Koti meidän -blogin 12 -vuotispäivä

Kaksitoista vuotta, mitä ihmettä!

Laskin moneen kertaan, että voiko tämä olla todellista. Adolf ja Maria -postaus aloitti kiintoisan polun blogimaailman syövereissä viime vuosikymmenellä. Matkan varrella on tullut monenlaista mukavaa vastaan. Olen onnellinen, kun blogi kulkee matkassamme mukana vaikkakin rauhallisempaan tahtiin kuin alkuaikoina. 
 

Suurin osa kuvista on itse tallentamiani hetkiä, mutta silloin tällöin kuvaajana on Koti meidän -elämää kanssani taivaltava osapuoli. Kiitos Lauri pitkämielisyydestä ja esteettisestä taituruudesta!

Tänään saatte maistiaiset kuluneen kesäkauden retkiltä, joista tulen kertomaan tarkemmin paremmalla ajalla. Retkeilimme kesän aikana tutuissa ja ennestään tuntemattomissa paikoissa ja paikkakunnilla. 

Kuulumisiin! Nyt on juhlan aika! 

Elokuisin terveisin Tuija

Asioita, joita rakastan

Asioita, joita rakastan

 

                                                   Aamut

                     Bloggaaminen

                       Cafe au lait -dahlia

                Dahliat

                    Elämä

                        Filmaus

                Gratiini

                    Huvilat

                        Iirikset

                Joulu

                    Kotielämä

                        Lukeminen

                Musiikki 

                    Naiseus

                        Oppiminen

                Puuliesi

                    Quesadilla

                        Rakkaus

                Samoilu 

                    Tämä hetki

                        Uutuuskirjan tuoksu

                Valo

                    Westers trägård

                        X eli suukko, suukkonen, suukkoset

                Yöuni

                    Zzzz

                        Åbo

                Äitiys

                            Öinen järvi    

Idea ja inspiraatio tähän tekstiin syntyi, kun luin Kristiinan postauksen asioista, joita hän rakastaa. Käy kurkkaamassa, mistä hän ideansa sai. Minun raakileeni on aikansa hautunut luonnoksissa. Tänään olen keskittynyt asioihin, joiden parissa viihdyn. 

Hurautimme jäisiä kyläteitä pitkin pajunkissojen hakuretkelle ruoan hautuessa puuliedellä. Nyt oli juuri oiva hetki, kun hankikanto oli kovaa ja tukevaa syvien ojien vierustalla, jossa parhaat puskat yleensä kurottelevat kohti kevään valoa ja auringon lämpöä. Kotipihalta lähdin vielä tuonne lähipellolle tarpomaan kohti ojan reunustoja ja sainkin oikein oivalliset saaliit aseteltaviksi ulko-ovien vierustalle ja kodin somistukseenkin. P -kirjaimen kohdalla olisi voinut olla siis pajunkissatkin, mutta pizzaa rakastan ympäri vuoden. Puuliesi kyllä taitaa nyt olla kateellinen, joten lisään sulkuihin jomman kumman... 

Olen pahoillani pizza, mutta hetken tuumattuani jäät kyllä kakkoseksi. Jos pitäisi päättää kummasta luopuisin niin sinä se olisit. Nyt kävi näin.

Kauneus on aina katsojen silmässä ja minulla estetiikka hallitsee useimpia valintojani. Saan valtavasti iloa nähdessäni kaikenlaista visuaalisesti miellyttävää. Kotimme ohjenuorana on, että siellä on asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Värit, materiaalit ja äänimaisema luovat meitä miellyttävän harmonisen kokonaisuuden, jossa elämä soljuu huonompinakin hetkinä. 

Rakkaus kuuluu elämää ylläpitävään inhimillisyyden hyveeseen. Rakkaus on paljon laajempi käsite kuin perinteinen kahden ihmisen välinen romanttinen kiintymyssuhde. 

"Ennen kaikkea rakkauden luonteenvahvuus ilmenee kaksisuuntaisena eli haluna ilmaista ja vastaanottaa rakkautta ja lämpimiä tekoja muilta. Siinä on kyse tunneyhteydestä toisten ihmisten kanssa ja ihmissuhteiden hoitamisesta. Rakkaudella luonteenvahvuutena on merkittävä vaikutus elämäntyytyväisyyteen." https://www.cloudbalance.fi/rakkaus-luonteenvahvuutena/

Asioita, joita rakastan; löysin jokaiselle aakkoselle omansa. En lähde niitä sen kummemmin avaamaan, mutta voit jättää kommentin kaivatessasi selvennystä. Postauksen aakkosjärjestys on yksi asia, jota rakastan. Maustepurkitkin ovat parhaimmillaan aakkosjärjestyksessä hyllyllään keittiön korkean paneelioven kätköissä. 

