Lokakuun kukoistus

Lokakuun ensimmäinen sunnuntaiaamu valkeni usvaisena. Päivän mittaan ilma tuntui lämpimältä ajankohtaan nähden. Lehtien ruskan sävyt paljastivat kuitenkin todellisuuden. Illansuussa aurinko valoi lämpimiä säteitään viistosti pihapiiriin. Kuljeskelin pitkin tonttia kumisaappaissani ja keräilin siemeniä metsikön  akileijoista ja hiirenvirnoista. Ripottelin niitä sinne ja tänne kokeakseni tulevana kasvukautena taas iloisia yllätyksiä siellä ja täällä. Alan taipua uskomaan, että säntillistä kukkamaata on ihan turha minun havitella. Annan kaikkien kukkien kukkia sulassa sovussa ja nautin silmänruoasta. Punervat maitohorsman lehdistöt ovat hurmaavia haituvineen.

Kuistin suojassa katoksen alla amppelissa suloinen petuniani voi hyvin edelleen ja tuo iloa päivittäin. Valkeat kukinnot oikein hehkuvat syysmaisemassa punamultaseinää vasten. Lempipuuhaani on nyppiä kuivia kukintoja pois, mikä lie auttanut kukinnan jatkumisessa.  Sääennusteen pitäessä paikkansa kukkailoa riittää vielä ainakin tämän viikon. 

Lokakuu jatkukoon loisteliaana. Lempeä sää raikkaine aamuineen ja usvaisine tunnelmineen on eliksiiriä sisimmälleni. Katseeni poimii kauneutta ympäriltäni, mistä saan hyvää oloa ja elämänvirtaa. Kurtistuneet lehdet ja käppyräiset oksat saavat minut seisahtumaan niiden äärelle. 

Syksyssä on oma hohtonsa kuten kaikissa vuodenajoissa. Olisi mukava lukea kommenteista, millä mielellä sinä syksyä otat vastaan? 

Sumu-utuisin terveisin Tuija

 

Syysmietteissä

Syyskuu tuli yllättäin. 

Elokuu jäi sumuharson taa. 

Vähitellen vire syysiloihini on viriämässä.

Silmukka ja kerros kerrallaan. 

Märbackat ilonain.

Launtaisauna ja nämä syyskuisen ilta-auringon säteet muistuttivat bloggaamisen inspiraationkin heräilevän vähitellen. Tee asioita, jotka tuottavat iloa -teksti luki kortissa, jonka yhtenä aamuna nostin aamun ajatuksia herättelemään. 

Valo ja värisävyt syvenevät syksyn tullen ja niihin pysähdyn aina, kun mahdollista. Saan voimaa kauniiksi kokemistani näyistä. Melankolia -sana kuvastaa jollakin tapaa kesästä luopumisen olotilaa, mutta luettuani sanan tarkemman merkityksen en käytäkään sitä, koska haikeutta tämä on. Ei sen vakavampaa. Koronan jälkeistä väsymystä ja kaipuuta aurinkoon. 

Muistin virkistämiseksi kurkistin, mitä aiempina syksyinä tänne olen kirjaillut niin samoissa tunnelmissa olen miltei kyynelsilmin päästänyt irti kesän kepeydestä. Liehuhelmat ja varvastossut ovat lempiasujani, joilla ei valitettavasti näissä maisemissa enää pärjää. Onneksi ihanat kumisaappaani tuovat myös iloa sadesäähän ja villasukissa viihdyn vuoden ympäri. Juu, ne saa survottua flipflopeihinkin tarvittaessa. 

Kuvien parissa voisin viettää tovin jos toisenkin, koska niiden myötä pääsen mieluisiin tunnelmiin ja lukemattomien kirjojen myötä löytää itsensä vaikka minkälaisista maisemista. Mielikuvituksin siivin lennähdän kohta rakkaalle rannalle tepastelemaan. Kiitollisin mielin muistelen menneen kesän toteutunutta haavetta, johon kuului pino kirjoja ja lokoisaa oloa parhaassa seurassa. 

