Syysterveiset Villa Iiriksestä

Tänään on syyspäivän tasaus.

Päivä ja yö ovat suunnilleen samanmittaiset.

On tulossa aika heittää hyvästit kesälle, joka hellit ja pidit meitä hyvänä. Syksyn alku on ollut myös suloinen säiden suhteen. Päivien säätilojen vaihtelu aamun kirpeästä raikkaudesta iltapäivien lämpimiin hetkiin kotosalla on ollut virkistävää. 

Verannan hämyssä on ihana sytyttää kynttilät valaisemaan iltahetkeä. 

Sade ropisee kattoon unettavasti. Vielä on kuitenkin liian varhaista kömpiä peiton alle kirjan kera. 

Rakas blogini on usein mielessä ja tekstit odottavat malttamattomina pääsyä ihmisten ilmoille. On tullut tunne, että olenhan tästä ja tuostakin kirjoittanut jo moneen otteeseen. Onneksi olen, koska minulle tuottaa iloa, että pääsen palaamaan moniin mukaviin hetkiin, joita olen teidän lukijoiden kanssa saanut jakaa. Toivon, että linjoilla on vielä uutteria seuraajia Elinan, Outin ja Marjon tapaan. Sydämellinen kiitos!

Näinä päivinä kohta puoliin on 30 vuotta ensisilmäyksestämme silloisen Einolan kanssa. Kiihkeä alkutaival huipentui kauppakirjojen allekirjoitukseen Iiriksen päivänä. Miten voinkin muistaa niin elävästi Hämeensillalla meidät kaksi matkalla silloiseen kotiimme Rautatienkadulle. Juttelimme tulevaisuuden haaveista ja muutosta maaseudun rauhaan, joka mullisti hyvällä tavalla elämämme. 

Anoppi oli sekoilla huonejärjestystä hahmottaessaan ja suihkun puute vaikutti järkyttävältä. Appiukko totesi, että olisitte kunnon omakotitalon ostaneet. Onnemme kukkuloilla tuollaiset pikkupuutteet ja puheet eivät vauhtia hidastaneet. Luotimme, että kaikesta selviää. Ainakin, jos isäpappa oli saatavilla apuun putkien jäätyessä tai Volvon hyytyessä pihaan. Mummeli leipaisi kakut nimi- ja syntymäpäivinä. Pikkulapsiarki soljui omaan tahtiinsa myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Kohta kymmenen vuotta Villa Iiris on ollut pääasiassa meidän kahden onnen tyyssija. Koti on kuin lämmin halaus. Paukkupakkasilla parasta on hipsiä pihan poikki saunaan kylpemään. Tähtitaivaan voittanutta ei ole. Iloa tuottaa nämä elämän pienet ilot myös jälkikasvullemme. Puulieden lämpö keittiössä sai jokin aika sitten modernimman kilpailijan, jolla kelpaa keitellä ja kokkailla. Kertonen keittiömme uudistuksesta toisella kertaa. Nautimme yhdessä puuhaamisesta ja suunnitelmiemme toteuttamisesta. Visioiden tekeminen näkyväksi on inspiroivaa!

Nyt palaan tähän hetkeen ja annan talvisten ajatuskulkujen mennä menojaan. Bossa nova sai sieluni tanssimaan ja sormeni hyppelehtimään näppäimistöllä. Pelargoniani kukoistavat ja tuovat vielä kesäistä tunnelmaa ikkunoilla pitsiverhojen siivilöidessä valon helmeilevästi antiikkisten ikkunaruutujen läpi sisään. Paitsi, että ilta näyttääkin hämärtyneen minun kadottua omaan kuplaani, jota kodiksi kutsun.

Ilta-ajatuksin, Tuija

 

Villa Iiriksen syystunnelmat

Taas on aika tuplaikkunoiden. Pinosin alkukesästä tusinan verran talven jäljiltä talteen rapunaluskomeroon, joka on kuin suunniteltu niille. Jokainen ruutu on numeroitu suloisella, vanhanaikaisella kaunokirjoituksella. Lyijykynän jälki on säilynyt hyvänä puupinnalla pokien yläpinnalla. 

