Kesäkuun tunnelmia

Koti meidän -blogin kymmenes vuosipäivä lähenee ja postaustahti sen kuin hiljenee. Haitanneeko tuo, kun arvelen harvan lukijani viettävän aikaansa internetin syövereissä kesäsään helliessä mailla ja merillä, lähellä ja kaukana. 

Ole hyvä, kuvakimarani kesäkuulta...

 Leppeitä kesäpäiviä sinulle, missä sitten tämän postauksen äärelle eksytkin.

<3 Tuija

Portti kesään

Viikko sitten lauantaina ajelimme perinteiselle kevätretkellemme Mustilan Arboretumiin Elimäelle. Sää vaihtelevine auringon pilkahduksineen ja sateen ripsauksineen oli oivallinen. Ilma oli raikasta ja hyvää hengittää. Tärkeintä näillä retkillämme on rauhaisa käyskentely lumoavassa metsässä. Oma suosikkini on tuijapuiden sankka metsikkö, jossa voisin mietiskellä pitkäänkin. Siellä on aivan oma erityislaatuinen tunnelma kaimojeni keskellä.  Hemlokkimetsän neulasmatolla on hyvää tekevä vaikutus. Sielläkin on suorastaan salamyhkäinen oma maailmansa, jota voi ihmetellä hyvillä puupenkeillä kalliolohkareiden vierellä.

Keltaisella merkityn polun varrella löytyi jo jonkin verran kukintaansa normaalia aiemmin aloittaneita alppiruusuja ja atsaleoja. Älä vain kysy niistä mitään tarkemmin, koska minua kiinnostaa ensisijaisesti niiden suloiset värit ja muodot. Lähestyn monia asioita tunnelma edellä ja se on minulle antoisin tapa katsella maailmaa ympärilläni. Tietoahan löytää muualtakin sitä sinnikkäästi etsiessään. https://www.mustilapuutarha.fi/VieraileMustilassa/Arboretum  sivustolla kannataa käydä, jos kiinnostuksesi herää. Huomenna on itse asiassa Alppiruusujen päivä, jossa on ohjattuja kierroksia. 

Aluksi kuvittelin, että tällä kertaa en ota yhden yhtäkään kuvaa, minkä arvasin olevan miltei mahdoton tavoite. Silmääni hivelevien yksityiskohtien tallentaminen on inspiroivaa eli sitä jotain ihan muuta arjen vastapainoksi. 

Tuo alakuvan punamulta-aita on piirtynyt mieleeni jo vuosia sitten ja edelleen sellaisesta haaveilen tuohon Punalan kulmalle rajaamaan näkymää kylätieltä. Se on kuitenkin listallani ei niinkään kärkisijoilla. 

Mustilan retki alkaa ja päättyy punaiselta  kahvilarakennukselta, jonka pihamaalla on taimimyymälä. Ihmisten vilinä sai meidät mennen tullen jatkamaan matkaamme vikkelästi. Poluilla löysimme kaipaamamme levollisen tunnelman, josta sai virkistystä toukokuun lopun päiviin. 

Huomaamattani omenapuuhun on putkahtanut viime aikoina hurmaavia kukkia valtavasti. Onneksi hallayöt eivät olleet nipistäneet niitä. 

Kummalliset sääolot valitsivat toukokuussa, kun vielä toissa viikolla oli täysi kesä ja loikoilin parvekkeella aurinkolavetillani leikkimässä Kreikkaa. Tällä viikolla lakki päässä ja sormikkaat käsissä pelastivat kylmettymiseltä. Itse asiassa pukeuduin samoin kuin syyskylminä päivinä tai leutoina talvipäivinä. Eipähän iskenyt vilu!

Harvoinpa olen kuvannut omenapuunkukkia villatamineissa, mutta ne pitävät parhaiten kylmän loitolla. Oikeastihan käytän villasukkiakin kesät talvet. Ainoastaan helteellä varvastossut ovat paras vaihtoehto. 