Tunnelmallisia syysiltoja ja kynttilän valoa Sinulle 

<3 tuikku alias Samos in my mind

Tuokiokuvia Villa Iiriksen syksystä 2021

Kotielämämme keskiössä on tämä isoin tilamme, jota saliksi kutsumme. Siellä syödään, soitellaan, jutellaan, levätään, ideoidaan, luetaan, seurustellaan, puuhaillaan, pelaillaan ja nautitaan kodin lempeästä tunnelmasta. Neliöitä on pienen yksiön verran.

Pöydälle kertyy etenkin minun kirjojani ja lankakeriä. Lehtiä on kumpaisellakin pinoissa. Ne ovat osa arkeamme, joka koostuu innostavista asioista ja tekemisistä. 

Tumma puu kalusteissa ja vaaleat helmiponttipaneelit seinissä ovat valinta, johon olemme edelleen tyytyväisiä. Väripilkut tulevat sitten vaihtelevista tekijöistä. Lokerokaappeihimme löytämämme turkoosit nupit tuovat Samoksen hyvät tunnelmat mieliin. Keittiön väliköstä pilkistävä löytökaappi on samaa sävyä. Rompetorilta aikanaan ostamani karttapallo hurmasi väreineen ja onkin yksi kotimme lempiesineistä, joista useimmat ovat kulkeneet matkassamme jo kauan. 

Pallolamput kattovalaisimiksi ostimme Ikeasta heti alkuvuosina. Niiden yksinkertainen muotokieli sopii meidän tyylimme höysteeksi. Antiikkisten tammituolien verhoilut olen vaihtanut monta kertaa aina kulloiseenkin tilanteeseen sopiviksi. Nämä viimeisimmät tein Indiskan paksusta puuvillapöytäliinasta, jonka pintakuvio sopi mainiosti tuolien kaarevien selustojen pariksi. Valkeat pellavaverhot ovat eleettömät kehykset korkeille alkuperäisille ikkunoille. 

Ympäri Eurooppaa matkannut kapsäkki on pullollaan erilaisia lankanyssyköitä ja retkikoppa on aina hyvä olla valmiudessa seikkailuihin. Lukeva tyttö -patsas oli isöäidilläni kaakeliuunin reunustalla ja muistan, kuinka sitä ihailin. Ihanaa, että se seurailee tuolta kaapin päältä meidän puuhiamme. 

 

Kirpputorilta löysin tuon suloisen pullukan korin, jossa on lankoja, mitäpäs muutakaan. Tuoksupielikistä leyhähtää raikas sitruunainen tuoksu, kun sen lehtiä sipaisee ohi kulkeissaan. Pyöröpuikkolaivani kuljettaa tarpeellisen puikkopataljoonan erilaisiin neuletöihin.

Vuosi sitten paikallislehden toimittajan vierailtua kodissamme jäi mieleeni hänen tuntemuksensa vanhan talon hengestä, joka on säilynyt remonttien saatossa. Ainutlaatuinen rauha sulkee syleilyynsä, kun antautuu sille aistit avoinna ja mieli herkkänä. 

Tunnelmallisin sunnuntai-illan terveisin Villa Iiriksestä! Tuija

 

Syystunnelmissa

Käväistyämme pääkaupungin vilinässä tänään tuntui ihanalta sytytellä kynttilöitä ja nauttia kodin rauhasta aamun hiljaisina hetkinä. Tärkeintä oli tavata rakkaita ja viettää aikaa heidän seurassaan. Samalla tuli kierreltyä kantakaupungin kauniiden talojen lomassa katuja sinne tänne rattaita lykkien piiperoisen päiväuniaikaan.

