Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvän mielen kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyvän mielen kortit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Tavoitteellisuus


Kukkuu!

Hymytyttö



Ideoita



Työteliäs kevät on kääntymässä juhlamoodiin. Huomenna on jännittävä päivä monellakin tavalla.
Suunnitelmia ja niiden toteutuksia siivittävät Hyvän mielen kortit ja niiden voimalauseet.

                                                                 Kasvun aikaa! Tuija




tiistai 16. elokuuta 2016

Huomaan ympärilläni olevan kauneuden

Villa Iiriksen verannalla



Muistatko lukeneesi toukokuussa blogistani Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen taidot -kirjasta?  Kuvanäytteet  Krista Keltasen kuvista muokatuista korteista löydät linkkiä klikkaamalla. 

Omat korttini ovat olleet ahkerassa käytössä niiden saavuttua meille. Lokakuussa ilmestyy sarjan jatkoksi Inspiraatiokortit, joiden uskon olevan yhtä innostavat kuin Hyvän mielen kortit. Keväisessä arvonnassa onni suosi Minnaa ja Satua Lahdesta. Toivottavasti kortit ovat löytäneet jalansijaa myös siellä suunnalla. 

Sateen vihmoessa taivaan täydeltä ja syksyisen tuulen vinkuessa ikkunoissa on mielestäni oivallinen hetki muistuttaa näiden arkea piristävien korttien olemassaolosta. 

Huomaan ympärilläni olevan kauneuden -kortti on ollut tämän päivän motto kuten kuvistani näkyy. Lisäksi päiväys 16.8.16 hivelee esteettistä silmääni, mikä riittää syyksi kirjoittaa pikkiriikkinen postaus lukijoiden iloksi. 

Pelargoniaterveisin, Tuija




Mårbackani mun

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Hyvän mielen voittajat



Toivottavasti toivottomuus ei iskenyt teihin lukijoihini, kun eilen Toivon päivänä ei kuulunutkaan toiveikkaasta arvonnasta pihaustakaan. Eilinen juhlapäivä vei mehut niin, etten enää illalla jaksanut järjestää arpajaisia. Toivoin unta ja lepoa enemmän kuin mitään muuta. 


              Hyvää kannattaa odottaa tai odotuttaa!





              Se, mihin kiinnitän huomioni, kasvaa. 


Siitäköhän johtuu, että lukijalaskuri on raksuttanut vauhdilla isoja lukemia, kun silmä tarkkana olen seurannut tilastoja. Eipäs vaan siitä, että näin kivaa arvontaa ei kannattanut jättää huomiotta. 
Voin paljastaa jotakin uutta, yhtä antoisaa olevan luvassa aivan tuota pikaa. Posteljooni oli tipauttanut lootaan paketin, josta ensi viikolla tarkemmin. 

Onnettarena toimi tänään onnenpoika ja hän valitsi arpalipukkeista kaksi, jotka olivat hänen silmäänsä mieluisia. Niissä luki numerot 3 ja 12. 

Ensimmäisen Hyvän mielen taidot -voiton vei kommentillaan 

Minna M29. toukokuuta 2016 klo 20.54
Minulla on nuo kortit ja niitä käytänkin samaan tapaan kuin sinä. Silti arvontaan mukaan. Kirja tulisi itsekkäästi itselle ja kortit lahjaksi, jos onnetar suosii.

Numeron 12 takaa löytyy tällainen kommentti

Tämä kuuluu sarjaan anna hyvän kiertää! Siitäkin tulee hyvä mieli, kuten käyttäessäni lasta hammaaslääkärissä sain eräältä rouvalta parkkilipun, jossa oli roimasti aikaa, kun palasimme autolle, annoin lipun eteenpäin, kun aikaa vielä oli. Näin monen ihmisen päivä sai hyvän alun...mietin silloin josko asiasta postaisin, mutta on jäänyt kaiken muun, jopa ei niin hyvän mielen jalkoihin. Nuo kortit olisivat erinomaiset muistuttamaan arjen pienistä hyvistä asioista! Siis mukana fairytailriver@gmail.com

Hyvän mielen onnentoivotukset Minnalle ja Sadulle! 


                     Sunnuntai-illan terveisin Tuija


Toukokuu kukkakuu


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Arvontamuistutus!