Elokuussa tulee kymmenen vuotta täyteen siitä, kun julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni, josta alkoi tämä seikkailu kuvien ja tekstien maailmassa, joka on tuonut kaikenlaista mukavaa mukanaan. Olisi mukava kuulla, onko seuraajissa pitkäaikaisia lukijoita. Olisi ilo lukea kommentteja, mikä sinut on pitänyt mukana matkassa? 

Instagramin eriskummallinen toimintatapa jättää näyttämättä monia kiintoisia kuvia, joten siitä aion taas pitää lomaa. Syksyn kolmikuinen irtiotto teki hyvää. Jospa taas jättäisi sen omiin oloihinsa... ja keskittyisi bloggaamisen ihanuuksiin. Kirjoittaessa on ihanaa uppoutua omiin maailmoihinsa ja kypsyttely sekä ideointi onnistuu vaikka minkä muun puuhan ohessa tuolla ajatustenvirrassa. 

Telttailu on alkavan kesän haavelistalla ja vanhoissa tutuissakin paikoissa olisi mukava piipahtaa. Raaseporin seutu ja varsinkin Tammisaaressa YLP! pizzeria on must go -listallani. Hailuodosta haaveilen ja veneretkestä saareen tai Unelmalla saaren kupeeseen köllöttelemään. Niistä tuonnempana, jos/kun on tunnelmia jaettavaksi. 

Kesäkuisin terveisin Tuija

 

Kesän enteitä

Saunan terassilla vilvoitellessani näin sieluni silmin nämä kameran muistikortille tallentuneet kaunottaret kukoistuksessaan. 

Pääsiäisen lämpöaalto herätti ainakin sinivuokkojen nuput kurottelemaan kohti aurinkoa ja lämpimällä seinän vierustalla piti kuvaamani taas kerran valkeita ja purppuraisia pikkukukintoja. Kaivelin pölyisen kamerani esille. Akku olikin latausta vailla ja kuvia muistikortilta siirtämättä kuvatiedostoihin. Sieltä nämä toiveikkaat kesäkuvat pullahtivat silmieni eteen. Vuokkojen kuvaus siirtyi huomiselle. 

Hyvä mieli, kun kesäiset kukkakuvani valoivat uskoa, että taas kohta tympeän sotkuinen kukkapenkki näyttää herkulliselta kaikkine kasvustoineen. Joskus haaveilin selkeästä yksivärisestä istutusalueesta, mutta tosiasia on, että hurmaavinta on antaa kaikkien kukkien kukkia vallattomasti vieretysten. 

Umpijäisissä valurautapadoissa pitäisi olla kehkeytymässä tulppaani-iloa. Jännittävää, miten käy. Itselleni tyypillisesti en muistanut merkitä, mitä mihinkin asettelin odottamaan kevättä. Luulin mieleeni painuneen tismalleen, mitä mihinkin sujautin talvea viettämään. Toisin kävi.

Ruusut ovat väliaikaisessa sijoituspaikassaan, josta näyttää muotoutuneen vakituinen. Kerran vuosia sitten istutin ne odottamaan seuraavaa kevättä ja vielä ei sitä hetkeä ole tullut. Ne ovat osoittaneet viihtyvänsä tuossa kivikon laidassa iiristen ympäröiminä niin mikäs siinä. Akileijat ovat vanhaa ympäri pihaa löytämääni kantaa. Siemeniä viskomalla olen saanut ne leviämään mainiosti. Koskaan ei voi olla varma, minkä sävyisinä ne kukkivat. Kauniita aina vaan! Iiriksistämmekin suurin osa on siemenistä levinnyt. Täytyyhän Villa Iiriksen puutarhasta iiris jos toinenkin löytyä. Muutama valkea juurakkouutuus odottaa pääsyä muhevaan multaan. 

Kuvien voima on uskomaton. Voin siirtyä niiden tunnelmaan tuosta vaan ja tuntea kehossani ilon väreet ja hyvän mielen ailahdukset. 

