Vuosi 2024 paketissa

Blogi -parka, olet ollut ajatuksissani usein, päivin ja öin. En ole sinua hyljännyt. Olen keskittynyt välttelemään tietokoneen äärelle jämähtämistä. 

Sen sijaan innostuin joulukuussa leikkaamaan paperipusseista isoja lumihiutaletähtiä poikineen. Suurta iloa tuotti yksinkertainen tekniikka, johon löytyy läjäpäin ohjeita internetin syövereistä. Lopullisen sysäyksen sain, kun näin @talotarinoi-tilin huikeat kuvat ja videon Eerikan väkertämistä somistuksista. Ensin matkin hänen ohjeidensa leikkausmalleja, mutta tavoilleni tyypillisesti aloin tehdä oman pääni mukaan. Materiaali ei ollut hinnalla pilattu niin ei harmittanut, vaikka yhden pinon hassasin epähuomiossa. 

Joulua säilöessäni sujautin puolivalmiin ruskeiden pussien tekeleen adventtitavaroiden päälle niin voin jatkaa inspiraatiotani taas marraskuussa. Tällä vauhdilla jos aika laukkaa niin sehän on jo kohta taas kalenterissa. 

 

Ikätoverini Unikko 60 -vuotta väritti minunkin eloani. Muistona juhlavuodestamme selässäni keikkuu usein Unikko -reppu, jonka aion napata seuraavalle Samoksen matkallemmekin mukaan. Täytyyhän senkin päästä tuntemaan rakkaan saaren tunnelmat omakohtaisesti. Yösydännä olen mietiskellyt matkavaatetusta, joka voisi ollakin vähän uudenlainen. 

Ihana ystäväni muisti minua lahjakortilla ja nyt nousee hymy huulille, joka kerta, kun astun maton päälle suihkusta tullessani. Unikkorakkautta kaikki tyynni!

Eilen sammuivat kyntteliköt ikkunoilla. Ihmettelin, miten nopeasti ne saa napattua pois, kun paikoilleen virittelyyn sain käytettyä moninkertaisen ajan. Pelargoniat pääsevät pikapuoliin salin ikkunoille. Vuodenkierto maaseudulla on yksi ihanimmista asioista. Joulun viehätyksessä merkittävää on, että ehtii nauttia pienistä asioista kiireettä. Vanhetessaan sitä joissain asioissa viisastuu ja niin käärinkin psuloiset paketit ensimmäiseksi ennen kaikkea muuta tähdellistä tekemistä. 

Haikeus iskee, kun joulun aika on ohi. Viikonlopun aurinko viritti kuitenkin jo kevättalven tunnelmiin. Eilen kuitenkin leikin vielä hetken joulua, kun postilaatikkoomme oli ilmestynyt kauan kaipaamani Lantliv 12/24 -lehti. Olen pakahtua onnesta! Selailin ja samaiselle unikonrakastajasisustusintoilijaystävälleni lähetin kuvia, joista iloa hänellekin. 

Tänään lusikoidessani mifukeittoa tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että kotimme tuo niin suurta rauhaa ja levollisuutta elämäämme. Kotoisuus on kerrostumien summa. Siihen voi lisätä ja vähentää tarpeen mukaan. Viherkasveja lisää on päämääräni sekä sisällä että ulkona. 

Onkohan siellä vielä lukijoita matkassa mukana? Jos olet linjoilla niin viskaapa viestillä! Kiitos!

Tyynen tammikuun toivotuksin, Tuija

Helmikuuta!

Talvien talvi on täällä! Tammikuu vaihtui helmeilevään lempikuukauteeni, johon liittyy lukemattomia huikeita muistoja elämänpolkumme varrelta. Kaksi lapsistamme on tullut maailmaan keskellä tamperelaista keskikaupungin talvea ja vastapainoksi nuorimmainen oli syntyä yläkuvan saunan portaille, jossa tepastelin odotellessamme isovanhempia tulevien isosiskojen  hoitajiksi. 

