      Onpa kiintoisaa, miten sinä idean jalostat itsellesi. Kuulumisiin! Tuija

      Poista
    2. Olipa ihana lukea postauksestani inspiraation saanut kirjoituksesi!

      Poista
  3. Kiitos olipa kiva lukea!
    Ai,että miten kaunista ja ihanaa teillä onkaan. Lumoavan satumaisen kaunista.
    Sisustus juuri niin nappiin,rakastan itse myös maalais romantiikkaa ja kaikenlaisesta hempeän kauniista.
    Ihania sisustus yksityis kohtia joita ihailin kuvissasi,ilo katsella ja ihastella.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi!
      Mukava lukea, että kotimme herättää noin hurmaavia tunnelmia. Aikanaan lapsemme kaverikin sanoi, että te asutte kuin Huvikummussa ja minä kuulemma näytin joltakin näyttelijältä. ;) Olemme tainneet edustaa tämän miljöön historiassa uudenlaista elämäntapaa toteuttaen omia unelmiamme. Villa Iiris auttoi meitä löytämään itsestämme rohkeutta ja monipuolisia luovuuden ilmentymiä. Tylsää ei ole koskaan!Boheemia twistiä on havaittavissa.
      Aurinkoisen maaliskuun toivotuksin! Tuija

      Poista
  4. Kiitos Suvi! Kommenttisi toi hymyn huulilleni ja ilon mieleeni! Aurinkoista maanantaita Sinullekin! Tuija

    VastaaPoista