Yksi yö hotellissa aamiaisineen tuntui kuin olisi piipahtanut jossakin aivan muussa maailmassa pitkän hiljaiselon jälkeen. Kotiaamun hämärän hyssy tuli tarpeeseen ihmisvilinästä toipuakseni. 

Syksyn tuloon kuuluvat rituaalit rytmittävät elämäämme. Puulieden vierelle ilmestyy iso pino polttopuita, Unelmaa laitellaan talviteloille ja terassin kukkaset ottavat kukin tavallaan viilenevät säät vastaan. Loppukesän alehyllystä pelastamani pelakuut kukoistavat rehevinä, mutta daaliat ovat surkeina kylmyyden nahistettua niiden lehdet ruskeiksi. Juurakot on pikapuoliin laitettava kuivahtamaan talvisäilytystä odottamaan. Kukkakimppuun löysin vielä kuitenkin muutaman kukinnon lounaskattauksen somisteeksi. Keväällä kukkapenkkiin huiskaisemistani siemenistä on noussut sykähdyttäviä kukkia, joista on ollut iloa jo pitkään. 

 

Syysmelankolia kiepautti minut tänään taas kerran kahden vuoden takaisten Samos -kuvien pariin. Vietimme tuolloin ikimuistoisen viikon saaren syyskesästä nauttien. Kaikkialla oli sesonki loppumaisillaan, mikä sopi meille vallan mainiosti. Tiriseviksi paistetut sardiinit rantaravintolassa ja valkosipulinen vegepita-annos kulmakuppilassa palaavat säännöllisesti makumuistoihini. Vesi oli lämmintä ja olotila auvoinen. Kaduilla ja kujilla oli ihanaa kuljeskella. Vielä joskus taas saamme kokea tuon ihanuuden. 

Matkapostaukseni kahden vuoden takaa löydät linkkiä klikkaamalla. Unelmakartta johdatti tuohon seikkailuun tai ainakin niin haluan uskotella itselleni. Lohdutan itseäni, että seuraava seikkailu tulee olemaan kaiken odotuksen arvoinen. Moni tuttu paikka ja uudet reitit ajatuksen tasollakin saavat sydämeni hyppelehtimään pelkästä ajatuksesta. 

Tämä teksti lähti kulkemaan omia polkujaan, mutta olkoon menneeksi. Matkalaukut oli pakattuina ja autossa talvirenkaat lokakuussa 2019. Lähdimme matkaan 'lähikentältä' Joensuusta, mikä lisäsi seikkailuun hilpeitä sävyjä. Ajomatka Itä-Suomeen kesti kauemmin kuin lento Pythagorioniin. 

Samos in my mind -blogini on viettänyt postauksineen hiljaiseloa. Instagramissa sen sijaan videoita ja kuviani olen jakanut sitäkin runsaammin alati kasvavalle seuraajien joukolle. Jospa alkaisin taas kirjoittamaan blogiinkin, koska materiaalia on riittämiin. 

Olisi kiva saada kommenttilaatikkoon viestiä, kuka näitä sepustuksiani lukee ja millä mielellä? 

Syysmatkaunelmin, Tuija

Hyvän mielen syysajatuksia

Kotiin tullessa verannalla tuoksuu ensimmäisenä sitruunainen iki-ihana tuoksupielikki, jonka ostin kesäretkellä Fiskarissa Puutarha Ruusupavun hurmaavasta tarjonnasta. Ystävällinen ja avulias puutarhuri ehti kiireisenäkin hetkenä rauhassa palvelemaan ja sai asiakkaan kokemaan itsensä tärkeäksi asioineen. Komeat Mårbackani, jotka sieltä ostin "matkamuistoiksi", kukkivat komeasti yläportaalla metsänvihreiden parioviemme edustalla ruskeassa vähän räjähtäneessä pajukorissa.  

