Hei! Helmikuu!

Helmikuu on nimeltään aivan lempikuukauteni monestakin syystä. Ihana Helmi ja monta muutakin merkintää kalenterissani. Nyt voi jo pikkuriikkisen haaveilla keväästä ja kesästäkin. Juuri kurkistin vaivihkaa Krista Keltasen viime kesänä meillä kuvaamiaan otoksia. Te lukijatkin pääsette niitä kesällä kenties jostakin lehdestä tutkailemaan.  Kesäolo tulvahti näytöltä ja hyvä mieli nosti suupielet korviin asti. 

Pihakierroksellani kurkistin kesäkamariin, jossa totesin kaiken olevan kylmyyden kohmettamana hissuksiin kuin Muumilaakso talvella. Kesäkeittiön hyllyllä nököttävät kreikkalaiset peltipurkit muistuttamassa loistavista matkoista rakkaiden kanssa helteisessä helleenien maassa. 

Aurinkohuoneessa, joka on ensimmäinen kasvihuoneemme, odottaa saviruukku poikineen kesää ja istutuksia. Voi sitä keväistä päivää, kun siellä voi sohvalla pihapuuhien lomassa juoda kupillisen teetä auringon säteiden kurkistellessa ristikoiden läpi. 

Liiterin seinustan tiskipöytä odottaa viimeistelyä, johon on ilo ryhtyä kevään tullen. Tärkeintä olisi elää tässä ja nyt, mutta haaveilu silloin tällöin tekee terää samoin kuin hangessa tarpominen hiki hatussa.

Arjen keskellä sulje silmäsi ja anna mielesi kuljettaa itsesi omaan mansikkapaikkaasi. Nauti, huokaise ja henkäise!

Tänään tapahtui jotakin aivan uskomatonta. Liityin ryhmään Maalaisromanttinen Koti ja latasin sinne yhden kuvan, joka tuota pikaa oli saanut 470 tykkääjää. Siis meidän kotikutoinen wc!

Helmihetkiä alkavaan viikkoon! Tuija

Tammikuinen pakkastervehdys

Tämä talvinen kuva on saanut sellaisen suosion Instagramissa, että on aivan pakko laittaa se tänne blogiinkin. Itseäni viehättää erityisesti puiden latvuksissa välkähtävä auringon kajo vauhdin huuman ohessa. Olen iloinen, että hiihtimeni pääsivät verryttelemään. 

Lukemat lämpömittarissa keittiön ikkunan takana ovat vaihdelleet huimasti. Ensin pakkasta ja lunta, sitten vettä ja jääkaljamoinen piha, jossa saattoi miltei luistella. 

Nyt on taas maisema suloisen valkeana, mutta talvikeleissä kantateillä ajelu ei saa riemusta kiljahtelemaan. Onneksi päivän pidentyminen piristää ja lumista metsää ehtii hissuksiin körötellessä ihailemaan. Kuuntelen samalla cd:ltä Roope Lipastin Rajanaapuria ja hihittelen itsekseni. 

Silmät kiiluen odotin ensimmäisiä valkeita tulppaaneja ruokakaupan kukkaosastolle. Kuusoset lähtivät ja aavistuksen keväästä toivat lempikukkani ja pihapensaiden oksat, joihin on kohta puoliin puhkeamassa silmut kodin lämmössä. Kirsikkapuun oksa vasta upea olisi. Kotonasi -blogissa voit käydä kurkistamassa kuvan hurmaavasta sellaisesta, jonka Annukka on hellästi hoivaamalla saanut miltei kukkaan.

Tulppaanien aikaan, Tuija

Kotikoivu tiensä päässä

Illansuussa päätös syntyi. Nyt on aika.

Maiseman muutos.

Yli hehtaarin tontillamme on pikkumetsä ja pihapuita paljon. Osa on ikivanhoja ja jo valitettavasti tiensä päässä. Lähinnä päätaloa kasvavat vesikouruja roskaavat koivut kaadetaan, mutta komein koivu jää kaveriksi pihakuuselle, joka suojaa leikkimökkiä. Kolmikkoa täydentää nuorehko, vireä keski-ikäinen mänty, jolla on taivalta ikihongaksi. 

Saimme tänään varteenotettavan tarjouksen kattoremonttiin, joka sisältää kaiken mahdollisen vanhan neidon hatun kohentamiseen. Satavuotisjuhlat lähenevät, joten on syytä ryhtyä toimeen. 

Ulkoverhouksen maalausta aloittelimme jo viime kesänä, mutta sävyn valintaan se pysähtyi. Nykyinen väri on Uula -tuotteen pellavaöljymaalin silloinen kartanonkeltainen. Huvilan alkuperäinen maali on ollut vaaleampi, sellainen vaniljainen tai kermainen lämmin vaalea. 

Elämäntapa, jonka olemme valinneet, edellyttää ajatusta: vierivä kivi ei sammaloidu, vaikka sammaloitunutta pihanurmeamme ihailemmekin. 

Näissä tunnelmissa loppuviikkoon!