Silloin oli lempeän helteinen heinäkuun yö. 

Tämä alun perin huvilaksi rakennettu talo on nähnyt ja kuullut monenlaisia tarinoita ja tilanteita sekä meidän että aiempien haltijoiden ja piipahtajien keskuudessa. Sata vuotta on pitkä aika, mutta toisaalta aika lyhyt ajanjakso. Riippuu siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. 

Aika on merkillinen käsite, jota jään aika ajoin pohtimaan. Yritän painaa jarrua ja nauttia pysähtyneistä hetkistä. Vahvuuteni on kauneuden ja erinomaisuuden arvostus, joista tuo jälkimmäinen kuulostaa jotenkin erikoiselta. Tosin tunnistan itsessäni taipumuksen etsiä ympäriltäni esteettistä silmääni miellyttäviä ilon aiheita, joista saan konkreettista hyvää oloa. Näin on ollut jo lapsesta asti. 

Muistan jo aivan pienenä katselleeni erilaisia rakennuksia ja tiloja miettien, mitä  niissä tai niistä voisi muokata. Samaten puiden tuijottelu eri vuodenaikoina on kuulunut harrastuksiini. Kyläpaikoista jäivät mieleen tunnelmat ja kaikki sisintäni koskettanut.  Kummitädin kodin tuoksu on jäänyt erityisesti mieleeni. Puhdas, raikas ja lempeä kuin Aino. 

Viime viikonlopun aurinkokuva tuokoon tuoreen sääennusteen lupaamaan lumimyräkkään valoa ja iloa. Iltapäivällä on vielä viideltä valoisaa, mikä on aina erityisen ilahduttavaa pitkältä tuntuneen syyshämärän jälkeen. Lumikasat pihalla ovat korkeat ja mietinkin, miten kauan niitä saamme katsella tänä keväänä, kun se joskus koittaa. Lumen hyvä puoli on kunnollinen eristys kivijalan ympärillä ja tämä oli toisenlainen näky viisi vuotta sitten. Valitsen mieluummin helmeilevät hanget. 

Aloittaessani tämän postauksen kirjoittamista mietin, mitä otsikoita olenkaan vuosien varrella käyttänyt ja linkitin tähän muutaman otoksen, joiden myötä saat näkymän elämämme eri puoliin. Juhlapäivän postauksia olen kirjoittanut jo muutaman.  

Pysähtynyt hetki 

Kotivierailu 

Perjantain pukuloistoa 

Kotieloa Villa Iiriksen tapaan

Ohi on! 

Olivatko linkittämäni tekstit sinulle tuttuja vai uusia, avartavia, kenties?

Helmihetkiä talven tuiskuihin! Tuija

http://www.pohjolanvoimaelaimet.fi/

Villa Iiriksen juhlapäivä

Hertsimaleijaa ... mikä ihanuus!

Tuosta tienhaarasta, kun käänsimme kartano-Volvomme nokan niin se oli menoa se! Silmiemme eteen avautui lokakuinen pihapiiri, joka vei sydämemme kertaheitolla. Olimme tulleet kotiin.

Vuosi sitten kirjoitin Iiriksen päivän tunnelmista vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Itse oli tuon unohtanut ja ilahduin kovasti, kun näytölle aukesi ihanainen Iiris. 

Pitkä taival on kuljettu ensivisiitistä tähän hetkeen. Koti meidän on kokenut monenmoista matkan varrella sekä suurenmoisia ilon että pohjattoman surun hetkiä ja kaikkea siltä väliltä. Mottonamme on alusta asti ollut: Kokonaisuus ratkaisee!, mikä on armollinen asenne valitsemaamme elämäntapaa kohtaan. Elämässä et ole valmis koskaan eikä tarvitsekaan olla. Tärkeää on säilyttää uteliaisuus, innostus ja elämänilo rakkaudesta puhumattakaan. Luovalla otteella arki on antoisaa, sillä koskaan ei tiedä, mitä yllättävää tuleekaan vastaan, jos uskaltautuu heittäytymään. 

