![]() |
villaiirisphotography 2014 |
Sataa, sataa ropisee, pilipili pom!
*****************************************************
Uskomatonta, mutta totta, naputtelen sadatta blogipäivitystäni tänään tiistaina 11.11. ja toivon saavani tämän matkaan teille lukijoille ennen iltayhtätoista. Onnea ja iloa, sata kiloa!
Vajaassa puolessatoista vuodessa elämäni on ollut muutoksen pyörteissä. Uudistus on ollut lähinnä henkinen, mutta uskon toivotun uuden askeleen tuoneen myös ulkoiseen olemukseeni seesteisyyttä ja hymyn häivän usein kasvoilleni.
Kommenttilaatikon kilahdukset ovat yhtä iloisia asioita kuin lapsuudessa posteljoonin tuomat kirjeet serkkutytöltä. Uuden oppiminen on hauskaa ja uusien ystävien löytäminen mahtavaa. Koti meidän -blogin avulla olen kohdannut huiman määrän hengenheimolaisia ja puhumattakaan siitä vuolaasta inspiraation virrasta, josta ammemman iloa ja jaksamista arkeeni. Olen kuullut myös, että blogini on tuottanut iloa ja hyvää mieltä alati kasvavalle lukijajoukolleni. Erityisen ilahduttavaa on ollut saada rohkaisevaa palautetta kuvistani. Kiitos Aino, Elina, Hanna, Heikki, Kirsi, Maikku, Minnukka, Päivi, Risto, Suvi, Outi, Virpi ... muutamia mainitakseni!
Minulla on onni kuulua sukuun, jossa on monia eri alan taitajia muusikoista kuvataiteilijoihin sekä käsityön taitajiin. Muistan elävästi, kun eräs tädeistäni joskus muinoin totesi, että hänkin maalaa, mutta verantaa. Vaarini kutoi sukkaa ja nikkaroi toiveestani maailman ihanimman puunuken koivuhalosta verstaallaan ja taisi siinä ohessa paistaa vielä herkullisia vohveleita. Mummulassa verstaan vintillä meillä serkuksilla oli mieleen painuvat kotileikit nukkeinemme.
Luovuuttaan voi toteuttaa monelle tavalla riippuen elämäntilanteesta ja tarpeista. Jossakin vaiheessa muistan kärvistelleeni olotilassa, jossa koin luovuuteni olleen tukossa ja lukossa. Heittäytymällä tuntemattomaan avautui uusia näkökulmia ja maisemia.
Koti meidän -toiminimeä hauduttelimme pitkään ja hartaasti kuin ohrauunipuuroa. Tämä kaikki on opettanut, että kaikella on aikansa ja paikkansa aivan kuin useimmilla tapahtumilla on tarkoituksensa. Iän myötä sitä tulee itselleen armollisemmaksi ja kärsivällisyys hioo pahimmat särmät niin, että arjen pienet ilot tuntuvat suurenmoisilta tähtihetkiltä. Elämä ei ole yhtään pöllömpää, kun sen oikein oivaltaa.
Suomen Kädentaidot -messutapahtuma lähenee vauhdilla. Näyttelyaluetta rakennetaan jo kiireen vilkkaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Vieläkään me emme ole messuilla omalla osastolla, mutta vielä jonakin päivänä sen haaveen toteutamme. Tälläkin kertaa Kerän osastolta C426 löytyy puikonpidikkeitämme ja paljon ihanaakin ihanampia lankoja. Kirjoittelen teille messuterveisiäni viikonvaihteessa.
Kiitos te kaikki ruudun siellä puolella! Tätäkin postausta tekiessäni opin uusia kikkoja. Padillani tein kuvakollaaseistani tilkkutyön ja liitin ne tekstin lomaan. Pieniä, mutta ah niin innostavia oivalluksia! Instagramista löydät värillisen testailuni tuloksen, joka on ihka-aidon täkin sukulainen. Leikki pitää mielen virkeänä!
Hymyillään, kun tavataan! Tuija
*****************************************************
Uskomatonta, mutta totta, naputtelen sadatta blogipäivitystäni tänään tiistaina 11.11. ja toivon saavani tämän matkaan teille lukijoille ennen iltayhtätoista. Onnea ja iloa, sata kiloa!
Vajaassa puolessatoista vuodessa elämäni on ollut muutoksen pyörteissä. Uudistus on ollut lähinnä henkinen, mutta uskon toivotun uuden askeleen tuoneen myös ulkoiseen olemukseeni seesteisyyttä ja hymyn häivän usein kasvoilleni.
Kommenttilaatikon kilahdukset ovat yhtä iloisia asioita kuin lapsuudessa posteljoonin tuomat kirjeet serkkutytöltä. Uuden oppiminen on hauskaa ja uusien ystävien löytäminen mahtavaa. Koti meidän -blogin avulla olen kohdannut huiman määrän hengenheimolaisia ja puhumattakaan siitä vuolaasta inspiraation virrasta, josta ammemman iloa ja jaksamista arkeeni. Olen kuullut myös, että blogini on tuottanut iloa ja hyvää mieltä alati kasvavalle lukijajoukolleni. Erityisen ilahduttavaa on ollut saada rohkaisevaa palautetta kuvistani. Kiitos Aino, Elina, Hanna, Heikki, Kirsi, Maikku, Minnukka, Päivi, Risto, Suvi, Outi, Virpi ... muutamia mainitakseni!
Minulla on onni kuulua sukuun, jossa on monia eri alan taitajia muusikoista kuvataiteilijoihin sekä käsityön taitajiin. Muistan elävästi, kun eräs tädeistäni joskus muinoin totesi, että hänkin maalaa, mutta verantaa. Vaarini kutoi sukkaa ja nikkaroi toiveestani maailman ihanimman puunuken koivuhalosta verstaallaan ja taisi siinä ohessa paistaa vielä herkullisia vohveleita. Mummulassa verstaan vintillä meillä serkuksilla oli mieleen painuvat kotileikit nukkeinemme.
Luovuuttaan voi toteuttaa monelle tavalla riippuen elämäntilanteesta ja tarpeista. Jossakin vaiheessa muistan kärvistelleeni olotilassa, jossa koin luovuuteni olleen tukossa ja lukossa. Heittäytymällä tuntemattomaan avautui uusia näkökulmia ja maisemia.
Koti meidän -toiminimeä hauduttelimme pitkään ja hartaasti kuin ohrauunipuuroa. Tämä kaikki on opettanut, että kaikella on aikansa ja paikkansa aivan kuin useimmilla tapahtumilla on tarkoituksensa. Iän myötä sitä tulee itselleen armollisemmaksi ja kärsivällisyys hioo pahimmat särmät niin, että arjen pienet ilot tuntuvat suurenmoisilta tähtihetkiltä. Elämä ei ole yhtään pöllömpää, kun sen oikein oivaltaa.
![]() |
villaiirisphotography 2014 |
Suomen Kädentaidot -messutapahtuma lähenee vauhdilla. Näyttelyaluetta rakennetaan jo kiireen vilkkaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Vieläkään me emme ole messuilla omalla osastolla, mutta vielä jonakin päivänä sen haaveen toteutamme. Tälläkin kertaa Kerän osastolta C426 löytyy puikonpidikkeitämme ja paljon ihanaakin ihanampia lankoja. Kirjoittelen teille messuterveisiäni viikonvaihteessa.
Hymyillään, kun tavataan! Tuija