Minun voimapaikkani

Millä tuolilla istut?

Millaiselta voimapaikassani näyttää? 

Mitä ääniä voimapaikassani kuuluu?

Miltä voimapaikassani tuoksuu?

Miltä voimapaikassani tuntuu?

Milloin voimapaikkani on parhaimmillaan?

Miksi valitsin juuri tämän voimapaikan?

Mitä otan vaoimapaikastani mukaan?

Mitä aion tehdä saamallani voimalla?

Tärkeintä tänään on lentää mielikuvituksen siivin haaveisiin, unelmiin ja rakkaisiin muistoihin, jotka tässä hetkessä ovat JIM eli jotain ihan muuta.

"On tärkeää, että jokaisessa päivässä on jotain sellaista, ihan muuta, joka irrottaa meidät kuormittavasta arjesta ja vie mielen ihan muualle. Mikä siis on sellaista miellyttävää puuhaa, joka puhuttelee sinua, mikä irrottaa arjesta, mihin uppoat?"

 

Maaret Kallion Mielen taidot -kurssimateriaalia selaillessani ja Lujasti lempeä -kalenteriani lehteillessäni Samos mielessäin vaati päästä tuomaan valoa tammikuiseen lauantai-iltaan. Hämärässä palapelin tekeminen alkoi miltei ärsyttämään, joten sukelsin kuvieni avulla lempeisiin lomatunnelmiin, joihin kaipaan suunnattomasti. Ikävä raastaa sisintäni, mutta toiveikkaana suuntaan katseeni tulevaan ja uusiin retkiin. Elämänpuu -palapelini pariin palaan paremmalla mielentilalla valoisaan aikaan. Sinnikkyyttä se vaatii kuten matkahaaveiden elävänä pitäminenkin.  

Minun voimapaikkani löytyvät sieluni sopukoista ja tinnitusmasterin aaltojen kohinan saattelemana pujahdan rakkaisiin maisemiin tallustelemaan yön pimeinä hetkinä, jos uni on kadoksissa. Kesän kuumuudessa leppoisa kävely pitkin poikin Samoksen saarta on tallentunut kehoni jokaiseen soluun. Miltei merellisiin tunnelmiin pääsen kylpyammeessa rentoutuessani. Kolmesti viimeisen viikon aikana olen kellunut mielikuvieni aalloilla vahvistaen unelmiani kuumasta kylvystä nauttien. 

Tiedonhaluinen, kun olen niin kuulisin mieluusti, millainen on sinun voimapaikkasi. Kerro, jos koet sen luontevaksi. Onko tunnepysäkki -harjoitus sinulle tuttu? Sen avulla saatat päästä ankkuroitumaan hyviin hetkiisi. 

Välimerellisiin tunnelmiin, Tuija

Aina, joskus, ei koskaan

AINA

Samos tuo hymyn huulille.

Lomamatkamme suuntautuvat tuttuihin, rakkaisiin maisemiin Samoksen saarelle. 

Kreikan kesäkotimme sijaitsee Pythagorionin pikkukujien suojissa.

Polkupyöräilemme mielellämme ja kulkuneuvomme olemme jo vuosia vuokranneet John's Rentalsilta pääkadun varrelta. Retkemme suuntautuvat pitkää Potokakin rantaa myötäilevää tietä pitkin Ireoniin ja takaisin hissun kissun rauhakseen meressä pulahdellen. 

Rakastan aurinkoa ja meren kohinaa sekä

pikkukaupungin iltahämärää ja hyörinää.

Tilaan joka päivä ainakin kerran kreikkalaisen salaatin. Kannan olallani lempikorikassiani miltei aina. Sinne sujautan ostokset lähikaupan kassalla: hedelmiä, jogurttia ja vettä.

Kävelen Ilse Jacobsenin varvastossuissa aamuin, päivin ja illoin.

Jos matkakumppaniltani kysytään 
niin kuvaan aina, kaikkialla, kaikenlaista.

Onneksi hänellä on taito tallentaa hetkiä kärsivällisesti ja olenkin enemmän mieluusti hänen kuvattavanaan, mikä välittynee lopputuloksessa.

                                             JOSKUS

Automme on valkoinen ja toiveemme toteuttaa ystävällinen rouva Aramiksen toimistolla. Kaaraa ohjailen minä, vaikka aluksi jonkin verran jännittää. Joskus kurvailemme tuttuja reittejä, toisinaan poikkeamme sivupoluille. Tällä kertaa seikkailimme entistä rohkeammin, kun alla oli Suzuki Jimny. Uusia löytöjä on huikeaa tehdä. Riemu oli pirskahteleva, kun vuosien etsintä päättyi. Kiitos ystävämme Marian. Pikkuruinen ranta kirkon kupeessa oli etsimisen arvoinen. 