Kapusin tutisevalle, anopin vanhalle keittiöjakkaralle kurottuakseni verhotankoihin yläilmoissa. Hellästi keräsin ikivanhat kesäverhomme, jotka ovat jo hiutunutta pitsiä. Asettelin ne säilytyslaatikkoonsa odottamaan ensi kesää, jolloin toimenpide taas toistuu toisin päin. Riisu, pese, ripusta...

Ruokasalin ikkunaruudut nro 1-8 pääsivät kuumalla vedellä pestyinä ja sanomalehdellä kiillotettuina paikoilleen.  Seuraavaksi on vuorossa rakojen tilkitseminen ja paperointi ennen ilmojen viilenemistä. Ylimpien ruutujen ulkopuoli jäi pesemättä, kun en rohjennutkaan keikkua ikkunalaudalla niihin ylettyäkseni. Vielä tulee kauniita päiviä niiden kirkastamiseen pihatikkaiden avulla.

Sohvat saivat yllensä syksyisemmän ilmeen ja kuultavat pellavaverhot suojaavat hämärtyvissä illoissa näkymää. Mårbackani, jotka kesäkuun alussa kävin noutamassa Fiskarsin Ruusupapu -puutarhalta, voivat paremmin kuin hyvin. Salin viileydessä niillä on oivalliset olosuhteet viettää talvikauttaan. 

Puikoilla on ollut jo muutamat pikkuruiset villasukat ja tilauksesta neulon muutamat lisää Turkuun tuliaisiksi. Selkeiden perussukkien neulominen on rentouttavaa ja antoisaa. Lasten sukat valmistuvat suitsait, mikä innostaa heiluttelemaan puikkoja vauhdilla. Pienistä lankakeristä aion sommitella raitasukkia, vaikka niissä päättely onkin tylsin vaihe. Toisaalta palkitsevaa, kun tulee valmista konkreettisesti. 

Kynttilät ja kirjat ovat syksyn merkkejä. Luen tosin ympäri vuoden, aina ja kaikkialla. Lomamatkoilla, kotona, sohvalla, sängyssä, riippumatossa, junassa, ruokaa hämmentäessäni. 

Uni tulee hyvin, kun viimeiseksi lueskelen hetken verran. Jännärit säästän Samoksen aurinkoisiin päiviin, koska syyspimeillä mielikuvitukseni alkaa herkästi laukkaamaan liian villisti.

Millaisia syystapoja sinun kodissasi vaalitaan? Puuliedessä on ollut jo ensimmäiset viileitä aamuja sulostuttaneet tulet. Kynttilä aamiaisella on vielä ollut sytyttämättä. Eiköhän niitäkin tuiki tuonnempana lukuisia. Syyskuun lempeän lämmin sää on tuntunut hyvältä. Talvi, tule maltilla.

Syysillan ajatuksin, Tuija

Tammikuun tunnelmissa

Maaseudulla valosaasteesta ei liiemmin tarvitse kärsiä. Kirkkaat pakkasillat tähtitaivaineen sinisen hetken mentyä mailleen ovat ilonaiheita, joiden vertaista saa hakea. Lumi narskuu huopatossujen alla. Pakkanen paukkuu nurkissa, sananmukaisesti. 

Punamullatuissa pihataloissamme on sata vuotta sitten ollut elämää. Tiedä häntä millaista. Liekö palvelusväki asustanut Punalassa, joka mitä ilmeisimmin on rakennettu jo 1800 -luvun loppupuolella. 