Olisipa hauska, jos tämä minun versioni puolestaan innostaisi jonkun muun kirjaamaan omia rakkauden kohteitaan. Vinkkaathan, jos näin onnistuisi käymään. Luovalla otteella on mukava parastaa asioita. Suorastaan rakastettavaa!

Mainion maaliskuun toivotuksin, Tuija

Tammikuun tunnelmissa

Maaseudulla valosaasteesta ei liiemmin tarvitse kärsiä. Kirkkaat pakkasillat tähtitaivaineen sinisen hetken mentyä mailleen ovat ilonaiheita, joiden vertaista saa hakea. Lumi narskuu huopatossujen alla. Pakkanen paukkuu nurkissa, sananmukaisesti. 

Punamullatuissa pihataloissamme on sata vuotta sitten ollut elämää. Tiedä häntä millaista. Liekö palvelusväki asustanut Punalassa, joka mitä ilmeisimmin on rakennettu jo 1800 -luvun loppupuolella. 

Saunan seinän takana on ollut pakari. Olisipa tuo leivinuuni tallella. Onneksi kummassakin piharakennuksessa on piiput ja suurin osa tulisijoista tallella toisin kuin päätalossa, jonka toinen savupiippu on pistetty maan tasalle 70 -luvun uudistusinnon kourissa. Pakkasen kiristellessä otettaan minä ikävöin salin komeaa kaakeliuunia, jonka lämmössä olisi ihana nautiskella talvisin tulen loimusta. Ei ole paljon järki pakottanut päätä, kun sekä ylä- että alakerran uunit on moukaroitu palasiksi ja ainakin osin haudattu takapihan metsikköön. Sirpaleita on tullut vastaan säännöllisesti. 

Yksi suurimmista iloista on laittaa tulet jäljellä oleviin tulisijoihin ja ihailla liekkien loimotusta luukkujen kipinäristikon takana. Keittiön puuliesi on arkemme sankari. Ilman sitä elämä olisi monin verroin tylsempää. Keittiöjakkara sen edustalla olisi varmaankin punaisen maton paikka, jos lempipaikkani pitäisi nimetä. Lämpimämpiin vuodenaikoihin muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja on sekä sisällä että ulkosalla moneen makuun. 

105 vuotta sitten silloinen Einola oli valmistumassa. Teleporttaisin itseni mieluusti kurkistamaan sen aikaiseen miljööseen. Onneksi minua on suotu hyvällä mielikuvituksella niin pystyn kuvittelemaan talon tunnelman ja värimaailman löytyneistä tapetin riekaleista. 

Eriskummalliselta tuntuu, että miltei puolet elämästämme on jo vierähtänyt tällä mäennyppylällä. Näin väitän, koska auton navigaattori kertoo korkeuden meren pinnasta. Kalenterimerkinnät  ja valokuvat puolestaan kertovat ajan kulusta pikkulapsiperhearjesta mummolaksi. 

Lista tehdyistä remonteista, kohennuksista ja purkuhommista venyisi huikeaksi mittaamattoman arvokkaasta työstä, jonka olemme tehneet vaaliessamme sydämestämme tätä rakasta kotimiljöötämme. 

Vanhaa taloa asuttaessa käy niin, että asumus opettaa yhtä sun toista elämästä. Minulla on vahva tunne, että Villa Iiris valitsi juuri meidät eikä toisin päin. Yhteiselo jatkukoon onnellisten tähtien alla kohti tuntematonta tulevaa. 

                                                    Toiveikkain tunnelmin, Tuija

 

Kesän enteitä

Saunan terassilla vilvoitellessani näin sieluni silmin nämä kameran muistikortille tallentuneet kaunottaret kukoistuksessaan. 

Pääsiäisen lämpöaalto herätti ainakin sinivuokkojen nuput kurottelemaan kohti aurinkoa ja lämpimällä seinän vierustalla piti kuvaamani taas kerran valkeita ja purppuraisia pikkukukintoja. Kaivelin pölyisen kamerani esille. Akku olikin latausta vailla ja kuvia muistikortilta siirtämättä kuvatiedostoihin. Sieltä nämä toiveikkaat kesäkuvat pullahtivat silmieni eteen. Vuokkojen kuvaus siirtyi huomiselle. 

Hyvä mieli, kun kesäiset kukkakuvani valoivat uskoa, että taas kohta tympeän sotkuinen kukkapenkki näyttää herkulliselta kaikkine kasvustoineen. Joskus haaveilin selkeästä yksivärisestä istutusalueesta, mutta tosiasia on, että hurmaavinta on antaa kaikkien kukkien kukkia vallattomasti vieretysten. 