Toisinaan olen tyytyväinen näihin Studio Kallistin portaikossa räpsäisemiini potretteihin. Joskus on kiva palata lomamatkan tunnelmiin ja muistella, mitkä asut olivatkaan suosikkejamme. Saattaa olla, että tiukan paikan tullen pärjäisin pelkillä bikineillä, kaftaanilla ja flip flopeilla. Tosin silloin jättäisin astumatta ratin taa. Valkoisten pellavapaitojen silittäminen virittää lomatunnelmaan.

Joskus aamupalan valmistaminen kyllästyttää ja silloin hilpaisemme kahvilaan. Aloitan aamuni maitokahvilla, kun kaipaan ekstrapiristystä. Joskus vielä otan mukaani smoothiekoneeni ja viherjauheet.

Aamu-uinnin ilo

EI KOSKAAN

Vannomatta paras, mutta vaikea kuvitella, että Samos ei enää koskaan olisi matkakohteenamme. Monta mukavaa lomaa jo siellä vietetty ja haaveena lukuisia uusia. Tämä oli kolmas kerta kahdestaan Samoksella. Aurinkoviikkojen lukumäärä lähentelee jo kolmea kuukautta rakkaissa maisemissa. 

Yhteisiä matkoja emme koskaan pidä itsestäänselvyytenä. Koskaan emme aio majoittua all inclusive -hotelliin tai isoon resort -lomakylään. Paikallisia ystäviämme emme unohda koskaan. Aito läsnäoleva kohtaaminen ei mene koskaan pois muodista tai tamaris -puun katveessa istuskelu kaikessa rauhassa hyvän kirjan kera.

Illalla ei koskaan tiedä, mistä herkkupöydästä itsensä löytää. Me emme koskaan pukeudu eriparisesti. Kokonaisuus ratkaisee!

Katson aina peiliin ja en koskaan lähde ulos, jos en ole tyytyväinen näkemääni. Nuttura on mennyt uusiksi lukemattomia kertoja juuri lähtöhetkellä. Suosikkikorviksistani en koskaan voi etukäteen olla varma. 

Kiitos tämän postauksen otsikosta kuuluu Sopusointuja -blogin Maaritille, joka jakoi inspiraationsa meidän lukijoidensa iloksi. Hän, jos kuka ymmärtää Samos -intoiluni. Tällainen toteutus tällä erää, inspiraatiolla.

Koskaan ei tiedä, mitä nurkan takana pilkottaa.

Helleterveisin Tuija

Syyspäiväntasaus

Syyspäiväntasaus* hyvästelee kesän lukee 

Tieteen Kuvalehden sivulla. 

Tämä päivä enteilee talven tuloa.

*Autumnal equinox

Lupasin palata Samoksen tunnelmiin. 

Kuvankauniin Manolateksen vuoristokylän tie lähtee kiemurtelemaan ylös rinnettä keskeltä Satakielilaaksoa, jonne haaveilen matkaavani joskus keväisenä päivänä lintujen liverrystä ihmettelemään.

 Samankaltainen tunnelma on myös Potamin polulla, joka johtaa vesiputoukselle. Sieltä voit vielä kavuta huteranoloisia puuportaita pitkin eksoottiseen Hippies -tavernaan, josta näkymät alas laaksoon ovat huimaavat samoin kuin ne natisevat portaat. 

Potamin polku kulkee virtaavan puron vartta, jossa äänimaisema on kuin suoraan jostakin rentoutusäänitteestä. Pitkin puiden runkoja ja kallioita kiipeilevät luonnonvaraiset muratit lienevät sukua kukka-amppeleidemme köynnöksille.

Ikimuistoinen kesä on takana. Muistoineen se valaisee harmaimmankin päivän. Huristelu saaren mutkaisilla teillä oli loistokokemus. Maisemien katselu jäi tosin vähiin, kun jännitin, mitä seuraavan mutkan takaa putkahtaa. Aiemmilla retkillä minä olen saanut kuvata ja katsella maisemia. Nyt toisin päin. 
Vaihtelu virkisti!

Tallensin tämän otoksen taustakuvaksi. Joka kerta tietokonetta avatessa mielen täyttää lämpimät tunnelmat.

See you! Tuija