Saunan seinän takana on ollut pakari. Olisipa tuo leivinuuni tallella. Onneksi kummassakin piharakennuksessa on piiput ja suurin osa tulisijoista tallella toisin kuin päätalossa, jonka toinen savupiippu on pistetty maan tasalle 70 -luvun uudistusinnon kourissa. Pakkasen kiristellessä otettaan minä ikävöin salin komeaa kaakeliuunia, jonka lämmössä olisi ihana nautiskella talvisin tulen loimusta. Ei ole paljon järki pakottanut päätä, kun sekä ylä- että alakerran uunit on moukaroitu palasiksi ja ainakin osin haudattu takapihan metsikköön. Sirpaleita on tullut vastaan säännöllisesti. 

Yksi suurimmista iloista on laittaa tulet jäljellä oleviin tulisijoihin ja ihailla liekkien loimotusta luukkujen kipinäristikon takana. Keittiön puuliesi on arkemme sankari. Ilman sitä elämä olisi monin verroin tylsempää. Keittiöjakkara sen edustalla olisi varmaankin punaisen maton paikka, jos lempipaikkani pitäisi nimetä. Lämpimämpiin vuodenaikoihin muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja on sekä sisällä että ulkosalla moneen makuun. 

105 vuotta sitten silloinen Einola oli valmistumassa. Teleporttaisin itseni mieluusti kurkistamaan sen aikaiseen miljööseen. Onneksi minua on suotu hyvällä mielikuvituksella niin pystyn kuvittelemaan talon tunnelman ja värimaailman löytyneistä tapetin riekaleista. 

Eriskummalliselta tuntuu, että miltei puolet elämästämme on jo vierähtänyt tällä mäennyppylällä. Näin väitän, koska auton navigaattori kertoo korkeuden meren pinnasta. Kalenterimerkinnät  ja valokuvat puolestaan kertovat ajan kulusta pikkulapsiperhearjesta mummolaksi. 

Lista tehdyistä remonteista, kohennuksista ja purkuhommista venyisi huikeaksi mittaamattoman arvokkaasta työstä, jonka olemme tehneet vaaliessamme sydämestämme tätä rakasta kotimiljöötämme. 

Vanhaa taloa asuttaessa käy niin, että asumus opettaa yhtä sun toista elämästä. Minulla on vahva tunne, että Villa Iiris valitsi juuri meidät eikä toisin päin. Yhteiselo jatkukoon onnellisten tähtien alla kohti tuntematonta tulevaa. 

                                                    Toiveikkain tunnelmin, Tuija

 

Koti meidän -blogi 10 vuotta!

                                

                             Kymmenen vuotta bloggarina... 

                                    575 julkaistua postausta

                                       lukemattomia kuvia

                                          tuhansia sanoja

                                            tunnelmia

                                       toteutuneita unelmia

                                               elämyksiä

        

                                    ilahduttaneita kommentteja

                                                 kehuja

                                              kannustusta

                                              sinnikkyyttä

                                                kyyneleitä

                                           tunteiden kirjoa

                                                    iloa

                                                  onnea

                                              kiitollisuutta

                                     

                            

Lasiverannan keinutuolissa olen haudutellut tätä etappia juhlistavaa tekstiä villasukkia neuloessani ja loppujen lopuksi olin vallan unohtaa merkkipäivämme; minun ja Koti meidän -taustajoukkojen aikaansaannoksen. Ilman rakkaitani en ikimaailmassa olisi saanut lähdettyä tälle ikimuistoiselle retkelle blogistaniaan.

Kiitos sinulle, joka olet pysynyt matkassa mukana! Olisi kiva lukea kommenttilaatikosta, millä sanoilla sinä kuvailisit esimerkiksi tuttavallesi tätä blogia. 

Ilon pirskahduksia iltaasi! Onnenhymy huulilla, Tuija alias tuikku
 

Kesän enteitä

Saunan terassilla vilvoitellessani näin sieluni silmin nämä kameran muistikortille tallentuneet kaunottaret kukoistuksessaan. 