Elämänkokemukset miltei satavuotiaan kiinteistön haltijoina ovat opettaneet tunnistamaan itsessä vahvuuksia, joiden olemassaolo saattoi olla vasta itämässä kaupunkielämämme aikana. Luovuus on ollut tarpeen lukemattomissa kiperissä tilanteissa.

Yksi innovatiivinen konsti oli herneen poisto pikkuruisesta sieraimesta pölynimuri-mehupilli -virityksellä, koska lääkäriin ei enää olisi ehtinyt kylille. Muisto saa vieläkin hymyn huulille, vaikka sillä hetkellä ei juurikaan naurattanut.

Huumorintajusta oli hyötyä, kun istuin vastamaalatulle huussin penkille varoituksen unohtaneena. Lopulta hihityksestä selvittyäni onnistuin pesemään shortsini putipuhtaiksi sappisaippualla. Tuosta parin päivän päästä vietimme ensimmäisiä rippijuhlia. Kirkon penkissä istuessani huomasin kantapäideni olevan sinisessä maalissa. Unikkomekkoni helma ulottui onneksi maahan asti ja tuskinpa kukaan kiinnitti huomiota kreikkasävytteisiin jalkoihini.

Lukuisille sähkökatkoille toivomme loppua, kun valokuitu kytketään pikapuoliin yhdessä sähkön maakaapeloinnin kera tai mitä nuo termit nyt ovatkaan. Tärkeintä on, että bloggaaminen sujuu ongelmitta. 

Tällaista tajunnanvirtaa puski ulos tällä erää. Ällistyttävää, että nyt on jo viides syksy, kun kirjoitan blogia. Linkin takaa löydät tekstin: Miten kaikki alkoi?

Olisipa hauska lukea kommenteista, kuinka moni teistä seuraajista on ollut matkassa mukana alkumetreiltä asti.

Villa Iiris on kuin morsian. Vanha sellainen, mutta ei todellakaan ikäloppu. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua... 

Tuollaisista monenkirjavista, aineksista on koottu myös Koti meidän -blogi, jossa vaalitaan elämän pieniä iloja ja harmoniaa. Nyt tämä on koti kahdelle ja "kotikoti" kolmelle, joiden iloinen yhdessäolo herätti yläkerran tyhjenneen kammarin eloon.

Iiriksen päivän illan iloa! Hymyhuulin, Tuija

Villa Iiris Photography

Kuvailoa

Visuaalisuus lukeutuu elämäni tärkeimpiin asioihin. Kuvia kertyy ylenpalttisesti ja aionkin järjestää niille aikaa syksyn hämäryyden vallatessa tienoot. Spotify takaa hyvän tunnelman soittolistojeni viedessä milloin mihinkin. Kotosalla ja matkoilla on monenlaista mukavaa kuvattavaa ja ihmeteltävää. 

Sateisen kesän satoa ovat rehevät pelargoniat ja vauhdilla kasvava pihanurmi. Kesä oli kokonaisuutena ottaen mainio, vaikka hellepäivien autereista tunnelmaa jäin kovasti kaipaamaan. 

Onneksi Aegean meren helmi, Samos, ylitti jälleen kerran toiveemme ja uusia unelmia on viriämässä. Happy anniversary -linkin takaa alkavat uusimman seikkailumme postaukset, joilla aion piristää sekä omaa että toivottavasti myös seuraajieni talvikautta.

Elokuun iltojen hämärtyessä kynttilöiden liekkien tanssi iltateen äärellä hyvän kirjan kanssa on arjen ylellisyyttä. Mitkä ovat sinun arkesi hyvän mielen tuojia? 

Toivotan sinulle näiden kuvien myötä onnellisia hetkiä tähän elokuiseen päivään, jonka 17.8.17 päiväys toi inspiraation minulle.

Tuija