Kevätpuuhista mukavimpia on kahlailla vesilätäköissä pitkin tonttia. Huomasin vain, että ehjät kumisaappaat olisivat aika paljon miellyttävämmät kuin vanhuuttaan hapertuneet, vuotavat yksilöt. Hyvät villasukat ovat onneksi pitäneet jalat lämpiminä. 

Toivo on saapunut viimeinkin livertämään pihakuusemme latvaan ja naakkajoukko oli päättänyt alkaa rakentaa asumusta saunan piippuun. Onneksi se saatiin purettua. Hormi veti mainiosti ja me saimme nauttia saunan löylyistä huoletta.

Villa Iiris on antiikkinen miljöö, jossa kellansävyisen päätalon vierelle lilat iirikset tuovat oivan kontrastin. Ajattelen, että kaikella on tarkoituksena ja niin myös tällä puutarhamenetelmälläni. Kokonaisuus muotoutuu luovalla otteella askel askeleelta omanlaisekseen.

Joko sinä olet kevätmielellä? Jos niin millaisella?

Kevätillan terveisin, Tuija 

 

Maaliskuu kuvina

Kevättalven paukkupakkaset valkeine hankineen tallentuvat muistoikseni maaliskuisista aamuista vuonna 2023. Kesäaikaan siirtymisessä parasta on taas kerran valon määrän huikea lisääntyminen. Aamuvarhaiset kireät miinusasteet lauhtuivat onnekseni nopeasti auringon saadessa vallan maisemassa. 

Kotikuusen latvassa ei vielä ole livertänyt Toivoksi nimeämämme mustarastas, mutta räystäiltä roikkuvat jääpuikot noroineen lupailevat kevään lähestyvän. Useimmiten lumen hupeneminen hätkähdyttää ja yhtäkkiä takapiha on valtoimenaan sinivuokkoja. Nyt sitä on vielä vaikea uskoa, kun lunta on vielä kahlattavaksi. 

Jos oikein pinnistelen niin voin kuvitella isoimman koivun jo varovaisesti pullistelevan väräillen norkkojaan. Valtavien puiden latvoihin kurkottelu on rauhoittavaa. Nuo jyhkeät puut ovat seisseet sijoillaan jo ikuisuuden. Tuo koivukin on kokenut jos minkämoista vuodenaikaa. Kohta se aloittaa taas  vehreillä lehdillään kukoistuksen kauden. 

Huhtikuu, olet tervetullut!

Aurinkoisen päivän kääntyessä iltaan, Tuija

                                                                                💚

 

Ompelurasiarakkautta

Blogiani vähänkään kauemmin seuranneelle ei tule yllätyksenä, että kädentaidot, puulajit ja niistä erityisesti tuija on lähellä sydäntämme sattuneesta syystä, joka sai alkunsa ensisilmäyksestä Kaustisilla Kalliopaviljongilla joskus kultaisella 80 -luvulla. Tarkkaan ottaen Tuija taisi tuolloin mullistaa yhden nuoren miehen elämänkulun ja myöhemmin olemme huomanneet, että sattumien summa voi olla enemmän kuin osiensa yhteenlaskettu tulos.

Elämässäkin on erilaisia lokeroita ja ulottuvuuksia, joihin tutustutaan pala kerrallaan. Tämä hurmaavista hurmaavin tuijapuinen ompelurasia sai inspiraationsa minun puolihuolimattomasta toteamuksesta, että tuollainen olisi ihana. Siis olihan minulla Jyskin musta halpisversio, joka toimi edelläkävijänä tälle perintökalleudelle. Säilön rakkaaseen rasiaani neulani, lankani ja sakseni sekä napeista kauneimmat, kunhan ehdin ne seuloa jäiseltä T-huoneeltani.

Rasia valmistui pala palalta talven pimeimpien kuukausien aikana. Sinnikästä sanoisin. @kotimeidan -instagram -tili kannattaa ottaa seurantaan, jos herää kiinnostus, miten tällainenkin ainutlaatuinen ihanuus syntyi taitajan käsissä. 

