![]() |
| Villa Iiriksen sinivuokot |
Täytyy todeta, että asumme vuokkojen valtakunnassa. Lempipuuhaani on bongata erisävyisiä vuokkoja pitkin pihaa ja pikkumetsäämme. Etelärinteessä ovat myös kielot valmiina pullahtamaan esille. Nautitaan kuitenkin ensin näistä.
Valkovuokkoja on pieni, kasvava mätäs syreenin juurella ja sinivuokkoja eri variaatioina tuhansittain. Nyt nuo kaikki ovat tiukasti supussa suojassa vaakaviistoon pyryttävässä räntäsateessa, joka onneksi on maan pinnalle saapuessaan märkä läntti. Valkeus tästä nyt vielä puuttuisikin.
Lapsena olisin mieluusti poiminut sinivuokkoja maljakkoon, mutta rauhoitettujen kasvien ottaminen ei ollut suotavaa. Äiti piti siitä huolen. Valkovuokkoja olikin runsain mitoin myös minun leikkeihini. Muistaakseni sisustin ison kiven viereen rakentamaani "kotia". Olisipa hauskaa päästä ajassa taaksepäin vakoilemaan puuhiani isojen kuusien alla.
![]() |
| VillaIiriksen vuokkolajitelma |
Bloggaajan käsikirja kuulosti niin kiinnostavalta, että lähdin varta vasten pitkän matkan taa maaliskuisena arki-iltana osallistumaan kirjan julkistustilaisuuteen. Marjon matkassa kirjoitti tilaisuudesta postauksen kera kauniiden kuvien. Ostamani opus odottaa sopivaa hetkeä perehtymiseen ja uskon sen varmasti tuovan uusia ajatuskulkuja, vaikka Rouva Sana kutsuikin minua konkaribloggariksi. Siis sitä suuremmalla syyllä uudet tuulet olisivat sykähdyttäviä.
Loppuillasta menin juttelemaan Lankasataman Katjan kanssa, mistä syntyikin yllättäen aivan huikea kohtaaminen Keravan illassa. Tuosta ikimuistoisesta tuokiosta seurasi mm. postaus otsikolla: Maailman kaunein puikkomitta. Yhteistyöstämme myöhemmin lisää. Hanko pysyy entistä tiiviimmin kesäretkilistallamme. Tällä erää autoon täytyy mahtua Fiskarsin puutavaran lisäksi muutama pehmeä lankakerä. Neulesormia syyhyttää! Uskon nuoruuden neulevimman heräävän uuteen kukoistukseen.
Kesä on mielessä takatalvesta huolimatta. Hienoa, että telttailuvarusteet ovat kunnossa. Kymmensenttiset ilmapatjat tekevät yöstä ylellisen raikkaassa ulkoilmassa. Trangialla aamiaista ja iltapalaa on hauskaa laitella. Onko lukijoissa muita telttailijoita? Automatkoilla on kivaa neuloa tai virkata silloin, kun ajovuorossa on Maailman kauneimman puikkomitan luoja.
Toukokuisin terveisin! Tuija
![]() |
| Villa Iiriksen valkovuokot |