Umpijäisissä valurautapadoissa pitäisi olla kehkeytymässä tulppaani-iloa. Jännittävää, miten käy. Itselleni tyypillisesti en muistanut merkitä, mitä mihinkin asettelin odottamaan kevättä. Luulin mieleeni painuneen tismalleen, mitä mihinkin sujautin talvea viettämään. Toisin kävi.

Ruusut ovat väliaikaisessa sijoituspaikassaan, josta näyttää muotoutuneen vakituinen. Kerran vuosia sitten istutin ne odottamaan seuraavaa kevättä ja vielä ei sitä hetkeä ole tullut. Ne ovat osoittaneet viihtyvänsä tuossa kivikon laidassa iiristen ympäröiminä niin mikäs siinä. Akileijat ovat vanhaa ympäri pihaa löytämääni kantaa. Siemeniä viskomalla olen saanut ne leviämään mainiosti. Koskaan ei voi olla varma, minkä sävyisinä ne kukkivat. Kauniita aina vaan! Iiriksistämmekin suurin osa on siemenistä levinnyt. Täytyyhän Villa Iiriksen puutarhasta iiris jos toinenkin löytyä. Muutama valkea juurakkouutuus odottaa pääsyä muhevaan multaan. 

Kuvien voima on uskomaton. Voin siirtyä niiden tunnelmaan tuosta vaan ja tuntea kehossani ilon väreet ja hyvän mielen ailahdukset. 

Kevätpuuhista mukavimpia on kahlailla vesilätäköissä pitkin tonttia. Huomasin vain, että ehjät kumisaappaat olisivat aika paljon miellyttävämmät kuin vanhuuttaan hapertuneet, vuotavat yksilöt. Hyvät villasukat ovat onneksi pitäneet jalat lämpiminä. 

Toivo on saapunut viimeinkin livertämään pihakuusemme latvaan ja naakkajoukko oli päättänyt alkaa rakentaa asumusta saunan piippuun. Onneksi se saatiin purettua. Hormi veti mainiosti ja me saimme nauttia saunan löylyistä huoletta.

Villa Iiris on antiikkinen miljöö, jossa kellansävyisen päätalon vierelle lilat iirikset tuovat oivan kontrastin. Ajattelen, että kaikella on tarkoituksena ja niin myös tällä puutarhamenetelmälläni. Kokonaisuus muotoutuu luovalla otteella askel askeleelta omanlaisekseen.

Joko sinä olet kevätmielellä? Jos niin millaisella?

Kevätillan terveisin, Tuija 

 

Maaliskuu kuvina

Kevättalven paukkupakkaset valkeine hankineen tallentuvat muistoikseni maaliskuisista aamuista vuonna 2023. Kesäaikaan siirtymisessä parasta on taas kerran valon määrän huikea lisääntyminen. Aamuvarhaiset kireät miinusasteet lauhtuivat onnekseni nopeasti auringon saadessa vallan maisemassa. 

Kotikuusen latvassa ei vielä ole livertänyt Toivoksi nimeämämme mustarastas, mutta räystäiltä roikkuvat jääpuikot noroineen lupailevat kevään lähestyvän. Useimmiten lumen hupeneminen hätkähdyttää ja yhtäkkiä takapiha on valtoimenaan sinivuokkoja. Nyt sitä on vielä vaikea uskoa, kun lunta on vielä kahlattavaksi. 

Jos oikein pinnistelen niin voin kuvitella isoimman koivun jo varovaisesti pullistelevan väräillen norkkojaan. Valtavien puiden latvoihin kurkottelu on rauhoittavaa. Nuo jyhkeät puut ovat seisseet sijoillaan jo ikuisuuden. Tuo koivukin on kokenut jos minkämoista vuodenaikaa. Kohta se aloittaa taas  vehreillä lehdillään kukoistuksen kauden. 

Huhtikuu, olet tervetullut!

Aurinkoisen päivän kääntyessä iltaan, Tuija

                                                                                💚

 

Oi, toukokuu!

Mättähältä mättähälle lähdin tallustelemaan pitkin poikin pihamaatamme.  Luonnon ihmeet luovat toiveikkuutta. Saman tien lumen sulettua siellä täällä ovat sinen sävyt värjänneet eteerisen harmaan maaston laikukkaaksi. Tänäkin vuonna yritin hahmottaa, kuinka lukuisia erilaisia värisävyjä saatan havaita sinivuokkomeremme kaunokaisissa. Lapsuudenkotini valkovuokkokeitaat ovat vaihtuneet välimerellisen sinen mättäiksi tällä mäenkumpareella järven lähistöllä. 