Edellisessä Helmiajatuksia -postauksessani on toisenlainen näkökulma luoviin ratkaisuihin vanhan huvilan vaalijoina. Kädentaidoilla ja kekseliäisyydellä on ollut keskeinen osa tarinassamme tämän antiikkisen hirsihuvilan kunnostamisessa meille mieleiseksi kodiksi, jossa sielu lepää maailman melskeiden keskellä. 

Aurinkoinen aamupäivä tässä tammikuisessa postauksessa vilahtavassa sänkykamarissamme sai hymyn huulille kurkussa tuntuneesta kaktuksesta huolimatta, kun käteeni ilmestyi harmaaseen paperiin kääräisty kirja nimeltään Idylli-Maaseutukoteja. Ahmaisin kirja tarinat oikopäätä ja sen jälkeen jatkoin vielä uinailua päästäkseni lomatunnelmiin. Päässä alkoi pyöriä oma taipaleemme tällä tontilla.

Maalaismaisemissa on meidänkin elonpolkumme saanut aivan uudenlaisia sävyjä verrattuna kaupunkikotiemme kokemuksiin. Villa Iiris herätti meissä tunteita sekä toimintaa, joista on kummunnut monenlaista ihanaa ja tottahan toki myös niitä synkempiäkin sävyjä. Päällimmäisenä koen kiitollisuutta appivanhemmilleni, jotka rohkenivat ryhtyä takaajiksi unelmamme toteuttamiseen ja omille vanhemmilleni avusta jäätyneiden putkien sulatuksessa ja vuotavan katon paikkuussa, puhumattakaan lukemattomista tunneista lastenlasten hoivaamisesta tilanteessa kuin tilanteessa. 

Juuret ja siivet -teemaa sivusin yhdeksän vuotta sitten äitienpäivän kirjoituksessani. Toivon sydämestäni, että tuijan versot ulottuvat perheemme pienimpiimmekin suojaavina ja omanlaisen elämän rakentamisen tukipilareina. Mummolassa luovuus kukkii!

Esikoislapsemme on nyt samanikäinen kuin me tänne muuttaessamme. Niin nuori, mutta samalla kypsä ja aikuinen. Onneksi me uskalsimme tuon ikäisinä kuunnella sydäntemme ääntä ja tehdä valintoja, jotka vaikuttivat meidän elämäämme monin tavoin avartaen ja rikastaen. 

Villa Iiris on antiikkinen hirsihuvila pihapiireineen. Laurin verstas Koti meidän sijaitsee kylätien varressa Punala -nimisessä rakennuksessa, jossa on aikoinaan pidetty kiertokouluakin. Paikkakunnalle muuttanut suurperhe asui sen suojissa 50 -luvun lopulla ja rippikoululaiset ovat siellä nukkuneet kerrossängyissä sekä saunatalon kamareissa, joista toinen oli vielä 60 -luvulla pakari. Siellä on varmasti leivottu tuolloin leipä jos toinenkin nälkäisten suiden ruokkimiseksi. 

Ihmekös tuo, että historian havinasta on siivilöitynyt inspiraatiota meidänkin taipaleellemme tässä kulttuurihistoriallisesti merkittävässä miljöössä. Elämäntapojen kirjo on rikkaus. Onni on jakaa samanlainen arvomaailma elämänkumppanin kanssa ja saada jättää merkkinsä tämän kiinteistön aikajanaan. Meillä on edessä 27. kesä tällä kylällä. Lista, mitä on saatu aikaan olisi pitkä ja tekemättömien töiden lista miltei samanmoinen, mutta riittävän hyvä on oiva tavoite. Tärkeää on säilyttää tasapaino aherruksen ja vapaa-ajan välillä. 

Juuri nyt on hengähdyshetken paikka. Kunhan kröhä ei ota ylivaltaa niin kaikki olisi ihan ok. Hyvää yötä, kauniita unia!

Tuijan päivän iltaterveisin, nimipäiväsankari