Pääsiäisen lämpöaalto herätti ainakin sinivuokkojen nuput kurottelemaan kohti aurinkoa ja lämpimällä seinän vierustalla piti kuvaamani taas kerran valkeita ja purppuraisia pikkukukintoja. Kaivelin pölyisen kamerani esille. Akku olikin latausta vailla ja kuvia muistikortilta siirtämättä kuvatiedostoihin. Sieltä nämä toiveikkaat kesäkuvat pullahtivat silmieni eteen. Vuokkojen kuvaus siirtyi huomiselle. 

Hyvä mieli, kun kesäiset kukkakuvani valoivat uskoa, että taas kohta tympeän sotkuinen kukkapenkki näyttää herkulliselta kaikkine kasvustoineen. Joskus haaveilin selkeästä yksivärisestä istutusalueesta, mutta tosiasia on, että hurmaavinta on antaa kaikkien kukkien kukkia vallattomasti vieretysten. 

Umpijäisissä valurautapadoissa pitäisi olla kehkeytymässä tulppaani-iloa. Jännittävää, miten käy. Itselleni tyypillisesti en muistanut merkitä, mitä mihinkin asettelin odottamaan kevättä. Luulin mieleeni painuneen tismalleen, mitä mihinkin sujautin talvea viettämään. Toisin kävi.

Ruusut ovat väliaikaisessa sijoituspaikassaan, josta näyttää muotoutuneen vakituinen. Kerran vuosia sitten istutin ne odottamaan seuraavaa kevättä ja vielä ei sitä hetkeä ole tullut. Ne ovat osoittaneet viihtyvänsä tuossa kivikon laidassa iiristen ympäröiminä niin mikäs siinä. Akileijat ovat vanhaa ympäri pihaa löytämääni kantaa. Siemeniä viskomalla olen saanut ne leviämään mainiosti. Koskaan ei voi olla varma, minkä sävyisinä ne kukkivat. Kauniita aina vaan! Iiriksistämmekin suurin osa on siemenistä levinnyt. Täytyyhän Villa Iiriksen puutarhasta iiris jos toinenkin löytyä. Muutama valkea juurakkouutuus odottaa pääsyä muhevaan multaan. 

Kuvien voima on uskomaton. Voin siirtyä niiden tunnelmaan tuosta vaan ja tuntea kehossani ilon väreet ja hyvän mielen ailahdukset. 

Kevätpuuhista mukavimpia on kahlailla vesilätäköissä pitkin tonttia. Huomasin vain, että ehjät kumisaappaat olisivat aika paljon miellyttävämmät kuin vanhuuttaan hapertuneet, vuotavat yksilöt. Hyvät villasukat ovat onneksi pitäneet jalat lämpiminä. 

Toivo on saapunut viimeinkin livertämään pihakuusemme latvaan ja naakkajoukko oli päättänyt alkaa rakentaa asumusta saunan piippuun. Onneksi se saatiin purettua. Hormi veti mainiosti ja me saimme nauttia saunan löylyistä huoletta.

Villa Iiris on antiikkinen miljöö, jossa kellansävyisen päätalon vierelle lilat iirikset tuovat oivan kontrastin. Ajattelen, että kaikella on tarkoituksena ja niin myös tällä puutarhamenetelmälläni. Kokonaisuus muotoutuu luovalla otteella askel askeleelta omanlaisekseen.

Joko sinä olet kevätmielellä? Jos niin millaisella?

Kevätillan terveisin, Tuija 

 

Helmiajatuksia

Helmi -sana lukeutuu lempisanoihini itselleni monimerkityksellisenä ja erityislaatuisena. Helmikuu on yksi lempikuukausistani sattuneesta syystä. Äidiksi tulin ensimmäisen kerran paukkupakkasten siivittämänä kolmisenkymmentä vuotta sitten ja toisen kerran muutamaa vuotta myöhemmin talvisissa olosuhteissa silloinkin. Jo lapsuudessani peltojen keskellä metsien siimeksessä nautin talven taittumisesta ja lumihangen jääkiteistä heijastuvista helmistä. Ajankohdassa on lukuisia helmihetkiä tässä ja menneisyydessä. SelIaisia pieniä ja isoja sekä keskikokoisia ja kaikkea siltä väliltä, kirkkaita, himmeitä ja vaaleanpunaiseen taittavia.