Lasiverannalla pelargoniat viihtyvät ja voivat hyvin vielä pikkupakkasillakin. Viime vuonna taisi olla ennätys, kun vasta joulun alla siirsin ne talvehtimaan sänkykamarimme viileälle ikkunalle. Minulla ei ole sydäntä riipiä hehkeitä kukintoja ja heittää murusiani kompostiin. Teen parhaani, että mahdollisimman moni selviäisi hellässä huomassani ensi kesää sulostuttamaan. 

Entisaikaan äitini kertoman mukaan tuoksupielikki oli yleinen kukka mm. pappiloissa, jossa sen lehtiä leyhyteltiin, kun taloon tuli vieraita. Näin teen minäkin nyt, mutta ihan vain omaksi iloksemme. Nuuhkin tuoksua ja ihastelen lehtien hienoja muotoja. Sormiin tarttuu eteerinen häivähdys, joka muistuttaa välimerellisiä tuntemuksiani.

Iltapäivän valo siivilöityi tänään aiemmin kauniisti muhkeisiin pelakuiden kukintoihin. Kuten näkyy syyssesonkimme kukat ovat nämä, jotka ilahduttavat meitä koko kesäkauden pakkasiin asti. Valkeat dahliat terassilla puskevat yhä vaan toinen toistaan komeampia kukintoja ja Sävel -ruusukin on taas kukassa. Kosmoskukat ja malvat ovat juuri nyt komeimmillaan. Pinkki sävy oli vain yllätys. Se riitelee saunan seinän punamullan kanssa, mutta vihreyden keskellä ne näyttävät pirteiltä väripilkuilta. Ensi kesäksi perustan vielä isomman kukkaniityn, josta voin poimia iloa itselle ja muillekin. Minulle sopii yllätyksellinen, villi ja vallaton kukkailottelu, josta ilmestyy milloin mitäkin. 

Viikossa syysillan hämärä laskeutuu aina vain aikaisemmin. Saunailtaa valaisi valoketju kesäkeittiöltä terassin reunaustalle. Odotin näkeväni lepakoita, mutta ei ollut niiden lentoaika siinä hetkessä.

Viime viikolla oli monta ilahduttavaa kohtaamista. Yksi ylitse muiden oli nainen koiranulkoilutustakissaan, joka kertoi edelleen seuraavansa blogiani ja kehui kuviani. Sydämessäni läikähti kiitollisuus ja hyvä mieli valtasi ajatukseni. Muistan kuinka samainen ihminen istui kerran vuosia sitten kylmässä saunassamme ja uhkasi jäädä sinne asumaan. ;) 

Kesän kääntyessä vääjäämättä syksyksi koen haikeutta ja ikävä valoon on suunnaton. Voisinpa teleportata meidät rakkaille rannoille tallustelemaan ja mutustelemaan makoisia eväitä aaltojen loiskuessa rantakallioihin. Tosin luin, että tuollaisessa siirto-operaatiossa ihmiselle kävisi kalpaten  eli varpaiden liottelu merivedessä saa jäädä mielikuvittelun varaan. Olisikohan sama, jos vain laitan isoon vatiin Meinebase -suolavettä ja hipsuttelen jalkojani siinä silmät kiinni kuunnellen tinnitusmasterini aaltojen kohinaa kirkasvalolampun luodessa illuusion etelän valovoimasta? 

Eilen sytyttelin kynttilöitä valaisemaan perjantain makoisaa sushi-illallista, joka siirsi mukavasti kotitunnelmaan. Söimme ensimmäistä kertaa keittiömme uuden saarekkeen äärellä, mikä osoittautui toimivaksi ja viihtyisäksi puulieden lämmittäessä viilennyttä iltaa. 

