Hupsista keikkaa, kolme kuukautta sitten helmikuussa kirjoittelin mietteittäni otsikolla Mitä mahtaa nurkan takan lymyillä? Jäärata suli ja niittyunelmat itävät edelleen. Kevät tuli tänä vuonna aikaisin. Turussa oli pääsiäisen alla erityisen lämmintä, kun unelmani toteutui ja pääsin Maaret Kallion Mielenrauha -iltaan.
Huhtikuun lopulla teimme pikkuretken Hämeenlinnaan. Löysimme Kasarmin Aarteet -kirpparilta aavistelemamme peltisen lääkekaapin yläkerran pikkuvessan seinälle. Tätä nykyä me saamme pieneenkin remonttiin kulumaan työtunteja aika lailla tai sitten muistoni ovat kullalla sivellyt. Voi olla myös, että tekemisemme ovat järkevöityneet ja muistamme myös levätä aherruksen lomassa. Saatanpa joku kaunis hetki kuvata toiletin uuden ilmeen, mikä on kyllä haasteellista pikkiriikkisessä tilassa. Suurin kunnia valmiista suloisuudesta kuuluu meistä toimeliaammalle ihmiselle, joka en ole minä tässä tapauksessa. Lukematon määrä askelia ja siveltimen vetoja, kannustusta, innostusta, iloa sinnikkyydellä höystettynä olivat tälläkin kertaa avain onnistuneeseen lopputulokseen.
Aulangolla on iki-ihana Tuijametsä, jonka löytäminen on ollut iso ilo. Kiitos Ullan vinkin!
Siellä pääsin rakastamiseni valkovuokkojen keskelle. Kevätmieli täytti sieluni!
Eilen selailin vanhoja blogitekstejäni etsiessäni muutamaa kuvaa. Löysin ne ja samalla oli hauska palata menneiden aikojen mietteisiin, jotka ilmiselvästi seuraavat tietynlaista kulkua vuodenaikojen mukaan. Jos olet uusi seuraaja blogissani niin voit hypätä visiitille tuonne vuosiin, jolloin julkaisin tekstejäni säännöllisemmin tai oikeastaan tiuhempaan tahtiin.
Valkovuokkoterveisin, Tuija