Tähän kotiin helmiponttipaneelit ovat kuuluneet huvilan rakennusajoilta lähtien, mitä me ilomielin olemme vaalineet ja kehitelleet kulma kulmalta. Koristelistoitukset ja helmenvaaleat paneeliseinät ovat mieluisat edelleen ja olenkin sanonut, että meillä on ollut taito tehdä remonttia niin, että kotimme vaikuttaa siltä kuin se olisi ollut tällainen aina.  Erityistaito on tehdä valmiiksi vanhanoloista pintaa. Tarkoitus on antaa elämänjälkien tuoda kerroksellisuutta ja aitoutta kokonaisilmeeseen. Tosin tuskin me kovin syvällisiä tänne muuttaessamme ehdimme mietiskellä. Purkamalla vanhojen pintaan esiin ottaminen on ollut huikea taival. Nuoruuden innolla ja villeillä visioilla puskettiin eteenpäin luottaen näkemykseemme, joka on ohjenuoranamme tänäkin päivänä. Vauhti on kylläkin talttunut kummasti joko viisastuttuamme tai uuvahdettuamme. Elämä ei käy tylsäksi, kun on aina jotakin työn alla tai ainakin suunnitelmissa. 

Koti on elämän keskiössä turvasatamana, jossa voimme suunnitella, ideoida, visioida ja unelmoida uusista kirkkaista hetkistä vuosien helminauhaan. Perustin tämän blogin näille kotiajatuksilleni, mutta kuvavirrat sekä sanat ovat lähteneet kulkemaan omia uomiaan näiden kymmenen vuoden aikana. Kokonaisuus ratkaisee on mottomme ja se pätee myös tähän lempipuuhaani, koska puuhasteluahan tämä on. Antoisaa sellaista minulle ja satunnaisille vierailijoille. Inspiraation herätti tämän päivän pari kohtaamista. Kiitos S ja J! 

Valloittava

Ihana

Luova

Lempeä

Auvoisa

Ihmeellinen

Iloinen

Rakas

Inspiroiva

Satumainen

Helmeilevin terveisin! Tuija

 

Aurora -kynttiläsarja

Aurora kynttilät

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua -sanonta sopii jouluummekin Villa Iiriksessä, joka on vanha huvilaneito kuin morsian konsanaan. Perinteet saavat tuoreita aineksia rinnalleen nuorten mieltymysten myötä. 

Aurora -kynttiläsarja edusti joulupuussamme uudenlaista valaistusta hämäriin hetkiin. Johdottomat kynttilät kaukosäätimineen helpotti valtavasti kuusen koristelua ja voin vain kuvitella, miten paljon kätevämpää on koristeiden ja kynttilöiden riisuminen sitten, kun sen aika on. Punaisia somisteita lastasin jo puisen kuorma-auton lavalle odottamaan siirtoa joulupiirongin kätköihin tämän vuoden joulun aikaa odottamaan.

Joulupuu on pkkuruisesta takametsästämme kaadettu tuikitavallinen suomalainen metsäkuusi, jonka olimme käyneet valitsemassa jo hyvissä ajoin. Tosin luminietosten keskellä emme olleet enää lainkaan varmoja oliko tämä se ennakkoon mieleen painettu. Riittävän sopusuhtainen ja malliltaan sohvan taakse oivallinen oli tavoite ja tällä kertaa pituutta osasi arvioida joku minua tarkempi. 

Kastelukannu puun juurella takaa, että muistan tarkastaa päivittäin vesiastian tilanteen. Alussa kuusi on varsinainen juoppo ja kokeeksi laitoin kaksi sokeripalaa heti ensimmäisellä kastelukerralla. Hyvinvoivalta vaikuttaa ja luotan välttyvämme rapisevalta havukasalta.