Tänään minun piti laittaa alakerran tuplaikkunat paikoilleen, mutta se jäi aikeeksi. Huomenna ryhdyn toimeen, koska nyt on oivallinen aika tilkitä ikkunat ja teipata ne talven varalle.  Kahdeksan kuukauden kuluttua teipit sekä tilkkeet revitään pois ja ikkunaruudut asetellaan taas kesäsäilöön rapunaluskomeroon, joka on kuin suunniteltu niille. Tämä perinne on yksi ihanimmista asioista vanhassa talossa. Luonto tulee lähemmäksi ikkunaruutujen vanhojen lasien läpi. Ikkunalasit ilmakuplineen ovat osa vanhan viehätystä. Natisevat lautalattiat, kitisevät peiliovet ja elämän jäljet antavat perspektiiviä sekä armollista näkökulmaa elämään, jossa siinäkään meistä kukaan ei tule valmiiksi eikä täydelliseksi. Onneksi niin! 

Tässä yhdessä luetuimmista postauksistani kerron JIM -tekniikasta. Tänäänkin tämä tähän tuotokseen käyttämäni aika on ollut jotain ihan muuta ja voi kuinka virkistävää ja inspiroivaa. Syy, miksi jätin tuplat sikseen ja heittäydyin flown valtaan. Kuvat ja kirjoittaminen ovat elämäni suola, vaikka se merisuola, jota niin hillittömästi ikävöin. 

Syyssaunan jälkeisin tunnelmin, Tuija

 

Työn alla...

Työn alla on yhtä sun toista... 

Työpisteenikin muutti yläaulaan ja suunnitelmat säilytysratkaisujen suhteen ovat vaiheessa. Tulin vain pikaisesti huikkaamaan "Hei!". 

Arvontaa on tulossa, kun saan johtosotkut selvitettyä ja uudistuksemme kestävät päivän valon. Postipaketista kuoriutui viime torstaina jotakin niin ihanaa, että luulen näkeväni unta. 

Einar -sedän vanha työtuoli on loistava kiikkuominaisuuksineen. Nitinään auttanee jokin ihmerasva.

Valoa ikkunassa! Tuija

Ompelupistos

Mukavalta tuntui aloittaa marraskuu näin kauniilla päivällä sään suhteen. Maisema vaikutti talviselta, vaikka lunta ei vielä maassa olekaan. Aurinkoinen aamu ja rapsakka keli olisivat myös aivan ihanteellinen joulusää. 

Huomaamattani sukkaa neuloessa ja pyhäpäivän rauhasta nauttiessa ikkunan takana alkoi hämärtyä. Kynttelikkö luo lempeää tunnelmaa pimenevään iltaan, joka täällä metsien siimeksessä on tummaakin tummempi. Täysikuu mollottaa taivaalla ensi viikon lopulla ja valaisee lähitienoot satumaisesti. 

Ajatukseni kiipesivät yläkerran Singerin kupeeseen. Ahkerassa käytössä aikansa palvellut Fanny -mamman perintökone antoi sananmukaisesti minulle pikkutyttönä pistoksen, joka herätti kipinän ompeluun. Muistan, kuinka innokkaasti seurasin vieressä äitini hurruuttelua ja kysyin: Mikä tuo on? Samalla tökkäsin sormeni suoraan neulan alle. Tyynen viileästi käsipyörää pyöräyttäen äitini sai vapautettua sormeni pinteestä. Muistona tuosta oikean käden etusormessani on kynnessä kolo. Ihmeellistä on, että tapahtuma ei aiheuttanut päinvastaista reaktiota. 

Ompeluksia on viime aikoina valmistunut harmillisen vähän. Uskon kuitenkin, että niidenkin aika taas tulee.

Muistoissaan, Tuija

Talviaikaan

Talviaikaan paperiroskat päätyvät kotimme uuneihin sytykkeeksi, joten on oivallista kerätä ne tähän Bulevardilta löytämääni kauniiseen Les sac en papier -pussukkaan ollessani runollisella tuulella. Arkisempina hetkinä voin kääntää näkyviin tekstin The paper bag. Vaihtelu virkistää pienissäkin asioissa.

