Perjantain pukuloistoa

Viime viikolla kirjoitin saduista, unelmista, jääkarhusta ja sifongin kahinasta. Niistä syntyi iloa ja riemua pullollaan ollut kattaus Koti meidän -elämään. 

Yläkerran pukuompelimossa valmistui yhteistyöllä suloistakin suloisempi pehmeän pullea jääkarhuasu. Kiitos ideasta kuuluu Jeminalle! Hämeenkadun hulinassa rekan lavalla oli ollut lämmin olo. Kuvan jääkarhustamme löydät Instagramista.

Perjantaina seurasin onnellisena kamerani linssin läpi punaisen sifongin hulmahtelua kolmella erilaisella estradilla. Puku matkasi ystävän avulla kaukomailta Villa Iirikseen jo marraskuussa. Pitseineen ja paljetteineen se oli toiveiden täyttymys. Kiitos Kirsi ja Cecilia!

Kampauksen teimme yhdessä kihartaen ja kähertäen. Meikin salaisuus oli Stockmannin Mac -pisteestä loistavan palvelun avulla ostettu huulipuna All out gorgeous. Glitterin myyjätär puolestaan näpersi korvakorut mittatilauksena. 

Siirtymiset paikasta toiseen sujuivat tyylillä pitkässä perintöturkissa. Viime viikosta saimme taas pari uutta välkehtivää helmeä elämämme helminauhaan.

Rakkain ajatuksin, Tuija

Korurasia

Te lukijat, jotka seuraatte Koti meidän -tapahtumia joko Facebookissa tai Instagramissa tiedättekin jo, mitä sain lahjaksi tuossa yhtenä iltana. Tottahan toki tiesin, että rasioita on kaikenlaisen muun ohessa tekeillä, mutta ikioma Tuija -rasiani pääsi kuitenkin yllättämään minut täydellisesti. 

Tuijan puuaines on pehmeää, aromaattista ja hyvin lahonkestävää. Toivottavasti minusta inspiraation tuoneena ihmisenä löytyy samoja ominaisuuksia. Tuijat on sypressikasveihin kuuluva havupuusuku. Pehmeä puu on helppoa työstettävää, mutta samalla myös kolhuille altis. 

Iltapäivällä pakkasin koppaani hellästi asetellen uusimman rasiani, pyöröpuikonpäiden telineen ja jo vuosia sitten saamani puikkorasian, jossa säilytän sukkapuikkojani ja isoimmat virkkuukoukkuni. Pihalla pilkisti vielä sopivasti päivän valo ja kirpeä tuulenhenkäys ennusti äskettäin alkanutta lumisadetta, joka hiljalleen leijailee peittämään vihreyden alleen. 

Kamera kaulassa keikkuen asettelin kuvauskohteeni sammalmättäille kohmeisin sormin. Räpsin liudan kuvia, joista illemmalla sisällä kodin lämpimässä valikoin tietokoneen isolta näytöltä sopivimmat tähän tarkoitukseen.

Ikivanhan kiviaidanteen punertuneet lehdet olivat oiva tausta. Pihapiirin kasvit vaikuttivat valmiilta ottamaan talven vastaan. Minäkin vähitellen. 

Uusi lumilapio voisi auttaa asiassa. Jo viime talvena ihastuin Fiskarsin isoon lumilapioon, joka taisi ollakin lumentyönnin, kun tarkemmin muistelen. Sillä saisi oivallisesti parvekkeen puhtaaksi lumimyräkän jäljiltä. 

Kuvaussessioni jatkui sisällä pehmeän villaneuleen suojissa. Korurasia kätkee sisälleen minulle tärkeitä muistoja matkamme varrelta. Näihin en ole tarvinnut suuria seteleitä, eikä Laurikaan sen puoleen. Minusta ei saa tekemälläkään timantti-ihmistä. Nämä edustavat tunnelmia, mielentiloja ja muistoja, joihin saan kosketuksen laittamalla sormuksen sormeeni, pujottamalla riipuksen kaulaani tai vain kurkistalla rasiaan mieleeni palaa monia hyviä hetkiä yhteiseltä taipaleeltamme. Luovuutemme taivaltaa käsi kädessä.

Valkeisiin kiviin on talletettuna Kreikan auringon lempeys. 

Kuvien riipuksen on tehnyt taiteilija Alek Lindus, joka työskentelee Manolateksen vuoristokylässä Samoksen saaren pohjoispuolella. Jos suuntaat kyseiselle saarelle niin tuo kylä puoteineen, jos mikä on käynninarvoinen Loukas Tavernaa unohtamatta.

                                                      Kiitos Lauri!
                                        <3 Tuija
                                        

                   

Vielä on kesää jäljellä...

Aamusella kesäkamarissa herättyäni kömmin lämpimän peiton alta aamun viileyteen. Mielessäni välkähtävät kauniit muistot kesän koskettavimmista hetkistä.

                          Tuulikanteleen helkähdys.
                           Raikas kilahdus.
                            Virkistys.

                    Pelakuiden hoivaaminen on lempipuuhaani.
                    Rakkautta ja sitä vaaleanpunaista lannoitetta
                    sadeveteen sekoitettuna. 
                    Kuivahtaneiden kukintojen nyppiminen. 
                    Meditatiivista ja rentouttavaa.

               

Mårbackani hehkuvat ulkoportailla saatuaan lämpimästä syyskesästä puhtia kukintaansa. Öiden viilentyessä niiden on syytä päästä sisätiloihin suojaan. 

Lähimetsässä mieli rauhoittuu ja olo seestyy. 
Millainen on sinun lähimetsäsi? 
Mikä siitä tekee erityisen?

Syystunnelmiin virittäytyen, Tuija