Mikko Kuustosen Onnentyttö soi taustalla, kun viikko sitten arvontapostausta mielessäni suunnittelin. Taas kerran vaivuin nostalgisiin syövereihin. 

Postaukset syntyvät yleensä niin, että ensin on kuva, mutta tässä tapauksessa aihe ja siihen kytkeytynyt musiikki mystisesti yhdistivät mielessäni tunnelmat Hyvän mielen kudelmaksi.

Huomenna on monella ihmisellä juhlapäivä. Sinullakin se saattaa sellaiseksi tulla, jos olet osallistunut arvontaan ja arpaonni on myötäinen. Hyvän mielen taidot -arvontaan pääset tätä linkkiä klikkaamalla. Vielä ehdit mukaan! Muistathan kirjoittaa kommentin, jossa on yhteystiedot mahdollisen voiton varalle. Minun hyvä mieleni on kivunnut kattoparruihin asti, kun lukijamäärä kurottelee jo aivan uusia ulottuvuuksia. 


Hyvillä mielin viikonloppuun! Tuija



lauantai 28. toukokuuta 2016

Hyvän mielen taidot



Yhteistyöpostaus


Alkuvuodesta ilmestyi kaunis keltainen kirja nimeltä Hyvän mielen taidot. Median valokeilassa paistatellut kirjan tekijä Maaretta Tukiainen on monipuolinen taitaja, joka on rohkeasti toteuttanut visioitaan ja kulkenut omia polkujaan. Yllätyin iloisesti, kun hän itse vastasi sähköpostiini, jonka lähetin tiedustellen yhteistyökuvioista.  Korttien kuvat ovat tutuksi tulleen valokuvaaja Krista Keltasen käsialaa. 

Otin Maaretan kannustamana rohkeasti yhteyttä kustannustoimittajiin ja siitä tämäkin asia sai tuulta alleen. Oheisten linkkien takaa löydät monia mukavia juttuja, jotka avaavat sinulle Hyvän mielen taitojen maailmaa.

Inspiraatiosta kiintoisasti linkin takana ja sieltä putkahtaa monta muutakin kiintoisaa reittiä. Tervemenoa seikkailemaan!


Hyvän mielen taidot-video kertoo enemmän kuin tuhat naputtelemaani sanaa.


"Hyvän mielen taidot ovat taitoja, joiden avulla elämä sujuu niin että siinä on iloa ja energiaa. Kuka tahansa voi kehittää omaa mieltään joustavammaksi hyvän mielen taitojen avulla. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa. Hyvän mielen taidot auttavat tunnistamaan oman potentiaalin ja tekemään unelmista totta."




Hyvän mielen kortit




Sinulla on nyt oivallinen tilaisuus saada omaksesi Hyvän mielen taidot -kirja + Hyvän mielen kortit -paketti. 
Arvontaan osallistuaksesi kirjaudu ensin itsesi Tervetuloa tähtilukijaksi -linkin kautta lukijakseni. Kirjoita kommentti, miksi juuri sinä olisit voittaja-ainesta ja pidä sen jälkeen peukkusi pystyssä. Toivon päivänä 4. kesäkuuta eli viikon kuluttua lauantaina suoritan arvonnan ja julkistan onnekkaat voittajat. 

Yhteistyökumppanini  PS -kustannus antoi minulle kaksi pakettia palkinnoiksi ja oma kirjani on yöpöydällä iltalukemistona. Aamuisin olen nostanut korttipakastani yhden ja viettänyt sen ja teekupposen kanssa pienen hetken salin sohvalla mietiskellen kortin sanomaa, mikä on ällistyttävän usein sopinut täydellisesti kulloisenkin päivän teemaan. 


Hyvän mielen minuutti löytyy Facebookista. Joka viikko ilmestyy uusi harjoiteltava taito. Pohdittavaa siis löytyy itse kullekin.


https://www.facebook.com/hyvanmielentaidot/


Tämän postauksen viimeiseksi kuvaksi valitsin otokseni kirsikkapuuni kukista. Se soi tämän ilon nyt ensimmäistä kertaa. Puu kukoistaa samaan tapaan kuin antajansa, josta tiedän varttuneen upean nuoren neidon. 



Hyvän mielen -bloggari, Tuija