Tummanharmaa Granitista vuosi sitten alennusmyynnistä löytämäni kylmälaukku kätkee nyt sisälleen uudet mustat kauppakassimme. Tämä on pieni, mutta iso helpotus ruokakauppakäyntiimme varsinkin, kun lempikauppakoppamme on todellakin kadonnut kuin tuhka tuuleen. Jos Turun suunnalla näette yksinäisen Ikean Bastant -korin lojuvan jossakin Portsan liepeillä niin ilolla otan tiedon vastaan ja lähden kiireen vilkkaa sitä kotiin hakemaan. Toisaalta sydämestäni toivon sen löytäneen yhtä hyvän kodin kuin meillä sillä oli. Kiitos vuosikausien  loistavasta palvelusta!

Lämmityskaudella on Tiirinkosken tehtaalta ostamani Iris -harjasetti ahkerassa käytössä, kun polttopuista vääjäämättä tulee roskia lattialle. Sehän ei juurikaan harmita, kun on näin suloinen apulainen lakaisemassa.


Kesäkaudelle täytyy nyt viimeistään sanoa hei, hei ja toivottaa tämä hämyinen aika tervetulleeksi. Huiskulan vaaleanpunaiset ihanuudet ovat edelleen kukkia täynnä. Niidenkin taitaa olla yhtä työlästä antaa periksi talven tulolle kuin minun. Verannalla vielä tarkenee kynttilänvalossa, kun laittaa villaista ylle ja lämmintä juomaa lempikupposeen. Toivon, että yhteiselo hämärän yli Mårbackojeni kanssa jatkuu yhtä hyvin kuin tämä alkuhuuma. Eikös olekin hurmaavan puuterinen sävy kukinnoissa?

Millainen on hyvä blogi? oli jokin aika sitten aiheena Bellablogit sivuston Esmeralda's blogissa. Monessa asiassa olen samaa mieltä kuin blogin kirjoittaja Essi, jonka ajatuksia voit lukea tästä: Klik!

Kuvat ratkaisevat useimmiten jäänkö lukijaksi tai seuraanko aktiivisesti päivityksiä. Tosin innostava, kiintoisa aihekin riittää viemään mennessään. Instagramiin myönnän olevani koukussa. Viehättävien kuvien selailu on hauskaa.

Lukijapostit ovat bloggaamisen mukava mauste. Yllättäviä blingahduksia sähköpostiin tupsahtelee ja väkisinkin nousee hymy huulille kommentteja lukiessani. 

Ilahduttavaa on, kun inspiraatiolla syntyvistä jutuistani on iloa myös muillekin ihmisille, monille tuikituntemattomille, mutta jollakin tapaa ajan myötä tutuiksi tulleille. Puhumattakaan teistä, joista on tullut blogiystäviä. Niin ja te ystävät, sukulaiset ja tuttavat, joiden tiedän seuraavan hissuksiin omissa oloissanne merkkiäkään jättämättä. 

Vuosi sitten ottaessani bloggaajan haparoivia ensiaskelia jännitin jokaista julkaisua ja kuvien valintaan saatoin käyttää julmetusti aikaa. Tärkein anti alkutaipaleelta oli kuitenkin se, että sain valtaisasti valoa ja iloa uudesta harrastuksestani arjen keskelle. Se tunne, kun uusi idea muhii ajatuksissa ja odottaa muotoutumistaan on oikeastaan parasta tässä puuhassa. 

Uusia ovia on avautunut, kun olen löytänyt itsestäni rohkeutta kurkistaa sisään ja loikata mukaan aaltojen vietäväksi. Valokuvaaja Krista Keltanen on taitaja, jonka viitoittama polku on unelmani. Jonakin päivänä ripustan kuviani esille, jos en muualle niin ainakin yläaulaan ostamaani kehykseen. 

Onnellisia hetkiä hämyisään lokakuiseen iltaan! 

Tuija alias tuikku

Lokakuinen aamuhetki

Iso kuppi hellästi haudutettua inkivääriteetä kolhiintuneesta lempikupistani aamuhämärässä ja tämä näkymä salin pöydän päästä  hiljaisessa kodissa herätti miettimään aihetta postaukseen. 