Aikani aurinkoisesta vappusäästä nautiskeltuani kapusin parvekkeelle aurinkotuoliini, jossa ei ihan vielä ollutkaan lokoisat oltavat tuulen tuivertaessa niskaani. Tarkenin kuitenkin kotvasen ihailla pihakoivumme aavistuksenomaista viherrystä. Voi olla, että silmujen vihreys oli mielikuvitukseni tuotetta, mutta aivan varmasti tuo jättipuu on ensimmäisenä silmujen puhkemiskisassa. 

Voi Neiti Kevät, miten olenkaan Sinua kaivannut. Tervetullut Sinä ja toukokuu!

Maiseman heräillessä kohmeesta näen ympärilläni valtavasti voimaa ja energiaa, jonka sydämestäni toivon tarttuvan myös minuun. Pitkän pitkä talvi on kuitenkin nyt ohi ja lempivuodenaikani tässä ja nyt. No, oikeastaan kesä on ehdoton suosikkini, mutta keväällä odotus kihelmöi varpaisiin asti. Pidän tästä olotilasta, kun vaatetus kevenee ja hiki helmeilee otsalle pakottaen vähentämään varustusta kerros kerrokselta. 

Useina keväinä meillä on ollut juhlavalmistelut vauhdissa tai jotakin muuta jännittävää kotitantereilla suunnitteilla. Tämän kevään tallennan tuokio tuokiolta sieluni sopukoihin, koska elämän pieniä ihmeitä täytyy vaalia ajan kanssa. 

Ilomielin hyssyttelisin perheemme pienimpiä piiperoisia tässä lempituolissani pihaterassin suojissa. Tiedän, että senkin aika tulee!

Toukokuisin terveisin Tuija, mummimumminen

Minun voimapaikkani

Millä tuolilla istut?

Millaiselta voimapaikassani näyttää? 

Mitä ääniä voimapaikassani kuuluu?

Miltä voimapaikassani tuoksuu?

Miltä voimapaikassani tuntuu?

Milloin voimapaikkani on parhaimmillaan?

Miksi valitsin juuri tämän voimapaikan?

Mitä otan vaoimapaikastani mukaan?

Mitä aion tehdä saamallani voimalla?

Tärkeintä tänään on lentää mielikuvituksen siivin haaveisiin, unelmiin ja rakkaisiin muistoihin, jotka tässä hetkessä ovat JIM eli jotain ihan muuta.

"On tärkeää, että jokaisessa päivässä on jotain sellaista, ihan muuta, joka irrottaa meidät kuormittavasta arjesta ja vie mielen ihan muualle. Mikä siis on sellaista miellyttävää puuhaa, joka puhuttelee sinua, mikä irrottaa arjesta, mihin uppoat?"

 

Maaret Kallion Mielen taidot -kurssimateriaalia selaillessani ja Lujasti lempeä -kalenteriani lehteillessäni Samos mielessäin vaati päästä tuomaan valoa tammikuiseen lauantai-iltaan. Hämärässä palapelin tekeminen alkoi miltei ärsyttämään, joten sukelsin kuvieni avulla lempeisiin lomatunnelmiin, joihin kaipaan suunnattomasti. Ikävä raastaa sisintäni, mutta toiveikkaana suuntaan katseeni tulevaan ja uusiin retkiin. Elämänpuu -palapelini pariin palaan paremmalla mielentilalla valoisaan aikaan. Sinnikkyyttä se vaatii kuten matkahaaveiden elävänä pitäminenkin.  

Minun voimapaikkani löytyvät sieluni sopukoista ja tinnitusmasterin aaltojen kohinan saattelemana pujahdan rakkaisiin maisemiin tallustelemaan yön pimeinä hetkinä, jos uni on kadoksissa. Kesän kuumuudessa leppoisa kävely pitkin poikin Samoksen saarta on tallentunut kehoni jokaiseen soluun. Miltei merellisiin tunnelmiin pääsen kylpyammeessa rentoutuessani. Kolmesti viimeisen viikon aikana olen kellunut mielikuvieni aalloilla vahvistaen unelmiani kuumasta kylvystä nauttien. 

Tiedonhaluinen, kun olen niin kuulisin mieluusti, millainen on sinun voimapaikkasi. Kerro, jos koet sen luontevaksi. Onko tunnepysäkki -harjoitus sinulle tuttu? Sen avulla saatat päästä ankkuroitumaan hyviin hetkiisi. 

Välimerellisiin tunnelmiin, Tuija