Aurora -nimikin viehätti näissä kynttilöissä. Onhan meillä sama nimi kuopuksen toisena nimenä. 

Aurora-nimen taustalla on kreikkalaisten aamuruskon jumalatar, josta roomalaiset käyttivät nimeä Aurora ’aamurusko’

Airamin ovat kaikki meidän aiemmatkin kuusenkynttilät, joista yksi langallinen paketti pääsi Turkuun viedyn kuusen mukana tuomaan valoa joulun odotukseen Tuomiokirkon lähistölle tyttären kauniiseen kotiin.

Turun joulutunnelmassa on jotakin maagista. Kävimme ensimmäisenä adventtiviikonloppuna hakemassa mieliimme sieltä joulutunnelmaa ja onnistuimme siinä paremmin kuin hyvin. Nyt alankin jo vähitellen olla valmis luopumaan jouluisista puuhista ja ensimmäiset raikkaat kevättalven pakkaspäivät tuokoon valoa ja virkeyttä tullessaan. Joululeipäaineksia olisi vielä jäljellä ja voisihan taikinan pyöritellä sämpylöiksikin. Pari valkosipulisilakkaa odottaa pääsyä leivän päälle. Yhden purnukallisen laitoin pakastimeen kesäherkuksi juhannuksena uusien perunoiden kanssa nautittavaksi.

Kokeilin liittää tuonne loppuun pikkuvideon joulukylästämme, josta toivon muotoutuvan mummolan perinne. Toivotaan, että onnistun! 

No, ei suostukaan tallentumaan. Rusta -liikkeestä onnistuimme suloisen tunnelmanluojan löytämään. 

Kynttiläterveisin Tuija

Aurora kynttilät

 

Uusi vuosi on tuossa nurkan takana. Muutama tunti niin siinä se vuosi 2023 tervehtii meitä tuoreena ja raikkaana sateen viskoessa räntäroiskeita Villa Iiriksen ikkunoihin. Saunapolulla saa varoa liukastumasta ja kastumasta, mikä tuskin haittaa, kun odotettavissa on makeat löylyt pihasaunan lauteilla. Naapurustossa paukkuu ja räiskyy jo. Meillä juhlailtaa vietetään rauhaisammin.

Anivarhain peiton alla heräillessäni aloin miettiä kuluneen vuoden kohokohtia ja kiitollisuuden aiheita. Tärkeimmäksi nousee kotielämä kaikessa yksinkertaisuudessaan sekä kohtaamiset läheisten kanssa arjessa ja juhlahetkissä. 

Tosin silloin tällöin on hyvä pyrähtää vähän muuallekin niin näkökulma avartuu. Kuvia selaillessa oli ilo huomata, että tuollaisia mukavia piipahduksia on ollut lukuisia. Kotipihaan kurvaaminen on kuitenkin aina paras hetki. 

 

Alkuvuonna lumen määrä yllätti. Maaliskuussa se jo oli sulamassa, kunnes huhtikuussa lunta tuprutti yli odotusten. Pihapolut alkoivat olla kapeaakin kapeampia. Toivottavasti tuleva vuosi olisi vähälumisempi, vaikka kaikessa on puolensa. Vanhan hirsitalon korkean kivijalan ympärille on hyvä kasata lunta eristeeksi. Rajansa kuitenkin saisi säänhaltija hallita. 

Kevättalven valo on ihana ajankohta. 

Odotan toiveikkaana -listani:

tulppaanikimput

pari (ei sen enempää!) aurinkoista paukkupakkaspäivää

hankikantoset

kevääseen heräävä luonto, silmut ja nuput

ensimmäiset sinivuokot

lämpimät hetket verannalla

talvesta virkoavat pelargoniat

lukemattomia kirjoja

retkiä lähelle ja kauemmas

ja paljon muuta, mitä en voi vielä edes aavistaa. 

Mitä sinulle mielessä päällimmäisenä menneeltä vuodelta? 

Avoimin, uteliain mielin kohti uutta vuotta 2023!

Tuija