Indiskan kupin olen saanut vuosia sitten joulupaketin kätköistä. Vanhassa lasipurkissa majailevat valkoiset kynttilät, lomailevat puupuikot sekä Kefalonian  kalkkiset kivet Myrtoksen rannalta loikoilevat pohjalla. Purkki pullollaan hyvää mieltä!

Tarjokkaita olisi monia, mutta nämä pääsevät tänään päivänvaloon

Kuivatettavat kirvelinoksat.

Uudet perunat.

                           Jäätyneet sydämet.

                           Propellilamppu.

***********************************************************************

Alkuviikolla pihapuuhissani mieleeni muistui, että isossa padassa saunan edustalla saattaisi olla mukuloita. Aikani multaa möyhittyäni löysinkin kelpoannoksen lounaalle. Juhannusta vietimmekin tänä suvena melko samanlaisissa asteissa, tosin sillä erotuksella, että juhannuksena lisänsä toi viiltävä pohjoistuuli. Nyt oli miltei leppoisampi keli. Vielä tarkenin pestä perunat ämpärissä kalikalla, mikä on lapsuudessa oppimani erinomainen tapa saada perunat näppärästi putipuhtaiksi sukkelasti. Tarvitaan vain ämpäri, vettä ja kunnon puukeppi, jolla vimmatusti vispaten tulee puhdasta jälkeä. Nyt kyllä oli jo kuoret tiukemmassa, täytyy myöntää, mutta maukkaita olivat nämä uuden sadon potaatit lisukkeineen näin lokakuussakin. 

Pakastintakin ohi mennen järjestelin ja nappasin jääpalamuotin sulamaan. Jääsydänten herkkä olomuoto sai minut tarttumaan kameraan. Miten voikaan läjä arkisia jääpaloja valkoisen posliinialtaan pohjalla olla kaunis näky kuin asetelma. Pakkohan sitä oli niitä vielä kilpaa sulamisen kanssa asetella erilaisille alustoille. Tämä puuvillakangas kontrastina on minun mieleeni. 

Nyt jos luulet minun aivan seonneen vuodenajoissa niin propellilamppu, joka viralliselta nimeltään on tuuletinvalaisin ei suinkaan viilennä vaan levittää puuhellan lämmön keittiön katon rajasta ympäri alakertaa. Taidamme joskus käyttäytyä vähän hämäläisittäin, kun harkitsemme aikamme, tässä tapauksessa liian kauan, ennen kuin toteutamme hyvän aikeemme. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 

Tämän aamusella tekeytymään laittamani päivityksen saat nyt luettavaksesi hyvän yön toivotuksena. 

Nuku hyvin! Tuija

Lauantaileipomus

Tänään lauantaina 4. lokakuuta vietettiin kansallista korvapuustipäivää, joka on alunperin ruotsalaisten keksintö. Niinpä meidänkin keittiössä pyöräytettiin ihan omat kanelipullat. 

Kitchen Aid sai ensi kertaa näyttää taitonsa pullataikinan teossa. Taikinakoukku paikalleen, kulhoon kananmuna, sokeri, lämmitetty maito ja sula rasva. Tehot kakkoselle ja jauhot lisukkeineen vähitellen joukkoon. Sitten vain ihmettelin, miten tuli valmista.  

Pellavaliinan alla pieni, sievä taikina kohosi komeasti leivottavaksi. Jaoin taikinan kahteen palaan, kaulitsin, maustoin, rullasin ja palastelin. Asettelin kierteet sydämenmuotoon pellille kohoamaan. 

Misa -puulietemme paistoi sisaruspullat kauniin ruskeiksi. Herkullinen uunituoreen pullan tuoksu leijaili yläkertaan ja houkutteli keittiöön koko perheen nautiskelemaan.

Näppärä apulaiseni osoittautui odotusteni mukaiseksi ja ylitti toiveeni. Työvälineiden pesu oli helppoa ja huoletonta sekä sydänpulla yhtä maukasta kuin kuvasta voi aavistella. 

Leppoisan lauantai-illan tervehdys! Tuija

Perjantaipaloja

Puolivalmiita tammisia sukkapuikon pidikkeitä bambutarjottimella.

Vaahterarasia jalavakannella ja jalavarasia raitakannella sekä Saarni -puikonpidikkeet.

Pyöröpuikonpäät saarnea ja tuijaa sekä saarnirasia jalavakannella.

Verstaalla on saha laulanut ja tekijäkin varmasti monta kertaa. Kitaralla ja soittojakkaralla on yhtä tärkeä rooli kuin toimivilla työvälineillä, joilla syntyy kauniita puuesineitä näppärin sormin.

Lokerojen kätköistä saattaa löytyä pala tummaa suklaata. 

Maistuis varmaan sullekin. 

Makoisaa viikonvaihdetta!

Terveisin Koti meidän tmi

Kuivuriritilän uusi elämä

Tänä perjantaina puhtia ei ollut samaan malliin kuin viikko sitten. Tosin siitä asti on tämä postaus uinunut mieleni sopukoissa. Joutilaisuus antaa sijaa luovuudelle.

Jokunen vuosi sitten talvilomalla meille tuli into kylään. Se sai meidät ihan pikkuisen kurkistamaan salin parketin alle ja sen alla olleen muovimaton, alimmaisena lymyilleen lastulevyn alta se sitten löytyi. Haaveilemamme lautalattia, jonka muodonmuutos tasoitteen peittämästä, rujosta paikkaillusta alusta huolimatta toteutui sitkeydellä ja lukemattomilla työtunneilla. 

Kuvassa näkyvän kaapiston paikalla on aikanaan ollut kaakeliuuni, joka on joutunut puretuksi 70 -luvulla. Sitä paikkailtua lattiaa ja tasoitetta oli juuri siinä kohdassa reilusti. Kaakeliuunin paloja on löytynyt tontilta maahan peitettynä ja sen surullisen kohtalon muistoksi ostimme kolme isoa kynttilälyhtyä, joiden välke pitää yllä haavettamme tulisijasta. 

Tuplaikkunoiden yläkarmiin on lyijykynällä kirjoitettu vanhalla kaunokäsialalla  Ruokasali, joten sanomattakin on selvää tämän huoneen nimi. Salissa on mukava oleilla yhdessä ja erikseen, oman väen kesken ja ystävien kera. Ison ruokapöydän ääressä mahtuu puuhailemaan ja aterioimaan. 

Keittiön seiniä kiertää rintapaneeli, joka on mitoitettu T -ikkunoidemme mukaan. Yläosa on tapetoitu raitatapetilla ja kattolistan vierustalla kulkee Vanamo -boordi. Halusimme jatkaa samaa tyyliä salin puolella, mutta sen tapetoimme hillityn vaniljansävyisellä himmeäraitaisemmalla tapetilla.

Salin patterien ritilöitä mietimme pitkään ja hartaasti. Kaupasta löytyvät valmiit eivät tuntuneet sopivilta. Taas kerran tuntui, että kaikella on tarkoituksensa, kun lopulta Lauri oivalsi ratkaisun olevan lähempänä kuin arvasimmekaan. 

Isoisän aikaiset vanhan kuivurin ritilät olivat vuosikausia puuhun rakennetun majan alakerran seininä, mutta rakennelman alkaessa ajan saatossa huojua uhkaavasti siitä saimmekin oivalliset suojaritilät pattereille, jotka olisivat muutoin pilanneet salin harmonisen kokonaisuuden.  Tämä kuvastaa meidän tapaamme elää ja olla osana tämän talon tarinaa.

                         Perjantai-illan tarinoin, Tuija